Kristinusko

 

Kristinuskon kasvualustana oli juutalaisuus ja erityisesti essealaisten edustama juutalaisuuden suuntaus, joka oli syntynyt Palestiinassa 100-luvulla eaa. Kristinuskon alkumuotona ollut juutalaisuuden lahko omaksui ajanlaskumme ensimmäisinä vuosikymmeninä aineksia kreikkalaisesta filosofiasta. Lahko väitti juutalaisen opettajan ja karismaatikon, Jeesuksen, olevan Vanhan testamentin lupaama Messias eli Kristus (Kr. khristos = voideltu). Näitä juutalaisia sanottiin sen vuoksi kristityiksi. Kristityt seurasivat Jeesusta ja levittivät hänen opetuksiaan.

Jeesusta syytettiin kapinallisuudesta ja hänet tuomittiin vuonna 33 teloitettavaksi ristiinnaulitsemalla. Jonkin ajan kuluttua tämän jälkeen useat ihmiset sanoivat nähneensä Jeesuksen elävänä, mikä sai heidät uskomaan, että Jeesus oli kuolemansa jälkeen ylösnoussut.

Jeesus itse ei perustanut mitään uskontoa, vaan kristinusko syntyi vasta hänen julkisuudesta poistumisensa jälkeen. "Kirkoksi" kutsuttu liike alkoi seurakuntina levitä Jerusalemista Paavalin ja muiden lähetystyöntekijöiden ansiosta eri puolille Välimeren piiriä. Kristityt kokoontuivat salaa toistensa kodeissa ja odottivat Kristuksen toista tulemista.

Kristinuskon jumalakäsitys esitetään Uudessa testamentissa hämmentävän ristiriitaisena. Yhtäällä siteerataan Jeesuksen suulla sanatarkasti juutalaisuuden uskontunnustusta (Mark. 12:29): "Ensimmäinen on tämä: Kuule, Israel; Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa". Toisaalla Uudessa testamentissa Jumalaan ei liitetä vain yhtä nimeä vaan kolme: Isä, Poika ja Pyhä Henki (esim. Matt. 28:19).

Kristittyjen uskontunnustus kuului noin 150 vuoden ajan "Uskon Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen". Vuosien 180 ja 210 jaa. välillä siihen lisättiin sana "Isä" sanan "Kaikkivaltias" edelle. Eräät kirkon piispoista vastustivat tätä ankarasti ja pitivät pyhäinhäväistyksenä ajatellakaan sellaista, että Pyhiin Kirjoituksiin olisi lisätty tai niistä olisi poistettu yhtäkään sanaa. Monet myös vastustivat suuntausta, jonka mukaan Jeesusta pidettiin jumalallisena. He painottivat Jumalan ykseyttä sellaisena kuin se oli ilmoitettu Jeesuksen alkuperäisissä opetuksissa ja pitivät kiinni siitä, että Jeesus oli profeetta ja ihminen samoin kuin muutkin ihmiset, vaikka Jumala olikin hänelle erityisen suosiollinen. Tällaista uskonkäsitystä edustivat myös Pohjois-Afrikkaan ja Länsi-Aasiaan syntyneet kristityt kirkkokunnat.

Vähitellen kirkon piirissä kuitenkin hahmottui kolminaisuusoppi, jossa ytimenä oli Jumalan "lihaksi tuleminen" (inkarnaatio) ihmiseksi syntyneen Jumalan pojan, Jeesuksen muodossa. Vuonna 325 pidetyssä Nikean kirkolliskokouksessa kolminaisuusoppi julistettiin kristillisen kirkon viralliseksi opiksi.

Eräs tämän Nikean päätöksen seurauksista oli se, että ainoastaan neljä noin 300 silloin olemassa olleesta evankeliumista valittiin kirkon virallisiksi evankeliumeiksi. Muut evankeliumit määrättiin kokonaan tuhottaviksi. Näiden kopioita on sittemmin 1800- ja 1900-luvuilla löydetty muun muassa Nag Hammadista.

Kolminaisuusoppi sai viimeistellyn muotonsa vuonna 381 Konstantinopolin I konsiilissa, jonka mukaan Jumaluudessa on yksi olemus ja kolme persoonaa. Kolminaisuusopin mukaan Jumala, joka on kaiken luoja, on tullut ihmisten keskuuteen Jeesuksen persoonassa ja vaikuttaa Pyhässä Hengessä. Tämä on eri asia kuin "triteismi" eli ajatus kolmesta erillisestä jumalasta.

Tässä yhteydessä on syytä mainita Paavalin omalaatuinen käsitys Jeesuksesta maailman luojana: "... meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät." (1. Kor. 8:6). Sama käsitys Jeesuksesta luojajumalana toistuu kirjeessä heprealaisille: "... hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat" (Hepr. 1:2) sekä kirjeessä kolossalaisille: "Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten." (Kol. 1:15–16). Näin siis Paavali sanoo Jeesuksen olleen inkarnoitunut luojajumala eli demiurgi.

380-luvulla kristinuskosta tuli ainoa sallittu uskonto Rooman valtakunnassa. Jo varhain tapahtunut jako länsimaiseen ja itämaiseen kristinuskoon johti 1054 katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon täydelliseen eroon. Uskonpuhdistuksen seurauksena protestantit erosivat 1500-luvulla katolisesta kirkosta ja kristinuskon keskuuteen syntyivät luterilainen, anglikaaninen, reformoitu ja metodistikirkko. 1700-luvulta alkaen kristinuskon piirissä on syntynyt runsaasti erilaisia uskonnollisia suuntauksia ja yhteisöjä ympäri maailman. Lisäksi kristinuskon pohjalta on syntynyt useita uusia uskontoja ja aatesuuntia. Nykyisin kristinusko, vaikka siitä puhutaan yksikössä, sisältää suuren määrän sekä muodon että sisällön vaihtelua ja monihahmoisuutta.

Juutalaisuuden ja kristinuskon jumalakäsitys poikkeavat eniten toisistaan Jumalan kolmiyhteisen persoonan osalta. Juutalaisuus ei hyväksy ajatusta Jeesuksesta Jumalan persoonana eikä Messiaana. Kristinuskon jumalakäsitys poikkeaa juutalaisuudesta myös siinä, että kristinuskossa Jumalaa ei nähdä etäisenä eikä vaikeasti tavoitettavana, vaan Isänä, Hyvänä Paimenena ja oikeudenmukaisena tuomarina, joka kaipaa yhteyttä ihmiseen. Jeesus sanoi Isä Jumalan rakastavan ihmisiä niin kuin hän rakastaa ainoaa Poikaansa. Kristinuskossa Jumalan rakkauden katsotaan tulevan ihmiseen Pyhän Hengen kautta.

Monet nykytutkijat kyseenalaistavat kristinuskon kolminaisuusopin legitimiteetin pyrkimällä osoittamaan, että kirkkoisien kanonisoima oppi on keinotekoisesti rakennettu ja perustuu tietoisesti väärennettyihin legendoihin ja Paavalin sepittämiin kertomuksiin Jeesuksen neitseellisestä syntymästä ja ylösnousemuksesta. Tällaisia väitteitä perustellaan muun muassa Qumranin kääröistä löydetyillä essealaisten teksteillä. Monien tutkijoiden mielestä Paavalin kehittämä myytti Kristuksesta ylösnousseena jumalolentona muistutti Rooman valtakunnassa tuttua myyttiä auringonjumala Apollosta, jonka syntymäpäivästä – pakanallisesta talvipäivän seisauksen juhlasta – tehtiin Kristuksen syntymäpäivä. Samojen tutkijoiden mukaan Paavalin luoma oppi kolmiyhteisestä Jumalasta muistutti Välimeren alueella suosittujen uskontojen kolmiosaisia jumalakäsityksiä. Tällaisia muodostivat muun muassa egyptiläisten Isiksen, Osiriksen ja Horuksen muodostama kolmijäseninen jumalaperhe sekä zarathustralaisten jumaluudet Ahura Mazda, Sraosha ja Mithra. Näille kolminaisuuksille Paavali antoi vain uudet nimet: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Puuttumatta tässä lähemmin kristinuskon pelastuskäsitykseen, on kristinuskon jumalakäsitykseen syytä todeta kuuluvaksi erityisenä piirteenä Jeesuksen rooli syntisille ihmisille tulevan rangaistuksen sijaiskärsijänä, minkä vuoksi Jumalan uskotaan antavan anteeksi, puhdistavan ja unohtavan ihmisten synnit. Uusi testamentti ei tässä kuitenkaan ole johdonmukainen, vaan siellä esiintyy myös Jumalan rangaistus ja oikeudenmukainen tuomio, esimerkiksi: "Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista. ... Mutta jos palvelija on kelvoton, hän ajattelee: 'Herrani ei tule vielä pitkään aikaan', ja hän alkaa lyödä tovereitaan ja syö ja juo juoppojen seurassa. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen herransa tulee, hakkaa hänet kuoliaaksi ja tuomitsee hänet samaan paikkaan, jossa teeskentelijät ovat. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." (Matt. 24: 44–51)

Kristityt uskovat, että Jeesus kärsi ristinkuoleman ihmisten puolesta sijaisrangaistuksena, nousi ylös kuolleista ja elää "Jumalan oikealla puolella" sekä on Pyhän Hengen kautta läsnä niissä ihmisissä, jotka uskovat häneen. Pyhä Hengen, jumaluuden kolmannen persoonan, katsotaan siis tulleen maan päälle Jeesuksen tilalle hänen kuolemansa jälkeen ja Pyhän Hengen tehtäväksi maailmassa nähdään Jeesuksen opetustyön jatkaminen ja Jumalan tahdon toteuttaminen. Juutalaisuudessa taas katsotaan Jumalan antaneen Siinainvuorella koko Israelin kansalle tehtäväksi Jumalan tahdon toteuttamisen maan päällä.

Martti Luther (1483–1546) on voimakkaasti vaikuttanut uskonpuhdistuksen kirkkojen jumalakäsitykseen, jolle on ominaista salatun Jumalan ja ilmoitetun Jumalan välinen jännite. Lutherin mukaan ihminen kohtaa salatun Jumalan syyttävänä, vaativana ja kauhistuttavana, mutta Kristuksessa ilmoitetun Jumalan ihminen kohtaa rakastavana Isänä ilman vihaa. Luther korosti, että Jumala ei ole ajaton itsessään lepäävä olento, vaan vihassaan ja armossaan toimiva olento.

 

Islam