Olivatko essealaiset gnostilaisia?


Essealaisuus syntyi samoihin aikoihin kuin gnostilaisuus


Essealaisuus oli yksi juutalaisuuden sisäisistä uskonnollisista suuntauksista, joka syntyi 200-luvulla eaa. ja hiipui 100-luvulla jaa. Essealaisliikkeen kärkenä oli puhdasoppisten ryhmä, joka oli riitaantunut Jerusalemin temppelin virallisen kulttiyhteisön kanssa muun muassa ylimmäisen papin nimityksiä ja juhlakalenteria koskevissa periaatteissa. Lisäksi tämä ryhmä moitti Jerusalemin kulttiyhteisöä siitä, että se oli lipsunut Mooseksen lain noudattamisesta erityisesti "Lain tekojen" eli halakhan osalta. Riidat johtivat lopulta siihen, että puhdasoppiset essealaiset vuonna 140 eaa. irtaantuivat Jerusalemin kaupungista – mahdollisesti heidät karkotettiin. Essealaiset vetäytyivät noin 20 kilometrin päässä Jerusalemista itään Kuolleenmeren luoteisrannikolla sijaitsevalle Qumranin autiolle ylänköalueelle, jonne he rakensivat luostarin perustamalleen munkkijärjestömäiselle kulttiyhteisölle.


Essealaisten keskus oli Qumranissa


Arkeologisten kaivausten perusteella tiedetään, että Qumranissa on sijainnut laaja kivimuurilla ympäröity rakennuskompleksi. Siihen on kuulunut muun muassa suuri ruokasali, joka toimi myös kokoustilana, keittiöitä, kirjoitushuone, makuu- ja muita huoneita, rituaalikylpyihin käytettyjä altaita ja suuri vesisäiliö, josta on johdettu vesi kylpyaltaisiin, pesula, tiilien ja saviastioiden polttouuni, vartiotorni sekä hautausmaita. Alue rakennettiin ilmeisesti vuosina 140–130 eaa.

Essealaisten tapa tulkita ja noudattaa Mooseksen lakeja poikkesi muusta juutalaisuudesta. Essealaiset uskovat sielun kuolemattomuuteen ja pyrkivät täydelliseen vanhurskauteen. Essealaisyhteisö mielsi itsensä "valon lapsiksi" erotukseksi muista, joita he nimittivät "pimeyden lapsiksi". He uskoivat, että luodessaan ihmisen hallitsemaan maailmaa, Jumala asetti ihmiselle kaksi henkeä, joiden avulla ihmisen on vaellettava tuomiopäivään asti. Nämä ovat totuuden henki ja eksytyksen henki. Totuuden henki oli heidän mielestään peräisin valon lähteestä ja eksytyksen henki pimeyden lähteestä. He sanoivat Valon ruhtinaan hallitsevan valon lapsia, jotka vaeltavat valon tiellä, ja Pimeyden enkelin hallitsevan eksytyksen lapsia, jotka vaeltavat pimeyden tiellä.

Kun essealaisilla ei enää ollut asiaa Jerusalemin temppeliin, jonka he katsoivat tulleen saastaiseksi, essealaiset papit suorittivat temppelimenot Qum­ranin luostarin pihalla ikään kuin se olisi ollut pyhitetty temppeli.

Kuuluisaa farisealaisten koulukuntaa 100-luvulla eaa. johtanut rabbi Hillel oli ryhtynyt yhteistyöhön essealaisten kanssa. Hillel oli aloittanut niin sanottujen katumuskasteiden antamisen, mikä tarkoitti rituaalista kylpemistä vedessä syntien pois pesemiseksi. Hillel oli syntynyt Babyloniassa noin vuonna 110 eaa. ja saanut vaikutteita persialaiseen gnostilaisuuteen pohjautuvasta nasorealaisuudesta, jossa henkilökohtainen ja eettinen uudistuminen sinetöitiin vesikasteella. Hillel oli sitä mieltä, että syntyminen juutalaiseksi ei riittänyt, vaan lisäksi tarvittiin aikaisempien syntien katumista ja eettistä muutosta sydämessä. Niinpä hän oli valmis antamaan katumuskasteen juutalaisten lisäksi myös ei-juutalaisille.

Vesikasteella puhdistamisen avulla toisuskoiset saatiin oikeiksi juutalaisiksi ja heidän katsottiin solmineen uuden liiton Jumalan kanssa. Se ei ollut kuten vanha liitto, johon kaikki Aabrahamin jälkeläiset kuuluivat syntymäoikeutenaan, vaan henkilökohtaiseen valintaan ja vihkimykseen perustuva liitto ja "uskonnollinen sopimus". Hillelin kasteen avulla voitiin uuden liiton piiriin saada paljon uusia juutalaisia. Sen avulla myös diasporassa olevat, juutalaisuudesta henkisesti etääntyneet juutalaiset, saatiin "kaikesta sydämestänsä" uudistamaan kuuliaisuutensa Mooseksen laille.

Rabbi Hillel otti käyttöön myös "Kultaisen Säännön". Hänestä kerrotaan tarinaa, jonka mukaan häntä eräänä päivänä puhutellut ei-juutalainen ilmoitti olevansa valmis ottamaan kasteen, jos rabbi pystyisi selittämään hänelle Tooran koko sisällön sinä aikana, kun hän pystyy seisomaan yhdellä jalalla. Hillel käski häntä seisomaan yhdellä jalalla ja sanoi: " Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi. Siinä on koko Laki, kaikki muu on selitystä." Sitten Hillel sanoi: "Nyt voit laskea jalkasi".


Maanjäristys ajoi essealaiset Qumranista


Qumranin yhteisö vietti muurien suojissa eristettyä elämää omine uskonnollisine ja poliittisine käsityksineen ja sääntöineen vuoteen 31 eaa. saakka, jolloin rakennukset vahingoittuivat maanjäristyksessä. Korjaustöiden ajan essealaiset asuivat Jerusalemissa ja palasivat takaisin vasta vuonna 11 eaa.

Juutalainen historioitsija Flavius Josephus kertoo, että kuningas Herodes Suuri suhtautui myönteisesti essealaisiin, ja kun Qumran oli autioitunut maanjäristyksen seurauksena, kuningas salli essealaisten asettua asumaan Jerusalemiin. Jerusalemin temppelin vierestä onkin löytynyt arkeologien essealaiskortteliksi kutsuma asuma-alue, jonne johtaneen portin luota on löydetty jäänteitä rituaaliseen puhdistautumiseen tarkoitetusta altaasta ja vesikourusta, jota pitkin altaaseen on johdettu puhdasta vettä. Samanlaisten altaiden raunioita on löydetty Qumranista. Altaat olivat essealaisille tärkeitä, sillä he pitivät välttämättömänä rituaalista puhdistautumista vedessä.

Qumranin vaurioituneiden rakennusten korjaustöitä tekeviä asui lähiympäristön luolissa, teltoissa ja väliaikaisissa majoissa. Kun essealaiset maanjäristyksen jälkeen eivät enää pitäneet Qumrania puhtaana eikä pyhänä, he sallivat myös heitä tukevien askeettisten fariseusten ja saddukeusten asettua sinne vuodesta 5 eaa. alkaen. He kaikki olivat poliittisilta mielipiteiltään nationalisteja, jotka olivat kieltäytyneet palvomasta Jerusalemia miehittävää roomalaista keisaria jumalana ja pystyttämästä hänen kunniakseen patsaita ja alttareita. Näiden juutalaisten lisäksi myös Egyptissä Aleksandrian lähistöllä toimineen, juu­talaisten askeettien perustaman Therapeutes ‑erak­ko­lahkon jäseniä muut­ti Qumraniin.

Essealaisjohtoinen yhteisö asui Qumranissa vuoteen 68 jaa. saakka. Toiminta oli aktiivista samaan aikaan kuin Johannes Kastaja saarnasi parannusta ja kastoi ihmisiä Jordanissa sekä silloin, kun Jeesus julisti sanomaansa Jumalan valtakunnasta Palestiinassa. Liike toimi Qumranissa vielä silloinkin, kun kristinusko alkoi levitä kaikkialle Rooman valtakuntaan. Juutalais-roomalaisen sodan seurauksena roomalaisten joukot tuhosivat Qumranin rakennukset.


Essealaisilla oli kaksi jäsenyysastetta


Flavius Josephus kertoo, että Qumranin yhteisöön jäseneksi vihkimisessä oli kaksi astetta, josta ensimmäisen tunnuksena oli vesi ja toisen tunnuksena oli viini. Ensimmäinen jäsenyysvaihe oli vuoden mittainen koejäsenyys, joka sinetöitiin vedessä kastamalla. Täysjäsenyyttä haluavien piti elää selibaatissa ja jatkaa valmistautumista Qumranissa kaksi lisävuotta, minkä jälkeen he saivat oikeuden osallistua yhteiseen seremonialliseen ehtoollisateriaan, jossa "yhteisyyden juomana" oli viini. Täysjäsenyyteen eivät saaneet astua mielenvikaiset, typerykset, sokeat, kuurot, raajarikkoiset, alaikäiset, naiset eivätkä ei-juutalaiset, joita kaikkia pidettiin epäpuhtaina.

Essealaisen veljeskunnan jäseneksi liittyvän tuli luvata vaeltaa valon tiellä, vihata vääryyttä ja rakastaa oikeudenmukaisuutta. Qumranin luostarissa täydellisessä selibaatissa eläviä munkkeja sanottiin "Leeveiksi", vaikka he eivät kuuluneetkaan Leevi-sukuun. Heistä monet oli kasvatettu vailla sukutaustaa olevista orvoista pojista. Nimellä "Juudat" puolestaan kutsuttiin niitä Daavidin ja Sadokin sukujen poikia, jotka viettivät munkkielämää selibaatissa siihen saakka, kunnes tuli heidän aikansa jatkaa sukua. Muun muassa Jeesus ja hänen isänsä Joosef kuuluivat tähän ryhmään.

Vain essealaisten ydinjoukko eristäytyi luostarimaiseen yhteisöönsä Qumraniin. Luostariaikana heidän tuli viettää tiettyjen sääntöjen mukaista puhdasta elämää, johon kuuluivat muun muassa sukupuoliyhdynnän välttäminen ja naimattomuus.

Vaikka Qumranin essealaiset pidättyivät sukupuoliyhdynnästä ja avioliitosta, Daavidin kuninkaallisen suvun ja Sadokin pappissuvun miehille oli välttämätöntä järjestää mahdollisuus päästä jatkamaan sukulinjaansa. Daavidin ja Sadokin sukujen miehet viettivät Qumranin muiden miesten rinnalla täydellisen pyhää elämää ja pitivät sukupuoliyhdyntää saastuttavana, paitsi silloin kun he harjoittivat sitä jälkeläisten saamiseksi. Kun he olivat valinneet itselleen tulevan vaimon, he asuivat tästä erossa siihen saakka, kunnes perinteen säännöt vaativat heitä jatkamaan sukulinjaa. Silloin he lähtivät Qumranista valmistautumaan kihlaukseen ja avioliittoon.

Qumranin ulkopuolella toimi useita "kyläessealaisten" ryhmittymiä. He asuivat Juudean eri kaupungeissa ja kylissä toimien erilaisissa ammateissa, joista saamistaan tuloista he maksoivat kymmenykset luostarissa olevien veljien elättämiseksi. Nämä "kyläessealaiset" saivat mennä avioliittoon, mutta muuten he elivät vaatimattomasti ja noudattavat soveltuvin osin samanlaisia tapoja kuin luostarissa asuvat. Kyläessealaiset käyttivät symbolinaan lammasta, joka viittasi heidän olevan paimenkuningas Daavidin seuraajia. Kaikkiaan essealaisiin kuului enimmillään noin 4 000 miestä, joista Qumranissa asui alle tuhat.

Qumranin essealaiset muodostivat miesten yhteisön, joka eli täysin erillään ympäröivästä maailmasta. He luopuivat henkilökohtaisesta omaisuudestaan, joten kaikki Qumranissa oleva oli yhteistä. Qumranilaiset omistautuivat täysin uskonnolle ja heille selibaatti oli elämän korkein muoto. He pitivät avioliittoa ja sukupuolielämää epäpyhänä ja veljeskunnan ylimpien jäsenten tuli olla täydellisen pyhiä ollakseen Jumalalle mieluisia. Ylenkatsoessaan avioliittoa essealaiset siis poikkesivat olennaisesti muista juutalaisista, jotka arvostivat perhe-elämää.

Flavius Josephus kertoo, että Qumranin rakennustöissä oli runsaasti ulkopuolisia, jotka halusivat seurata ja palvella essealaisen ydinjoukkoa. Joka päivä kello yksitoista kaikki keskeyttivät työnsä ja tulivat suurille altaille, riisuutuivat ja astuivat valkoinen kangas lanteille kiedottuna alas veteen puhdistautuakseen synnistä, koska kaikkien täytyi olla täydellisen puhtaita voidakseen aterioida yhdessä pappien kanssa. Rituaalisessa kylvyssä saavutetun puhtauden myötä maallikoita voitiin aterian aikana kohdella vertauskuvallisesti pappeina. Tätä ateriaa kutsuttiin "Puhtauden ateriaksi" ja siihen kuului pappien siunaamaa leipää sekä viiniä. Ateria on ilmeisesti ollut kristillisen ehtoollisaterian esikuvana.

 

Essealaisten gnostilaiset käsitykset


Essealaisten useissa uskonkäsityksissä ja uskonnollisissa rituaaleissa oli yhtäläisyyksiä nasorealaisuuden, ajan­las­ku­amme edeltävällä vuosisadalla syntyneen persialaisen gnostilaisuuden kanssa. Yhteistä on muun muassa dualistinen käsitys "valon ja pimeyden maailmoista". Yhteistä on myös puhe "valon ja pimeyden lapsista" sekä usko sielun elämiseen kuoleman jälkeen. Myös rituaalinen kylpeminen eli kaste on keskeinen sakramentti sekä essealaisuudessa että nasorealaisuudessa. Kumpikin vaati täysjäsenyyteen vihittäviltä salassapitovakuutuksen ja edellytti ylimmän vihkimyksen saaneilta maailmallisuudesta kieltäytymistä sekä selibaattia. Molemmilla oli myös samanlaisia eettisiä elämänohjeita, kuten puhdas elämä, lähimmäisenrakkaus ja väkivallattomuus. Essealaisten sanotaan kouluttaneen Johannes Kastajaa ja nasorealaiset puolestaan pitävät häntä Jumalan sanansaattajana ja suurena opettajanaan.

Vaikka essealaisuudessa ja nasorealaisuudessa on tiettyjä yhteisiä piirteitä, nämä ovat samankaltaisuuksia, joita on löydettävissä eräistä muistakin antiikin uskonnollisista liikkeistä. On myös syytä todeta kaksi olennaista eroa essealaisuuden ja nasorealaisuuden välillä. Essealaisuudesta ei ensinnäkään löydy ajatusta alemmasta luojajumalasta eli demiurgista, joka jossain muodossa esiintyy kaikissa gnostilaisissa suuntauksissa. Lisäksi essealaisuudesta puuttuu yksi gnostilaisuuden peruspiirre, nimittäin ajatus ihmisessä olevasta jumalallisesta kipinästä – elementistä, joka yhdistää ihmisen Jumalaan ja josta tietoiseksi tullessaan ihminen voi kokea pelastuksen ja palata jumalalliseen maailmaan. Jeesuksen opetuksista viittaus tällaiseen jumalalliseen kipinään kuitenkin löytyy.


Simon Maguksen rooli gnostilaisuudessa