Gnostilaisen Riitin historia

Riitit ovat aina olleet gnostilaisuuden näkymätön osa.
 

Vahaisimmat tietomme gnostilaisista riiteistä perustuvat kirkkoisien kirjoituksiin toiselta vuosisadalta. Ensimmäinen maininta gnostilaisista riiteistä löytyy Lyonin arkkipiispa Irenaeuksen noin vuonna 180 laatimasta kirjoituksesta "Libros Quinque Adversus Haereses", jossa hän kuvaa gnostilaisten kristittyjen salaisia opetuksia ja gnosiksen eli ymmärryksen vastaanottamiseen liittyvää salaista lunastus-sakramenttia (kr. apolytrosis). Kyseinen gnostilainen riitti eli sakramentti perustui Valentinoksen noin vuonna 140 esittämiin opetuksiin, joissa keskeisenä oli eron tekeminen luojajumalan (demiurgin) ja todellisen Jumalan välillä sekä "kaikkeuden syvyyden" tunnistaminen. Irenaeuksen mukaan riitin tunnustuksessa sanottiin muun muassa seuraavaa: "Olen ennalta olleesta Isästä tullut lapsi. … Olemukseni on peräisin Häneltä, joka on ollut ennalta, ja palaan takaisin paikkaani, josta olen tullut".

Merkittävä kirkollinen johtaja ja kirjailija Tertullianus kertoo vuonna 206 ilmestyneessä kirjoituksessaan "Adversus Valentinianos" ("Valentinolaisia vastaan") gnostilaisten vihkiytymisriiteistä muun muassa seuraavaa: "He vaativat pitkän vihkiytymisen ennen kuin ottavat ketään jäsenekseen, jopa viiden vuoden opetuksen mestarioppilailtaan, jotta he voivat koulia heidän näkemyksensä lykkäämällä täyden tiedon saamista ja ilmeisesti näin lisäämällä heidän mysteeriensä arvoa suoraan verrannollisena itse kehittämäänsä kaipaukseen. Sitten seuraa salassapitovelvollisuus ...".

Egyptistä Nag Hammadin kaupungin läheltä vuonna 1945 löytyneet tekstit tarjosivat ensimmäisen kerran luettavaksi alkuperäiskirjoituksia gnostilaisista riiteistä. Yksi gnostilaista riittiä kuvaava Nag Hammadin teksti on nimeltään "Allogenes", jossa päähenkilö kuvaa, kuinka hän voitti pelon ja tietämättömyyden ja nousi ylös Jumalan esoteeriseen valtakuntaan. Allogenes kertoo kirjoittaneensa kaiken muistiin, "niiden vuoksi, jotka ovat sen arvoisia". Näin ollen käytettävissämme ovat yksityiskohtaiset ku­vaukset ja ohjeet niistä vihkiytymistekniikoista mietis­kelyineen, rukouk­sineen ja hymneineen, joiden avulla silloiset gnostilaiset katsoivat voivansa saavuttaa itsetuntemuksen ja sisäisen jumalallisen voiman tuntemisen.

Suurinta osaa gnostilaisen riitin opetuksista ja hengellisistä harjoituksista ei koskaan ole kirjoitettu muistiin, koska kaikkea ei ole haluttu saattaa "ei-täysi-ikäisten" luettavaksi. Gnostilaiset opettajat pitivät sa­laisimmat tiedot itsellään ja opettivat niitä ainoastaan suullisesti varmistuttuaan ensin jokaisen kokelaan sopivuudesta tiedon vas­taanottamiseen. Tämä menettely vaati opettajilta hen­kilökohtaisen vastuun ottamista jokaisesta, tarkkaan valikoidusta oppilaastaan. Oppilaalta puolestaan tällainen menettely vaati useita vuosia kestävän paneutumisen.

Varhaista gnostilaisuutta tutkinut englantilainen professori Elaine Pagels toteaa gnostilaisten vihkimysriiteistä, että pitkiä aikoja vaatinut valmen­tau­tu­minen ylempiin asteisiin vetosi ilmeisesti ainoastaan harvoihin. Näin oli hänen mielestään asian laita myös buddhalaisuudessa, jossa korkeimpien tasojen tavoittelu kiinnosti niin ikään vain harvoja.

Pagels toteaa gnostilaisen riitin luonteesta, että vaikka gnos­tilaisuuden pääajatukset viehättivät suuria joukkoja, niin gnostilaisuudessa sisäisen ju­maluuden löytämiseksi vaadittu perusteellinen paneutuminen ja pitkä harjoitusohjelma rajoittivat uusien jäsenten saamista. Niinpä gnostilaisuudesta ei ollut massojen uskonnoksi eikä se kyennyt kilpailemaan katolisen kir­kon kanssa, joka vaati vihkiytyneiltä ainoastaan uskon yksin­kertaisten perusoppien tunnustamis­ta.

Manikealainen veljeskunta


Manikealainen veljeskunta täydensi ajanlaskumme ensimmäisten vuo­sisatojen kuluessa gnostilaista riittiä omalta osaltaan. Manikealaisuuden opettajia sanottiin "valituiksi" ja heidän seuraajiaan "kuulijoiksi". Valitut toimittivat uskonnollisia rituaaleja, tekivät lähetystyötä ja opettivat uskontoa kuulijoille. Kuulijat vuorostaan tukivat valittuja aineellisesti. Valittujen oli noudatettava kolmea sinettiä: "Suun sinettiä", joka tarkoitti totuutta, "Käsien sinettiä", joka tarkoitti väkivallattomuutta ja "Rinnan sinettiä", joka tarkoitti siveyttä. Valittujen tuli lisäksi kieltäytyä lihan syönnistä ja viinin juonnista sekä antaa köyhyyslupaus. Kuulijoilta ei vaadittu näitä sinettejä eikä rajoituksia. Veljeskunnan ryhmiä toimi eri puolilla Aasiaa ja Eurooppaa yli tuhannen vuoden ajan.

Manikealaisen veljeskunnan riiteissä oli yhdeksästä tasoa, joista viisi alinta annettiin "Kuulijoille" ja neljä ylintä "Valituille". Tasojen nimet alimmasta ylimpään olivat seuraavat: 1. Kokelas, 2. Oppilas, 3. Noviisi, 4. Veli/Sisar, 5. Viisas, 6. Pyhä Valittu, 7. Vanhin Valittu, 8. Valistunut Valittu ja 9. Mestari Valittu. Näiden yläpuolella oli vielä veljeskunnan johtaja, josta käytettiin nimitystä "Imaami".

Miksi juuri yhdeksän astetta? Ehkä vastaus löytyy ikiaikaisesta mystisestä "Elämän puusta". Tässä symbolisessa kuviossa yhdeksän alimman sefiran on kuvattu johtavan ylimpään "Kruunuun", joka edustaa kaikkein korkeinta, puhdasta tietoisuutta ja gnosista.

Meruslainen Riitti


Perimätiedon mukaan manikealais-gnostilainen veljeskunta olisi aina 1500-luvulle saakka ollut elossa Krimin niemimaan etelärannikolla, jossa tuolloin asui gootteja. Kerrotaan, että veljeskunnan Valituksi olisi vuonna 1506 vihitty saksalainen mystikko, joka vihkimyksessä otti nimekseen Merus (lat. puhdas, sekoittamaton). Tarinan mukaan Merus koki pian vihkimyksensä jälkeen Krimin Forosin kaupungin lähistöllä sarjan uskonnollisia näkyjä, joiden pohjalta hän tunsi saaneensa tehtäväkseen manikealais-gnostilaisen opetusriitin perustamisen. Tästä on kerrottu Meruksen kirjassa, joten en käy toistamaan näitä tarinoita.

Riitin painopiste siirtyi syntysijoiltaan Krimiltä vähitellen länteen. Laajimmillaan 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa riitin mesta­reita lienee ollut muutamia kymmeniä ja heillä yhteensä korkeintaan muutama sata kuulijaa. Perimätiedon mukaan mestareita on toiminut ainakin Odessassa, Moldovassa, Transilvaniassa, Böömissä ja Saksissa. Jossain vaiheessa vanhinta mestaria alettiin kutsua suurmestariksi. Mestareiden nimistä ei ole säilynyt mitään tietoja, ei edes suurmestareiden nimiä tiedetä. Sittemmin Riitin kannatus alkoi vähitellen hiipua. Nykyisin tämä gnostilaisen riitin haara on voimissaan enää Suomessa.