Markionilaisuus
Markionilaisuus eli markionismi oli teologisesti gnostilaisuuden ja kristinopin väliin sijoittuva suuntaus, jonka Markion Sinopelainen perusti Roomassa vuonna 144. Hänen kirkkonsa oli järjestäytynyt katolisen kirkon tavoin ja antoi samanlaisia sakramentteja, joten se oli kristinuskon vakava kilpailija. Markion hylkäsi Vanhan testamentin käsityksen luojajumalasta, Jahvesta, jota hän piti mielivaltaisena ja kiivaana. Sen sijaan hän korosti Jeesuksen julistaman Jumalan, Isän, lempeyttä. Markionin mukaan näissä kahdessa on kyse kokonaan eri jumalista: luojajumala on ankara tuomari, kun taas Jeesuksen Isä-jumala on hyvä ja armahtava.
Markion hylkäsi koko Vanhan Testamentin ja kokosi hyväksymänsä varhaiskristilliset kirjoitukset yhteen luoden siten ensimmäisen uusitestamentillisen "kaanonin". Hän hyväksyi vain Luukkaan evankeliumin tietyt osat ja Paavalin kirjeet, mutta vastusti teologisia spekulaatioita niiden tekstien pohjalta, varsinkin ruumiin ylösnousemuksesta. Markionin kokoelma johti siihen, että myös kristillinen kirkko ryhtyi keräämään hyväksymiään kirjoituksia yhteen omaksi kaanonikseen.
Kirkkoisät tuomitsivat markionilaisuuden harhaopiksi. Markionin kuoltua noin vuonna 160 hänen oppilaansa jatkoivat kirkon toimintaa, mutta katolisen kirkon vastustuksen vuoksi markionilaisuus menetti merkityksensä lännessä 200-luvulla. Idässä kirkko jatkoi toimintaansa vielä 300-luvulla, mutta monet markionilaiset liittyivät manikealaisiin.