Meruslaisuus

 
Gnostlaisen perimätiedon mukaan Krimin etelärannikolla, Forosin kaupungin lähistöllä, toimi 1400-luvun lopulla goottien jälkeläisten keskuudessa gnostilainen veljeskunta, joka harjoitti manikealaisuuteen pohjautuvaa uskoa. Veljeskunnan korkeimpiin salaisuuksiin vihittiin maaliskuussa 1506 noin 30-vuotias mies, joka otti vihkimyksessä nimekseen "Merus" (lat. merus = puhdas, sekoittamaton). Meruksen sanotaan syntyneen Böömissä joskus 1470-luvulla ja osanneen saksan ja gootinkielen lisäksi myös kreikkaa ja latinaa.

Meruksen kerrotaan kritisoineen manikealaisen veljeskunnan uskonkäsityksiä ja opetustapoja. Hän oli alunperin ihastunut gnostilaisuuteen, mutta alkanut vierastaa niitä monia veljeskunnan opetusten "omituisuuksia", joita hänen mukaansa oli kasattu puhtaan gnostilaisuuden peitoksi. Merus oli kuitenkin edennyt veljeskunnan opetusten mukaisesti aina ylimmälle eli yhdeksännelle tasolle saakka ja tullut vihityksi veljeskunnan "Oppineeksi Mestariksi".

Gnostilaisuudelle on sen alkuajoista lähtien ollut tyypillistä, että korkeimman vihkimyksen saaneet ovat pian tuon tapahtuman jälkeen kokeneet henkilökohtaisia uskonnollisia näkyjä, joilla he ovat tulkinneet ja syventäneet opettajilta saamiaan uskonkäsityksiä. Nämä näyt ovat olleet normaali osa hengellistä kasvuprosessia ja todisteita gnosiksen saamisesta. Meruksen sanotaan kokeneen oman todistusnäkynsä noin kuukauden kuluttua vihkimyksestään. Hänen kohdallaan kuitenkin tapahtui jotain poikkeuksellista, sillä hänen kerrotaan seuraavina vuosina kokeneen vielä kuusi muutakin uskonnollista näkyä. Meruksen kokemat seitsemän näkyä asettuivat kokonaisuudeksi, jonka sanotaan vaikuttaneen siihen, että hän tunsi saaneensa tehtäväkseen vanhojen uskonkäsitystensä puhdistamisen siihen kuulumattomista aineksista. Näin perimätiedon mukaan sai alkunsa gnostilainen uudistusliike, jota kutsutaan meruslaisuudeksi.

 
Kertomuksen mukaan Meruksen uskonkäsitykset olivat omaperäinen yhdistelmä platonilaisuutta sekä setiläistä, valentinolaista ja manikealaista gnostilaisuutta. Hänen ajatusrakennelmansa edusti uudistunutta gnostilaista teologiaa, jonka perustuksina olivat antiikin platonilaisuuden ja varhaisen gnostilaisuuden kulmakivet, mutta jonka päällimmäiset osat rakentuivat hänen henkilökohtaisten näkyjensä kautta.

 
Meruksen sanotaan kunnioittaneen Jeesuksen opetuksia ja niinpä hänen uskonkäsityksissään korostuivat lähimmäisenrakkaus ja uskonnollinen suvaitsevaisuus. Hän kehotti seuraajiaan noudattamaan omassa elämässään tarkoin lähimmäisenrakkauden vaatimusta Jumalan lakina sekä vahvistamaan itseään totuudellisuudessa, väkivallattomuudessa, sovinnollisuudessa, suvaitsevaisuudessa, lempeydessä, avuliaisuudessa, nöyryydessä, kärsivällisyydessä, kohtuullisuudessa ja siveellisyydessä.

 
Sielua koskevat Meruksen käsitykset muistuttavat enemmän Platonin ajatuksia kuin perinteistä gnostilaisuutta. Meruksen mielestä sielu on ihmisen todellinen olemus ja ihmiselämä sielun koulu maan päällä. Hän sanoi, että sielun tehtävänä on ihmiselämän aikana pyrkiä oppimaan ja kehittymään korkeammalle henkiselle tasolle, jolloin sielu täydentyy taivaallisesta valosta. Hän uskoi, että kuoleman jälkeen sielu palaa Valon valtakuntaan, joka on sen todellinen koti.

Merus uskoi, että jos sielu elämänsä aikana ei ole kyennyt kehittymään riittävän korkealle henkiselle tasolle, sielu saisi mahdollisuuden uuteen elämään jonkin toisen ihmisen hahmossa. Kun sielu lopulta monen ihmiselämän aikana oli kehittynyt riittävälle henkiselle tasolle – eli ihminen oli saavuttanut gnosiksen ja täyttynyt taivaallisesta valosta – sielu saa Jumalan armosta jäädä ikuiseen Valon valtakuntaan, eikä sen enää tarvitse syntyä uudelleen ihmiseksi. Meruksen pelastuskäsitykset siis poikkesivat olennaisesti kristillisen kirkon opeista, joita hän piti kirkkoisien keksintönä.

 
Merus tähdensi rukouksen merkitystä ihmisen ja Jumalan välisenä yhteytenä. Hänen teksteissään Valon maailmasta tulevien opastajien ja Valon lähettiläiden rooli sai enemmän painoa kuin muissa gnostilaisissa teksteissä on luettavissa. Myös hänen uskonsa Jumalan johdatukseen oli vahva.

 

Meruksen opetustoiminta

Jos joku olisi julistanut edellä kuvatun kaltaisia ajatuksia 1500-luvulla julkisesti, hänet olisi leimattu harhaoppiseksi, mikä Euroopan "takamaillakin" olisi merkinnyt vakavia hankaluuksia. Niinpä tarinan mukaan Merus joutui antamaan opetuksiaan salassa ja noudattamaan niistä puhuessaan suurta varovaisuutta.

Meruksella kerrotaan olleen krimiläisen veljeskunnan piirissä muutamia oppilaita, joille hän kertoi näyistään, ja joille hän opetti "puhdistettua" gnostilaisuutta. Oppilaat välittivät edelleen kaiken tämän omille oppilailleen suullisesti. Jos Meruksen kynästä on joskus syntynyt jotain kirjallista aineistoa, se on kokonaan kadonnut tai tuhottu.

Meruksen sanotaan koonneen uskonkäsitystensä pohjalta viisiasteisen opetusriitin, jonka eri asteiden salaisissa seremonioissa hän gnostilaisen perinnäistavan mukaisesti luovutti opetuksensa ja tietonsa valituille seuraajilleen. Tätä ennen hän vaati oppilailtaan lupauksen, joka velvoitti pitämään opetukset salassa ulkopuolisilta ja siirtämään ne eteenpäin ainoastaan tarkoin valituille. Merus määräsi, että hänen oppilaansa noudattivat ehdotonta enotaatiokieltoa eli mitään ei saanut merkitä muistiin. Opetusriitin lisäksi Merus uudisti myös muinaisen gnostilaisen riitin neljä ylintä astetta. Nykyinen Gnostilainen Riitti perustuu edellä kuvattuihin Meruksen opetuksiin.

Perimätiedon mukaan meruslaisuuden painopiste siirtyi Krimiltä vähitellen länteen. Laajimmillaan 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa meruslaisia opettajia eli mestareita sanotaan olleen muutamia kymmeniä ja heillä yhteensä pari tuhatta oppilasta. Meruslaisuus ei näytä tulleen tunnetuksi lähipiirinsä ulkopuolella, sillä siitä ei löydy ainuttakaan tiedonmurua mistään ennen vuotta 1994, jolloin saksankieliset "Emmerin muistiinpanot" tulivat päivänvaloon.

 

Meruksen kirja

Tietojen Meruksen kokemista näyistä sanotaan kulkeneen gnostilaisena suullisena perimätietoja useiden vuosisatojen ajan. Ei ole tiedossa, että niistä olisi tehty kirjallisia esityksiä ennen vuotta 1990, jolloin Leipzigissa toimineen gnostilaisen riitin mestari Emmer sanoi kirjoittaneensa ne muistinvaraisesti nykysaksaksi otsikolla "Das Buch Merus" eli "Meruksen kirja".

Meruksen kirja koostuu seitsemästä luvusta, joista kukin koskee yhtä Meruksen kokemaa näkyä. Kunkin näyn alussa on lyhyt kuvaus olosuhteista, joissa Merus sanoi vastaanottaneensa näyn. Viiden ensimmäisen näyn kuvaukset ovat tyyliltään "profeetallisen" juhlavia ja ne poikkeavat olennaisesti kahden viimeisen näyn kuvauksista, jotka ovat kertomuksellisia.