Oliko Jeesus gnostilainen?


Gnostilaisten Jeesus-kuva


Gnostilaiset ovat aina kunnioittaneet Jeesusta suurena opettajanaan ja esikuvanaan, mutta ennen kaikkea Ilmoittajana ja Vapahtajana, joka on johdattanut ihmisiä löytämään oman gnosiksensa, vapautumaan maailman kahleista ja tulemaan kelvolliseksi pääsemään Jumalan valtakunnan yhteyteen. Niinpä gnostilaiset eivät ole tarvinneet mitään ylimääräistä mystiikkaa eivätkä keinotekoisia tarinoita – kuten ihmetekoja – todistellakseen Jeesuksen suuruutta.

Gnostilaisten mielestä Jeesukseen ei myöskään ole tarpeen liittää us­komuksia minkäänlaisista jumalallisista ominaisuuksista – kuten neit­seellisestä syntymästä tai kuolleista herättämisestä ja ylösnousemuksesta. Gnostilaiset eivät myöskään pidä tarpeellisena kutsua Jeesusta "Jumalan Pojaksi" muuten kuin vertauskuvallisesti, sillä he katsovat kaikkien gnosiksen saaneiden voivan pitää itseään taivaallisen Isän lapsina.

Kun Uudessa testamentissa sanotaan, että Jeesus otettiin ylös taivaaseen ja sai istuutua Jumalan oikealle puolelle, gnostilaiset ymmärtävät sen runolliseksi ja vertauskuvalliseksi ilmaisuksi sille, että hänen sielunsa oli täydellistynyt hyvyydessä niin, että sen ei enää tarvinnut syntyä uuteen ihmisruumiiseen. Tämä on se onnellisuuden tila, johon jokainen gnostilainen joskus toivoo pääsevänsä. Pysyvässä taivaallisessa asemassaan – Valon maailman ylimpien viisaiden henkiolentojen joukossa – Jeesus ei silti edusta gnostilaisille jumaluutta. Niinpä he eivät kohdista rukouksiaan Jeesukselle tai Neitsyt Marialle, vaan esittävät anomuksensa yksinkertaisesti suoraan Jumalalle.

Gnostilaiset suhtautuvat epäilevästi Uuden testamentin kohtiin, joissa viitataan Vanhan testamentin profeettojen ennustuksiin Messiaan tulosta. He pitävät niitä aikansa politiikan teon välineinä, joilla on yritetty legitimisoida Jeesuksen tuleva asema Messiaana eli Daavidin sukuisena juutalaisten kuninkaana. Gnostilaisten mielestä profetioina viitatut Vanhan testamentin kohdat ovat tulkinnanvaraisia ja satunnaisesti valittuja. He katsovat, että perustelujen hakeminen Jeesuksen tulemiselle profetioista on turhaa, koska ilman niitäkin Hän on ollut suuri Opettaja, Ilmoittaja ja Vapahtaja.


Kiistat Jeesuksesta historiallisena henkilönä


Tiedot Jeesuksesta perustuvat pääasiassa neljään Uuden testamentin evankeliumiin. Raamatun ulkopuolelta on tavattu Jeesuksesta ainoastaan lyhyitä mainintoja eräiden historioitsijoiden teoksissa. Näistä tunnetuimpia ovat juutalainen Josephus sekä roomalaiset Tacitus ja Plinius nuorempi.

Jeesuksen syntymän ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa. Arviot vaihtelevat vuosien 4 eaa. ja 7 jaa. välillä. Matteuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen syntyneen kuningas Herodeksen aikana, jolloin viimeinen mahdollinen ajankohta olisi vuosi 4 eaa. Luukkaan evankeliumi taas kertoo Quiriniuksen olleen Jeesuksen syntymän aikaan Syyrian käskynhaltijana, jolloin viimeinen mahdollinen ajankohta olisi vuosi 7 jaa.

Evankeliumien mukaan Jeesus syntyi jouluna. Nykytutkijoiden mukaan Jeesuksen syntymän oikea ajankohta ei voi olla joulukuu vaan kevät tai kesä. Jeesuksen syntymästä kertovien evankeliumien esikuvana lienee ollut muinaispersialainen taru Mithra-jumalan syntymisestä. Mithra oli alkujaan intialainen taivaallisen valon jumala. Myöhemmin Mithra käsitettiin myös kosmisen järjestyksen sekä oikeudenmukaisuuden, totuuden ja uskollisuuden suojelijaksi. Mithran syntymäpäivää vietettiin joulukuun 25. päivänä. Vanhimpien legendojen mukaan Mithra syntyi luolassa, mitä vastaa evankeliumien kertomus tallista Jeesuksen syntymäpaikkana.

Kristillinen kertomus Betlehemin tähdestä on myös peräisin mithralaisuudesta. Mithralaiset tietäjät kokoontuivat joka vuosi Voiton vuorelle odottamaan maailman kuninkaan syntymistä, vapahtaja Mithran paluuta. Tarinan mukaan tähti olisi vapahtajakuninkaan syntymän merkki, ja vapahtajalapsi ruumiillistuisi tähdestä ja siihen liittyvästä valopatsaasta luolassa eli syntyisi ilman fyysistä hedelmöittymistä. Kertomuksissa Vapahtaja-Mithran ensimmäiset näkijät olivat paimenia. Vanhoissa mithralaisissa kuvissa Mithra esitetään muun muassa vastasyntyneenä lapsena, jota paimenet ihailevat.

Mithralaisuus oli kristinuskon pahin kilpailija Rooman valtakunnassa ensimmäisinä vuosisatoina ajanlaskumme alun jälkeen. Rooman keisari Aurelianus rakennutti Roomaan temppelin Voittamattomalle Auringolle (Sol Invictus), josta oli määrä tulla valtakunnan keskeinen jumala ja ylin suojelija. Temppeli valmistui vuonna 274, ja se vihittiin käyttöön 25. joulukuuta, jota oli perinteisesti vietetty Mithran eli taivaallisen valon jumalan syntymäpäivänä. Keisari nimesi tämän päivän nyt Voittamattoman Auringon juhlapäiväksi. Myöhemmin kristityt alkoivat käyttää sanaparia "Voittamaton Aurinko" tarkoittamaan Jeesusta ja määräsivät joulukuun 25. päivän Jeesuksen syntymäpäiväksi ja antoivat vanhalle pakanalliselle juhlalle kristillisen merkityksen. Vuodesta 529 lähtien 25. joulukuuta on ollut yleinen juhlapäivä kristillisessä kirkossa.

Myös muinaiset egyptiläiset juhlivat auringon uudelleensyntymää talvipäivänseisauksen jälkeen. Horus-jumalan syntymäpäivä oli sijoitettu joulukuun 25. päiväksi, jolloin tähtitaivaan kirkkain tähti on Sirius. Se sijaitsee tuolloin itäisellä taivaalla paikassa, jossa kolmen tähden muodostama suora linja osoittaa kohti Siriusta – asetelma, jota tähtitieteilijät ovat vuosituhansien ajan kutsuneet nimellä "Kolme Kuningasta". Tästä muodostuva viiva osoittaa joulupäivän aamuna suoraan paikkaan, josta aurinko tuona päivänä nousee eli "Aurinko syntyy". Legenda kirkkaasta tähdestä, joka johti kolmea Itämään tietäjää Jeesuksen syntymäpaikalle, on lainattu joko egyptiläisiltä tai mithralaisilta.

Joulukuun 25. päivän juhlinnalla vuoden uusiutumisen ajankohtana on vastineensa lähes kaikissa vanhoissa kulttuureissa. Mesopotamialaiset viettivät vastaavaan aikaan zagmuk-juhlaansa. Babylonialaiset ja persialaiset käyttivät noin 1700 eaa. vastaavasta juhlasta nimeä sacaea. Sama juhla siirtyi myöhemmin kreikkalaisille, jossa juhlaa vietettiin Zeuksen isän, vanhan ylijumala Kronoksen eli Isä Ajan kunniaksi.

Ennen ajanlaskumme alkua eläneet Keski-Euroopan keltit ja Pohjois-Eu­roopan skandinaavit jakoivat vuodenkierron kahdeksaan osaan, mitä kuvattiin kahdeksanpuolaisella pyörällä. Pyöräkalenterissaan muinaiset skandinaavit kutsuivat vuoden alkamiskohtaa eli talvipäivänseisausta ja vuoden pimeintä aikaa nimellä "Jule", joka tarkoitti pyörää. He viettivät siihen liittyvää juhlaa joulukuun 21. päivästä tammikuun 6. päivään asti. Tätä aikaväliä vietetään vielä nykyisessäkin Euroopassa joulunaikana, joka päättyy loppiaiseen.


Oliko Jeesus ihminen vai jumala?


Evankeliumien mukaan Jeesus syntyi neitseellisesti (Matt. 1:23 ja Luuk. 1:27). Neitseestä syntymisen myyttejä oli jo satoja vuosia aikaisemmin liitetty moniin muihinkin taruihin. Edellä mainitussa persialaisessa Mithra-myytissä Mithran sanottiin syntyneen, kun itse Jumala valon muodossa yhtyi neitseeseen. Myös muinaisen egyptiläisen mytologian Horus-jumala syntyi tarun mukaan 25. joulukuuta neitseellisesti äidistään Isis-Meristä isän ollessa Osiris -jumala. Samoin kreikkalaisessa mytologiassa sankaritarujen Perseus syntyi Danae-nimiselle neitsyelle ylijumala Zeuksesta putoavan kultasateen kautta. Toisessa kreikkalaisessa myytissä hedelmällisyyden ja kasvillisuuden suojelija Dionysos syntyi neitsyt Semelelle ylijumala Zeuksesta lähteneen salaman välähdyksen seurauksena.
Historiallisen Jeesuksen sikiäminen ei suinkaan ollut neitseellinen. Temppelin ylipappi Sakariaksen kodissa oli kasvattina Maria, joka oli Sakariaksen puolison Elisabetin serkku. Maria oli kihloissa puuseppä Joosefin kanssa ja tuli raskaaksi perinteisellä inhimillisellä tavalla. Poika syntyi ja hänen nimekseen tuli Jeesus. Myöhemmin evankeliumien kirjoittajat ovat liittäneet Jeesukseen vanhan myytin neitseellisestä syntymästä, jotta lukijat saataisiin vakuuttumaan Jeesuksen jumalallisuudesta.
Evankeliumit kertovat Jeesuksen vanhempien olleen kotoisin Nasaretista, mutta Jeesuksen syntyneen Betlehemissä. Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 2:4) mainitaan verollepano sellaiseksi syyksi, jonka vuoksi Jeesuksen vanhempien piti matkustaa Betlehemiin. Tälle ei kuitenkaan ole mitään historiallisia perusteita. Siihen aikaan Rooman valtakunnassa toimeenpantiin verollepano eli henkikirjaan merkitseminen joka 14. vuosi. Tähän kuului ilmoittautuminen, perheenjäsenten luettelointi ja maanomistussuhteiden kirjaaminen. Tuolta ajalta on säilynyt suuret määrät luetteloita tällaisista toimituksista. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien tiedot verollepanon ja Jeesuksen syntymän ajankohdasta eivät kuitenkaan sovi yhteen keskenään eivätkä historiallisten tosiseikkojen kanssa. Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen syntymä sijoitetaan kuningas Herodeksen aikaan (Matt. 2:1). Herodeksen tiedetään kuolleen vuonna 4 eaa. Luukkaan evankeliumin mukaan Jeesus kuitenkin syntyy keisari Augustuksen verollepanon aikana, Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana (Luuk. 2: 1-2). Quirinius oli vuonna 6 jaa. Syyrian käskynhaltijana ja hänellä oli käskyvalta myös Juudeassa. Herodeksen kuoleman ja Quiriniuksen hallinnon välillä on siis kymmenen vuoden aikaero, joten jompi kumpi evankeliumeista antaa väärää tietoa. Käskynhaltija Quiriniuksen tiedetään määränneen paikallisen verollepanon vuonna 6 jaa. Sitä edellinen verollepano oli tapahtunut vuonna 8 eaa.
Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että "Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun" (Luuk. 2: 3-4). Se, että kaikkien olisi pitänyt mennä kirjoittautumaan "omaan kaupunkiinsa" ei vastaa roomalaista verotuskäytäntöä. Väestölaskennassa roo­ma­laisia eivät kiinnostaneet sukujuuret, vaan elävien ihmisten asuinpaikka ja omistukset. Roomalaisen tavan mukaan verotusta varten toimenpannun henkikirjoituksen olisi pitänyt tapahtua omalla asuinpaikkakunnalla, paitsi jos omisti kiinteistön toisella paikkakunnalla.
Tutkijat eivät tiedä Joosefin ja Marian omistaneen taloa tai maa-aluetta Betlehemissä. Joosefilla ja Marialla ei siis ollut mitään syytä lähteä Galilean Nasaretista rekisteröitymään Juudean Betlehemiin, joka sijaitsi kokonaan eri hallintoalueella. Monien mielestä kysymyksessä on ollut tietoinen tosiasioiden vääristely. Miikan kirjan (Miika 5:2) ennustuksen mukaan israelilaisten Messias nousisi Betlehemistä, joten Jeesus oli pantava syntymään Betlehemissä, jotta hänestä saatiin Vanhan testamentin ennustama Messias.

Muslimitutkija Muhammad Ata ur-Rahim kirjoittaa 1977 ilmestyneessä teoksessaan "Jesus, A Prophet of Islam", että Jeesuksen syntymään, elämään ja kuolemaan liittyy monia myyttejä, joita vastaan voidaan esittää paljon tieteellistä kritiikkiä. Yksi näistä on Herodeksen toimeenpanemaksi väitetty alle kaksivuotiaiden lasten surmauttaminen (Matt. 2:16), josta ei löydy tietoa mistään muista lähteistä. Tämä on hänen mukaansa lisätty evankeliumiin, jotta saataisiin joku syy Jeesuksen vanhempien pakenemiseen Egyptiin ja näyttämään uskottavalta Hoosean ennustus (Hoos. 11:1) "Egyptistä minä kutsuin poikani".


Messias vai poliittinen johtaja?


Evankeliumeissa Johannes Kastaja esitetään Jeesuksen tuloa val­mis­te­le­va­na profeettana, joka edelsi messiasta. Johannes oli ylipappi Sakariaksen poika, joka meni essealaisten koulutettavaksi Qumraniin ja sieltä palattuaan ryhtyi saarnaamaan juutalaista puhdasoppisuutta. Tästä syntyi kansanliike, johon myös Jeesus, Johanneksen pikkuserkku liittyi. Johannes vastusti essealaisena ja entisen ylipapin poikana Jerusalemin temppelin ylipapin viran politisointia ja oli aktiivisesti mukana myös juutalaisten kapinassa.
Historioitsija Josephus kertoo juutalaisten verokapinasta, joka alkoi ajanlaskumme ensimmäisellä vuosikymmenellä Keisari Augustuksen määrättyä roomalaisten miehittämän Palestiinan asukkaat maksamaan veroa keisarille. Juutalaiset pitivät Tooran vastaisena maksaa veroja jumalaksi korotetulle keisarille. Juutalaisten poliittiset johtajat kuitenkin pelkäsivät verokapinan johtavan verilöylyyn ja suostuivat veroihin. Tämä sai juutalaisten enemmistön pitämään johtajiaan pettureina ja nousemaan kapinaan sekä johtajiaan että roomalaisia vastaan. Kapinat kiihtyivät 30-luvulle tultaessa. Roomalaiset kukistivat kapinan ja teloittivat suuria määriä juutalaista veroaktivisteja. Muun muassa Johannes Kastaja oli neuvonut kansaa vastustamaan veroja, joten myös hänet mestattiin.
Jeesus vastusti pikkuserkkunsa Johannes Kastajan tavoin roomalaisia ja opetti juutalaisuudesta poikkeavaa, vallankumouksellista uskoa sekä syytti maallistuneen juutalaisen yläluokan ajattelevan vain omia etujaan. Yläluokka pelkäsi olojensa huononevan, jos kansanliikkeen vaikutus lisääntyisi. Juutalaisten yläluokka oli turvatakseen pääomansa ja etuoikeutensa tehnyt sopimuksen roomalaisten kanssa ja tuki aktiivisesti roomalaisia näiden vainotessa niitä puhdasuskoisia juutalaisia, joiden toiminta olisi voinut saattaa yläluokan edut uhanalaisiksi. Roomalaiset miehittäjät taas vainosivat Jeesusta, koska pitivät häntä ja hänen seuraajiaan poliittisen valtansa uhkana.
Historioitsija Josephuksen mukaan kapinalliset juutalaisjoukot saavuttivat joitakin voittoja yhteenotoissa roomalaisten kanssa ja he valtasivat mm. temppelin. Roomalaisten koettua temppelin puolustuksessa takaiskun he kut­suivat lisäjoukkoja, jolloin Jeesus kumppaneineen pakeni salaiseen piilopaikkaansa, josta roomalaiset kuitenkin löysivät hänet lahjottuaan Juudas Iskariotin paljastamaan miesten olinpaikan. Jeesuksen pidättämiseen ryhdyttiin pimeyden turvin.

Mitä pimeydessä syntyneen mellakan jälkeen tapahtui, on yhtenä versiona luettavissa Uudesta testamentista. Toisenlaisen version on esittänyt muslimitutkija Ata ur-Rahim. Hänen mukaansa roomalaisten yrittäessä kapinallisten pidättämistä, Jeesus pääsi pimeydessä syntyneen mellakan aikana pakenemaan ja sotilaat vangitsivat vahingossa väärän miehen, joka tuomittiin teloitettavaksi ristiinnaulitsemalla. Ata ur-Rahimin mukaan Jeesuksen sijasta ristiin­naulittiin Simon Kyreneläinen alias Simon Magus, joka muistutti jonkin verran Jeesusta. Kolmas versio on luettavissa esimerkiksi Barbara Thieringingin kirjasta "Jesus the Man: A New Interpretation From the Dead Sea Scrolls" (Gorki Books, London 1993.), jonka mukaan Jeesus onnistuttiin pelastamaan ristiltä ja elvyttämään. Historiallinen Jeesus ei siis olisi kuollut ristillä. Nämä evankeliumeista poikkeavat teoriat selittäisivät sen, miksi Jeesus ristiinnaulitsemisen jälkeen ilmestyi elävänä kannattajilleen ja kykeni jatkamaan toimintaansa piilossa pysytellen.


 


Valon evankeliumissa Jeesus esiintyy gnostilaisena

 


Otsikolla "Evangelium des Lichtes" ("Valon evankeliumi") varustettu saksankielinen teksti löytyi vuonna 1994 ns. Emmerin muistiinpanojen joukosta ("Niederschrifte von Emmer", Leipzig 1990). Evankeliumin nimi johtunee siitä, että siinä Jeesuksen ensimmäiseksi lausuma sana on "Valo":

Jeesus sanoi: "Valo on tullut teidän keskuuteenne, mutta te ette näe sitä, sillä maailman houkutukset vetävät teidät pimeään. Kulkekaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia."

Mitään "Valon evankeliumia" vastaavaa sisältökokonaisuutta ei ole aikaisemmin tavattu muualta. Sen syntyhistoriaa ja alkuperäistä kir­joittajaa ei tiedetä, ei myöskään sitä, kuka on kirjoittanut sen saksaksi. Löydetty kone­kirjoitus­teksti lienee kopio tai käännös jostain vanhasta käsikirjoituksesta, joka on kulkeutunut gnostilaisena pe­rin­tö­nä mestari Emmerille jossain muodossa. Paperin vesilei­masta ja kirjoituskoneen jäljestä voidaan päätellä, että kirjoitus­ajankohta on luultavasti ollut 1920-luvulla.

On mahdollista, että "Valon evankeliumin" takana olisi ollut Q-läh­de­teorian täydentäjä, Adolf von Harnack (1851–1930), joka opiskeli Leipzigin yliopistossa, promovoitiin vuonna 1873 teologian tohtoriksi ja nimitettiin 1876 Leipzigin yliopiston kirkkohistorian ylimääräisen professorin virkaan. Harnackin tutkimusotteena oli täydellinen vapaus Vanhan ja Uuden testamentin dogmatismista.

Harnack pyrki löytämään kristinuskon dogmien takaa alkuperäisen "Jeesuksen evankeliumin", joka vastaisi Jeesuksen opetusten sisältöä. Hän määritteli Jeesuksen opetusten pääkohdiksi seuraavat neljä kohtaa: 1) Jumala on rakastava isä, 2) jo­kainen ihmissielu on äärettömän arvokas, 3) Jumala kehottaa lähimmäi­senrakkauteen ja veljeyteen sekä 4) Jumalan valtakunnan tuleminen kaikkiin ihmissydämiin on historian päätepiste. Harnack ei uskonut ihmeisiin, mutta hän piti mah­dol­lisena, että Jeesus oli parantanut ihmisiä tavoilla, jotka olivat saattaneet siihen aikaan tuntua ihmeiltä.

Harnackin olettamaa "Jeesuksen evankeliumia" ei ole löydetty, mutta on mahdollista se on identtinen löydetyn "Valon evankeliumin" kanssa. Harnack sanoi, että "Jeesuksen evankeliumi" koskee sielun suhdetta Jumalaan. Hän korosti, että Jeesuksen opetukset olivat hyvin yksinkertaisia. Hänen mielestään Jeesuksen tarkoituksena oli synnyttää uskovien sydämissä itsenäistä hengellistä elämää. Harnack kritisoi virallista kirkkoa sanoen, että kristinuskon opilliset lisäykset ja järjestäytyminen kirkkolaitokseksi ovat enemmän etäännyttäneet ihmisiä "Jeesuksen evankeliumista" kuin liittäneet heitä siihen.

On mahdollista, että Harnack tai joku hänen oppilaistaan olisi mennyt ajassa vielä "Q-evankeliumiakin" taaemmaksi ja loogisella päättelyllään rekonstruoinut kaikkien "evankeliumien äidin" – "Jeesuksen evankeliumin" eli "Valon evankeliumin" – joka kuitenkin olisi jostain syystä joutunut sivuun ja vaipunut unholaan. Tämä vaihtoehto luonnollisesti himmentää "Valon evankeliumin" historiallista hohdok­kuutta, mutta ei pyyhi pois sitä tosiasiaa, että "Valon evankeliumin" teksti on syvästi vaikuttavaa luettavaa.

"Valon evankeliumin" alkuperästä voi esittää siis vain arvailuja. Toistaiseksi joudumme elämään tilanteessa, jossa teologinen tiedeyhteisö kyseenalaistaa "Valon evankeliumin" autenttisuuden.

Vaikka "Valon evankeliumin" alkuperäistä käsikirjoitusta ei ole löydetty, sen puuttumista sinänsä ei voi pitää todisteena itse evankeliumia vastaan. Ehkä alkuperäinen evankeliumi joskus hyvällä onnella löydetään ja saatetaan tutkijoiden käyttöön. Löydettiinhän Nag Ham­ma­din gnostilaiset evankeliumitkin vasta 1940-luvulla ja gnostilainen "Juudaksen evankeliumi" 1970-luvulla.

On huomattava, että vaikka viime vuosisadalla löydetyt gnos­tilaiset evankeliumit eivät ole olleet päivänvalossa puoleentoista vuosituhanteen, on niiden sisältämä tieto kuitenkin ollut koko ajan olemassa gnostilaisissa yhteisöissä ja siirtynyt perimätietona sukupolvelta toiselle. Tätä gnostilaista perimätietoa ovat kantaneet monenlaiset vanhoihin traditioihin pohjaavat yhteisöt, joista muutamat toimivat vielä nykyisinkin.

"Valon evankeliumin" riveiltä löytyy runsaasti gnostilaisia äänenpainoja. Jos evankeliumi tosiaan on Jeesuksen ajoilta, silloin vahvistuu käsitys, että Jeesus olisi monessa suhteessa ollut gnostilaisempi kuin Uuden testamentin evankeliumeissa annetaan ymmärtää. Myös eräät Nag Hammadista löydetyt gnostilaiset evankeliumit korostavat Jeesuksen gnostilaisuutta, mutta eivät niin selkeästi kuin "Valon evankeliumi".

"Valon evankeliumissa" kiinnittyy huomio gnostilaiseen tapaan jakaa opetukset kahteen tasoon: ensiksi on oppimattomalle kansalle eli "lapsille" tarkoitettuja opetuksia ja sen jälkeen oppia saaneille eli "täysi-ikäisille" tarkoitettuja opetuksia. Tekstissä nämä tasot on selkeästi erotettu toisistaan kahdeksi luvuksi: "Jeesus puhui kansalle: ..." ja "Jeesus puhui oppilailleen: ..."

"Valon evankeliumin" sisältö muistuttaa "Q-evankeliumia", mutta niiden välillä on yksi olennainen ero: "Valon evankeliumissa" ei mainita lainkaan Jeesuksen ihmetekoja. "Q-evankeliumissa" taas ei mainita Jeesuksen neitseellistä syntymää eikä ristinkuolemaa seurannaistapahtumineen, jotka ovat Uuden testamentin evankeliumien olennainen osa.

Monet tutkijat ovat kyseenalaistaneet Jeesuksen neitseellisen syntymän, ihmeteot, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen historiallisen totuudenmukaisuuden. Niinpä jäljelle jää vain kysymys, ovatko edes Jeesuksen opetukset historiallisesti totta. "Valon evankeliumin" sisältö muodostaa siinä määrin järkevän ja uskottavan tuntuisen kokonaisuuden, että jos Jeesus ylipäätään on elänyt, niin hänestä sananjulistajana kerrotut tapahtumat voivat ainakin periaatteessa olla totta. Vaikka neitseelliseen syntymään, ihmeisiin ja ristinkuolemaan liittyvät tapahtumat kyseenalaistettaisiinkin – kuten gnostilaiset ovat aina tehneet – on Jeesuksessa sananjulistajanakin ainesta sankaritaruun. Tämän "Valon evankeliumi" vahvasti osoittaa.

 

"Valon evankeliumin" tekstin voit kokonaisuudessaan lukea tästä.

 

Edellä oleva Jeesusta ja "Valon evankelumia" koskevat tekstikatkelmat on tekijän ja kääntäjän luvalla lainattu Johann Erlen kirjasta " Das dritte Jahrtausend des Gnostizismus", joka on julkaistu suomeksi nimellä "Gnostilaisuuden kolmas vuosituhat".