Henkinen alkemia

Mitä on alkemia?


Alkujaan alakemia oli kokeilu- ja tutkimustoimintaa, jonka tarkoituksena oli puhdistaa, jalostaa tai keksiä erilaisia aineita. Sen pohjalta kehittyi vähitellen moderni kemia. Jo melko varhaisessa vaiheessa alkemiaan liittyi myös henkinen ja uskonnollinen aspekti, joka ilmeni pyrkimyksenä jalostaa ihmismieltä. Se vaikutti erilaisten henkisten liikkeiden, kuten hermetismin ja ruusuristiläisyyden sisältöön. Alkemistinen tieto on aina ollut salaista ja sen ympärille kehittyneet yhteisöt ovat olleet esoteerisia.

Aineellisesta alkemiasta on hajanaisia tietoja Egyptistä, Intiasta ja Kiinasta jo ajanlaskuamme edeltäviltä vuosisadoilta. Alkemian harrastamisen voidaan varsinaisesti katsoa alkaneen kuitenkin vasta 100-luvulla Aleksandriassa, jossa idän ja lännen viisaat tapasivat toisiaan. Erityisesti egyptiläisen metallurgian ja kreikkalaisen filosofian yhteisvaikutus vaikutti aleksandrialaisen alkemian kukoistukseen, jota jatkui aina 300-luvulle asti. Aleksandrian uusplatonistit tutkivat vanhoja egyptiläisiä käsikirjoituksia, ja uskoivat näiden oleva peräisin egyptiläiseltä Thot-jumalalta, joka samaistettiin kreikkalaiseen Hermekseen. Tämä vaikutti myöhemmin hermetismin muotoutumiseen. Kuuluisin Aleksandrian alkemisteistä oli Kreikan Panopoliksessa syntynyt Zosimos, joka eli 200–300 lukujen vaihteessa. Hänen sanotaan kirjoittaneen ensimmäisen tunnetun kirjan alkemiasta. Zosimosta luonnehditaan gnostilaiseksi mystikoksi, joka vaikutti ratkaisevasti hermetismin syntyyn.

Rooman valtakunnan romahdettua alkemian harrastuksen painopiste siirtyi islamilaiseen maailmaan, jossa kaikki dokumentoitiin huolellisesti. Tietomme alkemiasta perustuvatkin itseasiassa paljolti arabiankielisiin lähteisiin. Myös sana ”alkemia” tulee arabiankielen sanasta ”al-kimiya”, jonka jälkimmäinen osa on johdettu Egyptin muinaisesta nimestä Keme (Musta maa).

Alkemia koki uuden nousun myöhäiskeskiajalla, jolloin länsimaiset alkemistit yrittivät keksiä ”viisasten kiveä” ja ”elämän eliksiiriä”, joiden avulla uskottiin voitavan parantaa kaikki sairaudet, ja jotka voisivat tehdä ihmisestä jopa kuolemattoman.

Aineellinen alkemia

Parhaiten alkemia tunnetaan yrityksistä valmistaa metallurgisin ja kemiallisin keinoin ”alemmista” metalleista jalompia, esimerkiksi lyijystä kultaa. Alkemistit olettivat kaikkien metallien muodostuneen elohopean ja rikin höyryistä ja nimesivät vain neljä varsinaista alkuainetta – maa, vesi, ilma ja tuli. Vasta 1700- ja 1800-lukujen taitteessa kulta ja muut metallit tunnistettiin alkuaineiksi ja koko käsitystapa muuttui.

Alkemiassa käytettiin symboleja merkitsemään eri aineita ja yhdisteitä aina 1700-luvulle asti. Merkinnät olivat suhteellisen vakiintuneita, joskin yksilöllisiä eroja oli runsaasti. Antiikin neljästä elementistä alkemistit käyttivät yleensä kolmioon pohjautuvia symboleja: Maa, Vesi, Ilma ja Tuli.

Seitsemään tunnettuun taivaankappaleeseen liitettiin seitsemän metallia ja seitsemän jumaluutta, joita kuvattiin yleensä samoilla alkemistisilla symboleilla.

Alkemia pyrki tavoitteiseensa kokeellisin keinoin ja muistutti siinä suhteessa nykyaikaista kemiaa. Kokeiden epäonnistuessa alkemistit syyttivät koelaitteistoaan, mutta eivät epäilleet teorioitaan. Alkemistit kehittivät monia kemian kehitykselle välttämättömiä välineitä ja keksivät uusia yhdisteitä kuten rikkihapon, typpihapon ja tislatun alkoholin.

Alkemialla ja hermetismillä oli paljon yhteistä ja hermetismi antoi nimensä modernissakin kemiassa edelleen käytettävälle ”hermeettiselle sululle”, jota hyö­dyn­täen esimerkiksi elintarvikkeet voidaan pakata ilmatiiviisti. Se on peräisin her­metistisiltä alkemisteilta, jotka keksivät menetelmän tehdä tis­la­us­lait­teidensa lasiputkeen ilmatiiviin liitoksen.

1500-luvulta lähtien monet alkemistit, erityisesti Paracelsus, harjoittivat myös iatrokemiaa eli lääkeaineiden tutkimusta. Paracelsuksen mukaan alkemia ei saanut rajoittua pelkästään metallien transmutaatioiden tutkimukseen, vaan sen tuli käsitellä kaikkia prosesseja, joissa aine muuttaa muotoaan. Iatrokemian ansiosta kemia tuli osaksi lääketiedettä, mikä nosti alkemian akateemista arvostusta. Alkemistit tekivät kokeita myös aloilla, joita nykyisin kutsuisimme elintarvikekemiaksi tai biokemiaksi.

Klassisessa alkemiassa aineen muuttamisen eli  transmutaation oletettiin voivan tapahtua useilla eri menetelmillä ja useassa eri vaiheessa, joiden lukumäärä alkemistista riippuen vaihteli 4–16 välillä. Hermetistisessä Smaragditaulussa esitettiin transmutaatiolle 7-vaihei­nen alkemistinen kaava:

  1. kalsinointi (kuumentaminen)
  2. dissoluutio (liuottaminen)
  3. separaatio (erottaminen)
  4. konjunktio (yhdistäminen)
  5. fermentaatio (käyminen)
  6. destillaatio (tislaus) ja
  7. koagulaatio (jähmentäminen).

Henkinen alkemia

“Azoth” mandala

Jos aineellinen alkemia oli aineen ominaisuuksien muuttamista, niin henkinen alkemia on ihmisen muuttamista, transmutaatiota. Siitä voidaan käyttää myös termiä transformaatio. Tämä tarkoittaa itsensä vapauttamista henkisistä rasitteista, kuten peloista, sisäisistä haavoista, menetyksistä, henkilökohtaisista uskomuksista ja itseinhosta tai itsetuhoisista ajatuksista.

Henkinen alkemia uudistaa persoonallisuutta eri tasoilla. Tavoitteena on puhdas eläminen, joka on henkisen alkemian ”kultaa”. Se on sielun tietoisuuden tilan muuttumista ja vapautumista esteistä. 

Henkisen alkemian taitoon kuului salatun tiedon käyttö tietoisuuden muuttamiseen. Tähän liittyi käsitys kaiken ykseydestä ja ajatus muutosagentista. Vastaavan ajattelun piirteitä esiintyi jo Egyptin, Mesopotamian, Intian ja Kiinan magiikassa sekä kreikkalaisten Pythagoraan ja Platonin opetuksissa.

Myös tunnettu sveitsiläinen psykologi Carl G. Jung oli kiinnostumut henkisestä alkemiasta. Hän kehitti henkiseen alkemiaan hyvän kartan, jonka avulla mekin voimme edetä ja avautua sekä ohjata itseämme olemasta omia vihollisiamme.

Jung kertoi löytäneensä yhteyksiä potilaidensa oireiden ja alkemian symbolien välillä. Hän päätteli, että henkinen alkemia olisi hyvä työkalu elämän symbolien ymmärtämiseksi ja psykologisten oivallusten tekemiseksi. Tällaisia alkemistisia symboleja hänen mielestään olivat esimerkiksi "Materia prima", "Viisasten kivi" ja "Kulta".

"Materia prima" ("Ensimmäinen aine") kuvastaa käsitystä siitä, että kaikki maailmankaikkeudessa on peräisin yhdestä voimasta, joka pitää sisällään kaikki olemassaolon muodot, mutta joka itse on näkymätön, henkinen. Tämä näkymätön voima voi syntyä tai näkyä vain kun se pääsee osaksi jotain aineellista muotoa tai olotilaa. Materia prima on se, joka jää jäljelle kun poistamme asioista kaiken epäolennaisen niin, että jäljelle jää vain puhtain ydin. Tämä on tehokas psykologinen symboli. Se kuvaa sitä sisäistä prosessia, jossa tulemme tietoisiksi meissä traumoja tai uskomuksia aiheuttaneista asioista.

"Viisasten kivi" oli alkemiassa tieto, jolla uskottiin voitavan muuttaa muita metalleja kullaksi. Sillä on vastaavuutensa myös henkisessä alkemiassa, jossa "kullalla" tarkoitetaan ihmisen muuttumista vapaaksi ja ehyeksi.

Alkemian prosessi perustuu ajatukseen: "Solve et coagula" ("Liuota ja jähmennä"), jossa ”liuottaminen” tarkoittaa kemiallisten sidosten murtamista. "Jähmentäminen" taas kuvaa prosessia, joka tuo aineen osaset jälleen takaisin yhteen, mutta uudessa ja jalommassa muodossa.

”Solve et coagula” on myös hyvä psykologinen vertauskuva. Tavoitellessamme henkistä kultaa, me hajotamme ensin mielemme rajoittavat osat, jotka estävät muuttumisemme paremmaksi. Sen jälkeen me "jähmennymme" uudelleen eli muutumme vapaiksi ja kokonaisiksi.

Alkemististen operaatioiden visuaalisena oppaana ja meditatiivisena symbolina käytettiin myöhäiskeskiajalla usein “Azoth” mandalaa, jonka avulla yritettiin ymmärtää transmutaatioprosessin eri vaiheiden suhteita. Siitä oli liikkeellä useita versioita. Tun­ne­tuin lienee saksalaisen Basil Valentinen 1659 laatima (kuva ohessa).

Keskiajan eurooppalaisessa alkemiassa yhdistyivät silloinen kemia, fysiikka, metallurgia, lääketiede, astrologia, mystiikka ja uskonto. Alkemistiset prosessit käsitettiin myös vertauskuvallisiksi kertomuksiksi ihmisen henkisestä jalostumisesta. Vähitellen henkisestä alkemiasta tuli aineellista alkemiaa merkittävämpi tutkimuskohde.

Paracelsus nimitti henkistä alkemiaa ”ylemmäksi alkemiaksi”. Sen hän määritteli ihmisen henkisen kehityksen prosessiksi, jonka ansiosta kuolevaisesta ja aineellisesta ihmisestä voi kehittyä kuolematon henkinen ja sielullinen ihminen. Tämän prosessin aikana ihmisen tietoisuus kohoaa henkiselle, suprapersoonalliselle tasolle, joka on ajan ja paikan tuolla puolen, ja joka mahdollistaa uusia ja luovia muotoja. Paracelsus sanoi, että asioita ”on opittava lukemaan luonnon valossa”. Tällä hän tarkoitti, että todellinen alkemisti kykenee havaitsemaan luonnollisen järjestyksen suuntaa-antavat lait ja tunnistaa sekä luonnollisen että henkisen evoluution niiden kaikissa muodoissaan niin, että hän kykenee olemaan ”kosmisella näyttämöllä” katalysaattorina ja avustajana.

Henkiset alkemistit uskoivat, että ihminen on jumalallisen makrokosmoksen voimien aineellinen ja henkinen edustaja, joka muodostaa mikrokosmoksen. Näiden kosmisten voimien he uskoivat toimivan jatkuvasti tapahtuvan universaalin luomisen fyysisellä ja metafyysisellä tasolla. He katsoivat, että jos ihminen käyttää tietoisuutensa korkeimpia kykyjä, hän voi silloin vaikuttaa näihin kumpaankin tasoon ja osallistua aktiivisesti kosmiseen evoluutioon eli "Suureen Työhön" (Magnum Opus).

Henkisen alkemian tarkoituksena on auttaa ihmistä kehittämään kykyjään ja käyttämään niitä rakentaviin tarkoituksiin sekä itsensä että muiden hyväksi. Henkisen alkemian päämäärä on mystisen etsinnän kautta saavuttaa sisimpänsä täydellistyminen. Ihmisen katsotaan olevan kaksitasoisen alkemistisen kehitysprosessin tulos: kehon tason ja sielun tason. Fyysisen kehon sanotaan kehittyneen alkuihmisestä nykyihmiseksi sopeutumalla ympäristöön ja mukautumalla uusiin vaatimuksiin, mistä aivojen koon kasvaminen on yksi osoitus. Ihmisen sielupersoonallisuuden taas sanotaan kehittyneen useiden inkarnaatioiden tuloksena ja lähestyvän vähitellen täydellisyyttä. Hermetistit sanoivat, että jokainen ihminen on alisteinen elämän alkemialle, jonka lähteenä on Suuri Alkemisti (Jumala).

Alkemistisen transmutaation 7-vaiheinen kaava

Hermetistisessä Smaragditaulussa esitettyä 7-vaihei­sta alkemistista transmutaation kaavaa on käytetty myös henkisen muuttumisen kaavana. Kaavan sanotaan olevan muinaisen egyptiläisen Hermes Trismegistoksen laatima.

[1]

Kaavassa ensimmäisenä vaiheena oleva kalsinointi eli kuumentaminen tarkoittaa kemiassa kiinteän aineen kuumentamista korkeaan lämpötilaan tarkoituksena polttaa pois joitakin ainesosia tai aikaansaada joku kemiallinen reaktio. Kalsinoinnin tuloksena aineesta saadaan usein lujempaa tai siihen tulee muita toivottuja ominaisuuksia.

Psykologisesti kuumentaminen tarkoittaa egon hallitsevuuden poistamista. Se merkitsee nöyrtymisen prosessia, jossa ihminen itsetarkkailun ja -arvioinnin polttavan tulen avulla pääsee eroon itsekkyydestään ja ylimielisyydestään, niin että ihmisen todellinen olemus pääsee esille. "Kuumentamalla" hajoitamme sellaiset henkiset ainesosamme, jotka ovat tavalla tai toisella oman onnellisuutemme tiellä. Lakkaamme pitämästä itseämme täydellisenä ja luovumme ajatuksesta, että olemme aina oikeassa. Lakkaamme laiminlyömästä itsemme tutkimista ja poistamme esteet oikeasti onnellisena olemiselta.

[2]

Transmutaation kaavan toisena vaiheena oleva dissoluutio eli liuottaminen tarkoittaa kemiassa prosessia, jossa kiinteä aine, neste tai kaasu liukenee liuottimen vaikutuksesta. Liuotin pystyy murtamaan aineen sisäiset sidokset. Vesi on maailmankaikkeuden yleisin liuotin, joka pystyy liuottamaan esimerkiksi kalkkikivestä mineraaleja.

Henkisessä alkemiassa liuottaminen tarkoittaa epärationaalisten, ärtymystä aiheuttavien tai torjuttujen asioiden häivyttämistä ihmismielestä. Se on tiedostamattomassa tapahtuva prosessi, joka voidaan kokea kuin ”tulvana, kun patoluukut on avattu”. Tämän liuotusprosessin jälkeen ihminen voi tuntea itsensä eheytyneemmäksi ja vapaammaksi.

Kun olemme hajottaneet (tunnistaneet) persoonamme kaikki ne piirteet, jotka ovat olleet onnellisuutemme tiellä, meidän pitää yrittää olla samaistumatta väärään itsetuntoomme.

Kun olemme päässeet vapaiksi toisaalta ylpeydestä ja toisaalta sen vastakohdasta, itseluottamuksen puutteesta, voimme alkaa miettiä, mitkä todella ovat meidän positiivisia ja negatiivisia ominaisuuksiamme. Tämän jälkeen nousevat pintaan myös monet kipeät asiat, kuten meidän kyvyttömyytemme ottaa vastuu puutteistamme. Kipeää tekevät myös traumaattisten muistojemme kantaminen sekä erilaiset sisäiset jännitteemme. Niiden tunnistaminen antaa meille mahdollisuuden tulla tietoisiksi siitä, miten käyttäytymisemme on saattanut vaikuttaa muihin ihmisiin, ja miten meidän olisi mahdollista muuttaa asioita parempaan suuntaan.

Tämä on henkisen kypsyytemme alku. Joskus tämä muutoksen vaihe saattaa aiheuttaa meille joitakin vaivoja, mutta toisaalta se auttaa meitä kiinnittämään huomiota siihen, mitä todella teemme ja haluamme tehdä. Se ohjaa meidät pois huonoista tavoistamme, kuten työnarkomaniasta, päihteistä tai liiallisesta TV:n katselusta.

[3]

Kolmantena vaiheena alkemistisessa kehityskaavassa oleva separaatio eli erottaminen tarkoittaa kemiassa eri ainesten tai epäpuhtauksien erottamista esimerkiksi suodattamalla tai saostamalla.

Henkisessä alkemiassa tämä tarkoittaa oman olemuksemme löytämistä sen jälkeen, kun olemme päässeet eroon itse asettamistamme rajoituksista, neurooseista, fobioista tai esimerkiksi vanhempiemme, koulun tai kirkon opetusten häpeällisiksi leimaamien tekojen muistoista.

Tämä on transmutaatiomme se vaihe, jossa erittelemme täsmällisemmin ajatuksiamme ja tunteitamme. Esimerkiksi voimme vapauttaa jotain ihmistä kohtaan tuntemamme kaunan, jota olemme vuosikausia kantaneet sydämessämme, antamalla anteeksi kyseiselle ihmiselle.

Prosessin tämä vaihe auttaa meitä tulemaan tietoiseksi aidoista tunteistamme. Se sallii meidän tuntea kaikki ajatukset, jotka meissä virtaavat. Tämä auttaa meitä eristämään tiettyjä luonteenpiirteitämme ja arvioimaan niitä rehellisesti. Tässä vaiheessa voimme tuntea puhdasta vihaa, turhautumista tai pettymystä joko toisia ihmisiä tai itseämme kohtaan. Tällöin olisi tärkeää olla palaamatta takaisin vanhoihin tapoihimme. Meidän tulisi pystyä antamaan anteeksi itsellemme ja muille ja yksinkertaisesti vain unohtaa tiettyjä asioita ja toimintatapojamme. Gnostilaisen messun tekstiä lainataksemme, meidän tulee "huuhtoa katumiemme tekojen muisto pois".

[4]

Alkemistisen transmutaation neljäs vaihe on nimeltään konjunktio eli yhdistäminen, jolla kemiassa tarkoitetaan erillisten aineiden yhdistämistä.

Psykologisesti yhdistäminen tarkoittaa voimaantumista, jonka tuloksena ihminen kokee olevansa sisäisesti vahva sekä tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Se on henkilökohtainen prosessi, johon liittyy vastuullisuus omasta kehittymisestä sekä halu ja kyky toimia tavalla, jota itse pitää oikeana.

Kolmessa ensimmäisessä vaiheessa tapahtuneen erittelyn ja puhdistamisen jälkeen meidän tulee nyt yhdistää jäljelle jääneet ”elementit” ja tulkita tapahtunutta. Tässä henkisen alkemian vaiheessa kaikki meidän alintajuntaiset ajatuksemme ja tunteemme nousevat pintaan tietoisuutemme tulkittaviksi. Kun edellisissä vaiheissa hajotimme, erittelimme ja huuhdoimme pois erillisiä tunteita ja ajatuksia, niin meille syntyi tilaa, jonka voimme yhdistämisvaiheeessa tulkintamme mukaisesti täyttää niillä osa-alueilla, jotka hyväksymme itsessämme.

[5]

Smaragditaulun alkemistisessa kaavassa viidentenä vaiheena oleva fermentaatio eli käyminen tarkoittaa kemiassa aineenvaihduntatapahtumaa, jossa pilkotaan orgaanisia aineita. Tätä menetelmää käytetään alkoholin – esimerkiksi oluen tai viinin – valmistuksessa tai maitohappokäymisenä juuston tai jogurtin valmistuksessa.

Henkisessä alkemiassa käymisellä tarkoitetaan ihmisen kehitysprosessia, jonka ”hiivana” toimii henkinen inspiraatio. Se herättää henkiin ihmisen sisällä uinuvan henkisen kipinän ja antaa sille valoa ja voimaa. Ihmisestä riippuen tämän prosessin käynnistäjänä voi toimia syvä meditaatio, intensiivinen rukoilu, mystiseen unioniin pyrkiminen tai voimakas henkinen kokemus. Alkemistit kutsuivat tätä ”riikinkukon pyrstön” näkemiseksi.

Käyminen aloittaa uudestisyntymisemme prosessin. Tätä vaihetta voidaan verrata rypäleen kuolemiseen, josta sittemin käymisprosessin avulla alkaa syntyä viiniä. Edellisen neljän vaiheen oli tarkoitus työstää vanhaa persoonaamme. Tässä viidennessä vaiheessa tapahtuva oman itsemme ”käymistila” saa meidät näkemään uuden itsemme. Tämä tapahtuu kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen on käymistä ja toinen henkistymistä eli uudestisyntymistä. Käyminen hajottaa entisen itsemme ja vanha tiedostamaton ja tietoinen mielemme voi ”kuolla”. Henkistyminen eli uudestisyntyminen on vaihe, jossa alamme katsoa maailmaa uudessa valossa. Tässä vaiheessa meidän tulee irrottaa otteemme kaikista niistä puolistamme, jotka ovat pidätelleet meitä. Nyt pääsemme maistamaan sisäistä rauhaa.

[6]

Kuudes alkemistinen transmutaation vaihe on destillaatio eli tislaus, jolla kemiassa tarkoitetaan toisiinsa liuenneiden aineiden erottamista. Se perustuu seoksessa olevien aineiden eri haihtuvuuksiin. Tislauksessa seosta keitetään, jotta saataisiin aikaan mahdollisimman paljon haihtumista, minkä jälkeen seos taas jäähdytetään. Esimerkiksi väkevää alkoholia valmistetaan tislaamalla käymisellä tuotettua miedompaa alkoholia. Tislauslaitteiston muodostavat kiehutin, kolonni ja lauhdutin.

Henkisessä alkemiassa tislauksella tarkoitetaan psyyken jalostusasteen nostamista ja Itsen puhdistamista. ”Itse” käsittää tietoisen ja piilotajuisen psyyken (vrt. Carl G. Jung). Itsen puhdistuttua ihminen on kypsä kohtaamaan kollektiivisen tietoisuuden ja tiedostamattoman mysteerit. Smaragditaulussa tislauksesta sanotaan, että ”se nostaa sielun maasta taivaaseen ja laskee jälleen takaisin taivaasta maahan, ja vastaanottaa voimia ylhäältä ja alhaalta”. Saavutetun tilan symbolina käytettiin heksagrammia – kahta päällekkäin olevaa tasasivuista kolmiota, joista toisen kärki osoittaa ylöspäin ja toisen alaspäin. Tämän prosessin läpikäynyt ihminen tietää, että hänen elämäänsä johtaa nyt sielu, ei ego.

Henkinen tislausvaihe on vielä pidemmälle vietyä puhdistusta. Tässä vaiheessa kaikki hengelliset oivalluksemme jalostuvat ja niistä alkaa tulla pysyviä. Yksi esimerkki tästä tislauksesta on, kun löydämme mielessämme paikan, jossa voimme joka päivä saavuttaa sisäisen rauhan, jopa aivan arkipäiväisissäkin tilanteissa. Kun jatkamme tätä tarpeeksi usein ja toistuvasti ja vältämme palaamista vanhoihin tottumuksiimme, me kuolemme ja synnymme aina uudelleen ja uudelleen. Koemme vahvan sisäisen muutoksen, jota voimme kuvailla sanalla ”valaistuminen”.

[7]

Alkemistisen transmutaatioprosessin seitsemäs ja viimeinen vaihe, koagulaatio eli jähmentäminen, on koko prosessin tärkein osa. Kuten jo edellä todettiin alkemian avain on kiteytetty latinankieliseen ilmaisuun Solve et coagula (”Liuota ja jähmennä”). Liuottamisella tarkoitettiin eri aineisten irrottamista toisistaan ja jähmentämisellä näiden eri osien jälleen yhdistämistä uudella korkeammalla tasolla, jalostuneemmassa muodossa. Sitä voidaan verrata kemiassa käytettävään aineen olomuodon muutokseen kaasusta kiinteäksi ilman nestemäistä välitilaa. Kemiassa siitä käytetään nimitystä härmistäminen. Intiassa sinkkiä valmistettiin jo 1200-luvulla kuumentamalla sinkkimalmia suljetussa astiassa, jolloin sinkki ensin sublimoitui kaasuksi ja sitten härmistyi nopeasti astian reunoille ja oli siitä helposti irrotettavissa.

Tätä transmutaation viimeistä vaihetta esittää alkemistisessa “Azoth” mandalassa seitsemäs sektori – ”Lapidem” (”Kivi”) – johon on kuvattuna androgyyni nuorukainen nousemassa avoimesta haudasta. Tämä symbolisoi ihmisen vanhan minän kuolemaa ja uuden Itsen nousua haudasta. Alkemistit sanoivat tämän kuvaavan myös ”yhdistyneen kultaisen valon toista kehoa” eli tietoisuuden uutta välinettä, joka ilmentää mielen korkeinta kehitysvaihetta. He sanoivat tämän viimeisen vaiheen myös vapauttavan ihmisessä piilevän ”Viisasten kiven” (lat. Lapis philosophorum), josta käytettiin myös nimitystä ”Sielun Ultima Mater”. ”Viisasten kivi” on alkemistille sama kuin gnosis se, joka saa aikaan toivotun muutoksen tietoisuudessa.

Jähmentäminen on se hetki, jolloin mielemme tulee vapaaksi ja antaa tietoisuutemme tai sielumme yhdistyä Materia primaan – henkeen. Tämä on se hetki elämässämme, jolloin ei enää ole kaksijakoisuutta. Ero henkisen ja aineellisen, taivaallisen ja maallisen sekä elämän ja kuoleman välillä muuttuu merkityksettömäksi. Tällöin kaikki on muuttunut lähtökohtaisesti henkiseksi ja henki on alkanut ilmetä materiaalisessa muodossa. Tässä vaiheessa fyysinen maailmankaikkeus ei ole hengestä erillinen, vaan se on heijastus hengestä. 

Tämä henkisen alkemian viimeisen vaiheen perusidea esiintyy lähes kaikissa länsimaisissa esoterioissa jossain muodossa. Niiden vihkimyksissä kuvataan eri tavoin, kuinka ”Vanha Aadam” kuolee eli ihminen jättää taakseen jotain, ja kuinka sitten ”Uusi Aadam” nousee haudasta eli ihminen syntyy johonkin korkeampaan ja jalostuneempaan tilaan. Esimerkiksi vapaamuurariudessa tämä allegoria on keskeisenä sanomana sinisen muurariuden kolmannen asteen Hiram-legendassa. Kansainvälisessä Ruusuristin Veljeskunnassa (AMORC) henkisen alkemian prinsiippi on piilevänä esillä kaikissa sen asteissa – alimmasta ylimpään. Myös Gnostilaisen Riitin rituaalinen jatkumo huipentuu henkisen alkemian periaatteen mukaisesti.

Vaikka alkemian merkitys muuten on nykyisin vähentynyt, on mielenkiintoista havaita, että vielä niinkin myöhään kuin 1930-luvulla Carl G. Jung käytti henkisen alkemian lähestymistapoja ja symboliikkaa käsitellessään ihmisen psykologiaa ja uskonnollista elämää. Jung käytti termiä individuaatio eli yksilöityminen, jolla hän tarkoitti läpi ihmisen koko elämän jatkuvaa itseksi tulemisen prosessia, elämän mielekkyyden etsimistä ja elämän peruskysymysten pohdintaa. Tähän kehitykseen liittyy oma sisäinen kasvu sekä maailman oivaltaminen ja siinä muiden kanssa eläminen. Jungin mukaan individuaatiokehitys jatkuu läpi elämän erilaisten yksilöllisten vaiheiden kautta. Näitä vaiheita kuvatessaan Jung käytti vertauskuvallisena ajatuskehikkona alkemistista 7-vaiheista transmutaation kaavaa, jota esiteltiin edellä. Sinänsä Jungin yksilöitymisprosessin lopputila vastaa samaa muuttunutta tietoisuuden tilaa, johon gnosis viittaa.

Todellinen alkemia nähdään siis henkisenä prosessina, joka etenee edellä kuvattujen seitsemän vaiheen kautta puhdistaen ihmiskehoa ja jalostaen ihmisen mieltä sekä täydellistäen hänen sieluaan. Tämä rituaalinen työskentely eli Suuri Työ – Magnum Opus – vaatii ”salaperäistä ammattitaitoa” ja oikein suoritettuna se johtaa individuaation eli yksilöitymisen kautta gnosiksen saavuttamiseen.

Henkinen alkemia omakohtaisena harjoitteena


Jokainen meistä on oman onnensa seppä. Meillä on mahdollisuus ja etuoikeus katsoa itseämme paraatipaikalta. Kuka muu voisi saada paremman kuvan meistä kuin me itse? Tämän esteenä on ainoastaan yksi pieni seikka – meidän egomme. Läpikäymällä henkisen alkemian 7-vaiheisen transmutaatioprosessin, saamme egosta itsellemme oivan palvelijan, sen sijaan, että se olisi meidän herramme.

Henkisen alkemian 7-vaiheisen prosessin läpikäynti on mahdollista sekä yksilöllisenä työskentelynä että parityöskentelynä meidät tuntevan ystävän kanssa. Suuremmassa ryhmässä alkavat vaikuttaa erilaiset jännitteet, jolloin prosessista tulee helposti vain pinnallista jutustelua.

Kokemuksesta tiedämme, että 7-vaiheisen prosessin kolme ensimmäistä vaihetta sujuvat yleensä helposti yksilötyöskentelynäkin, jos käyttää apuna joitakin harjoitteita, kuten "Nälkä illuusio", "Tyhjän tuolin" harjoitus tai SWISH-tekniikka. Neljännessä vaiheissa olisi hyödyllistä saada tueksi joku hyvä ja luotettava ystävä. Viidennessä vaiheessa "hiivana" voi toimia myös meidän gnostilainen yhteisömme. Kahdessa viimeisessä vaiheessa kaipaamme yleensä vertaistukea, joka jälleen voi olla gnostilainen yhteisömme tai joku sen kokenut jäsen.