Mitä on gnostilaisuus?


Gnostilaisuudeksi on kahden vuosituhannen aikana sanottu satoja erilaisia uskonkäsityksiä ja esoteerisia opetuksia, joista monilla on varsin vähän keskenään yhteisiä piirteitä. Niinpä näitä kaikkia ei ole syytä yrittää niputtaa saman nimikkeen alle.

Gnostilaisuus oli 100 - 300 luvuilla kristinuskon vakava kilpailija Jeesuksen sanojen oikeana tulkitsijana, mutta jäi häviölle ja tuomittiin harhaopiksi. Ahdasmieliset kristityt sanovat vielä nykyisinkin gnostilaisuutta "harhaopiksi". Tämä on kuitenkin virheellinen ilmaisu, sillä gnostilaisuus on syntynyt ennen kristinuskoa ja on itsenäinen uskonto, kuten esim. juutalaisuus, joka myös poikkeaa kristinuskosta ja on tätä ennen syntynyt.
 

Gnostilaisuuteen on kiteytynyt kaikkien uskontojen ydin

 

Jos kaikista nykyisin harjoitettavista uskonnoista poistettaisiin kaikki toisistaan poikkeavat opinkappaleet, jäljelle jäisi vain se, mikä on kaikille uskonnoille yhteistä. Se olisi kaikkien uskontojen ydin. Tämä ydin ei olisi kovin monimutkainen oppi, sillä perimmäisen totuuden on pakko olla yksinkertainen, koska sitä ei voi enää jakaa pienempiin osiin. Tässä uskontojen pelkistämisessä gnostilaisuus pääsisi kaikkein vähimmällä, sillä siinä ei ole paljoakaan sellaisia opinkappaleita, jotka olisivat ristiriidassa muiden uskontojen kanssa. Niinpä voidaan sanoa, että gnostilaisuuteen on kiteytynyt kaikkien uskontojen ydin:

 
"Rakkaus on elämän tarkoitus ja Jumalan laki."

 


Gnostilaisuuden tunnusomaiset piirteet


Seuraavat käsitykset ovat olleet tunnusomaisia gnostilaisuudelle, joskaan kaikki mainitut eivät ole esiintyneet kaikissa gnostilaisissa suuntauksissa:
 

Yksi Jumala 

  • kaikkeuden alkuna ja hallitsijana on yksi korkein olento – "Jumala" – josta käytetään joskus myös nimitystä "Todellinen Jumala";

  • Jumala on ollut olemassa jo ennen aikojen alkua ja ennen olevaisen luomista;

  • kun maailmankaikkeus loppuu, kaikki palaa taas takaisin siihen yhteen, josta kaikki alkoi;

  • Jumala käsitetään universaalin rakkauden lähteeksi, joka rakkaudellaan kutsuu ihmisiä luokseen.

Kaksijakoinen maailmankuva 

  • olevainen koostuu aineellisesta maailmankaikkeudesta ja aineettomasta Valon maailmasta;

  • Jumala loi ensin Valon maailman valo-olentoineen; yksi valo-olennoista oli "Luojajumala" (demiurgi), joka loi aineellisen maailman ja lopuksi ihmisen; 

  • Vanhassa testamentissa Jumala ja demiurgi käsitetään samaksi olennoksi, josta käytetään nimityksiä Herra, Jumala, Jahve tai Luoja, Uudessa testamentissa demiurgista käytetään nimityksiä Jeesus Kristus tai Poika (esim. 1. Kor. 8:6 ja Hepr. 1:2).

Maailmankaikkeuden yhteenkuuluvuus

  • maailmankaukkeuden harmonista kehitystä ohjaa universaali tietoisuus – "kaikkeuden mieli";

  • ihmisillä on rukousyhteys Valon maailmaan; rukous tuo avun;

  • ihmiset pääsevät osallisiksi Valon maailman siunauksesta ja kaitselmuksesta; Valon maailman olennot opastavat ihmisiä rakkauden tekoihin.

Sielun kuolemattomuus

  • ihmissielu on lähtöisin Valon maailmasta, muodostaa ihmisen todellisen olemuksen ja on kuolematon;

  • ihmiskeho on sielun asunto elämän aikana;

  • ihmisen kuoltua sielu palaa Valon maailmaan, joka on sen todellinen koti;

  • kuoleman jälkeen ruumis jää aineen maailmaan, jossa sen alkuaneet palaavat aineen kiertokulkuun.

 Gnosis

  • ihmiselämän aikana sielu heijastaa Valon maailmaa ja toimii ihmisen omanatuntona yrittäen ohjata ihmistä hyvään ja rakkauden tekoihin sekä opastaa välttämään pahuutta ja huonoa elämää; ihmiskehon mielihalut houkuttelevat kuitenkin ihmistä, ja usein ihminen noudattaa enemmän aineellisen maailman kutsuja kuin sielunsa ohjausta; 

  • kun ihminen on tullut tietoiseksi sielunsa jumalallisesta alkuperästä, hänen sanotaan saavuttaneet gnosiksen;

  • gnosis on muttunut tietoisuuden tila, jossa ihminen suuntautuu kohti todellista valoa ja rakkauden tekoja.
     

Pelastuskäsitys

  • rakkaus on elämän tarkoitus ja täyttymys ("Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille");

  • ihmisen teot vaikuttavat siihen, mitä sielulle tapahtuu kuoleman jälkeen ("Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää"); jos ihminen ei ole tehnyt rakkauden tekoja, hän joutuu syntymään uuteen ihmiskehoon oppiakseen elämään oikein; joskus tämä vaatii monta jälleensyntymää;

  • kun sielu lopulta on oppinut elämään oikein, sen sanotaan saavuttaneen täydellisyyden, minkä jälkeen sielu saa jäädä Valon maailmaan, täydelliseen onnellisuuteen;

  • Valon maailman inhimillinen vastine on "Jumalan valtakunta", joka ei kuitenkaan ole tietty paikka jossain ylhäällä, vaan olotila, jonka voi saavuttaa jo tässä maailmassa; ("Jumalan valtakunta on täällä teidän keskellänne, sisäisesti teidän sydämissänne")


Gnosiksen saavuttaminen on keskeistä gnostilaisuudessa.