Gnostilaisuus on syntynyt tuhansia vuosia sitten

Alku-gnosis

Muinaisen Egyptin ylimmät papit olivat myös mysteerikulttien hierofantteja, jotka edustivat korkeinta ja puhtainta viisautta. He korostivat todellisen Itsen eli jumalallisen tietoisuuden löytämistä itsestään; sitä ei silloin nimitetty gnosikseksi, mutta samasta asiasta oli kysymys. Noin 3000 eaa. jotkut pappien koulukunnista jalostivat näitä oppeja gnosiksesta ja tutkivat muun muassa ihmisen henkistä transformaatiota tavalla, joka muistuttaa henkistä alkemiaa ja hermetismiä.

Setin lapset

On viitteitä siitä, että yksi Egyptistä tullut ryhmä päätyi Mesopotamian kautta Luoteis-Persiaan, jonne he perustivat veljeskunnan ja alkoivat jakaa tietojaan sikäläisille oppineille. Arkeologisten kaivausten mukaan nykyisen Iranin luoteiskolkassa, lähellä Turkin ja Irakin rajaa, Urmia-järven länsirannalla sijaitsi ja sijaitsee edelleen Urmian kaupunki, jossa oli 1300–1000 -luvuilla eaa. huomattava uskonnollinen ja tieteellinen keskus. Alueella toimi ainakin vielä 700-luvulla eaa. veljeskuntamaisesti organisoitunut muinaisten maagien ryhmä, josta käytettiin nimitystä Setin lapset”.

Historioitsijoiden mukaan Setin lasten veljeskunnalla oli tieto siitä, millainen on täydellinen ihmisyys ja miten se saavutetaan. Nämä tiedot jalostuivat jossain vaiheessa henkiseksi alkemiaksi ja esitettiin muun muassa kabbalan elämänpuun rakenteessa. Setin lapsista alettiin käyttää nimitystä teleios (täydelliset). Henkisen veljeskunnan jäsenet eivät kuitenkaan käyttäneet itsestään tätä nimitystä, koska se heidän mielestään saattoi aiheuttaa virheellisen mielikuvan ”kaikkitietäväisyydestä”. Sen sijaan he kutsuivat itseään vaatimattomasti nimellä telestai (suunnatut). Sen jäsenistä alettiin myöhemmin käyttää kreikankielistä nimitystä gnostikos (tietävät), jota termiä käytti ensimmäisen kerran tiettävästi Platon 360-luvulla eaa. ilmestyneessä dialogissaan ”Valtio”. He pysyttelivät piilossa muilta ja opettivat tietojaan vain harvoille. Tätä Setin lasten henkisten maagien veljeskuntaa pidetään gnostilaisuuden alkuna.

Setin lasten opit ja mysteerit levisivät ajanlaskuamme edeltäneinä vuosisatoina vaiheittain itään ja länteen sekä etelässä pitkin Välimeren rannikoita Egyptiin ja Karthagoon saakka. Palestiinassa liikkeellä oli kannattajia Kuolleenmeren länsipuolella Jerusalemissa ja Qumranissa sekä itäpuolella nykyisen Jordanian alueella. Ylä-Egyptissä oli heidän suuri keskittymänsä Denderassa, lähellä Nag Hammadia. Tätä paikkaa kutsuttiin siihen aikaan koptinkielisellä nimellä Sheneset (Setin akaasiat) tai kreikankielisellä nimellä Khenoboskion. Myöhemmin Syyriaan ja Palestiinaan muodostui vahvoja gnostilaisuuden tukikohtia, joista liike levisi Vähään-Aasiaan ja Efesoksen kautta Kreikkaan ja lännemmäksikin. Keski-idässä henkisten maagien seuraajat levittäytyivät aina Intiaan saakka. Tämän veljeskunnan opetukset antoivat vaikutteita mm. essealaisuuteen sekä gnostilaisiin suuntauksiin, kuten nasorealaiset, ofiitit ja mandealaiset. Luultavasti myös Pythagoras, Platon ja Johannes Kastaja sekä Jeesus olivat päässeet osallisiksi tämän veljeskunnan viisauksista.

Muut gnostilaisuuden ainekset

Gnostilaisuuteen sisältyvät uskonkäsitykset ovat siis peräisin ajanlaskuamme edeltäneinä vuosisatoina vaikuttaneista egyptiläisistä ja mesopotamialaisista opetuksista. Siinä on lisäksi aineksia kabbalasta ja Platonilta (427–347 eaa.) sekä muilta antiikin Kreikan filosofeilta. Gnostilaisuuden uusimmat ainekset ovat Jeesuksen ajalta ja varhaisesta kristinuskosta. Gnostilaisuus on siis kristinuskoa vanhempi uskonto, joka muotoutui nykyisin tunnettuun asuunsa kristinuskon syntymisen vanavedessä. 
 

Gnostilaisuutta pidetään itsenäisenä uskontona, joka vaikutti kristinuskon sisältöön. Monet alkukristillisyyden ajan gnostilaiset puolestaan omaksuivat kristillisiä aineksia, mistä seurasi tiettyjä yhtäläisyyksiä heidän gnostilaisuutensa ja kristinuskon opetusten kesken. Yhtäläisyyksistä huolimatta gnostilaisuus on koko historiansa ajan ollut kristinuskon kanssa kilpaileva uskonto.


Alkuaikoinaan gnostilaisuus ilmeni omaperäisinä persialaisina ja syyrialais-egyptiläisinä versioina. Myöhemmin gnostilaisuus on ilmennyt kymmeninä erilaisina suuntauksina, joista suurin osa on ollut kristillisyyteen liittyviä ja jotkut myös juutalaisuuteen ja islamiin liittyviä. Gnostilainen usko on vaikuttanut laajalla alueella Välimerta ympäröivissä maissa sekä Lähi-idässä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa.
 

Merkittävimpiä gnostilaisuuden suuntauksia ovat olleet: nasorealaisuus, mandealaisuus, setiläisyys, valentinolaisuus, manikealaisuus, basilidelaisuus, ofiitit, barbeliitit, kainiitit, paulikiaanit, bogomiilit ja kataarilaisuus.

 

Nasorealaisuus oli gnostilaisuuden ensimmäinen muoto, joka syntyi ajanlaskuamme edeltäneellä vuosisadalla Eufrat ja Tigris virtojen alajuoksulla. Sieltä tämä uskonto levisi vähitellen lännemmäksi Syyrian ja Palestiinan alueelle. Nasorealaisten perintö jatkui mandealaisuudessa.

Mandealaiset  gnostilaiset kutsuvat ylintä Jumalaa "Ykseydeksi" ja tästä syntyneiden henkiolentojen muodostamaa Valon maailman ”Täyteydeksi”. He uskovat, että ylimmästä Jumalasta syntynyt Luojajumala on luonut aineellisen maailman ja ihmisen. Mandealaisten uskoon kuuluvat myös Valon maailman pelastajahenget sekä ajatus sielun paluusta Valon maailmaan kuoleman jälkeen. Mandealaisten käsityksissä sielujen koti ja alkuperä on ylimmän Ykseyden luona, josta sielut ovat joutuneet maanpakon eli aineellisen ruumiin vangeiksi, mutta jonne ne lopulta jälleen palaavat. He myös uskovat, että pelastajahenget avustavat sieluja ihmiselämän aikana ja ohjaavat sen jälkeen Valon maailmaan. Mandealaisuus kieltää tappamisen, itsemurhan, väkivallan, häpäisemisen, valehtelun, varastamisen, aviorikoksen ja avioeron. Yksi varhaisten mandealaisten keskeisimpiä sakramentteja oli rituaalinen kylpy eli upotuskaste, jota suoritettiin virtaavassa vedessä valkoisiin vaatteisiin puettuna. Sen arvellaan olleen esikuvana muun muassa Johannes Kastajan toiminnalle.

Jeesuksen opetukset pohjautuivat eräin osin gnostilaisuuteen. Esimerkiksi käsitys Jumalasta Isänä, jonka yhteyten ihmisen tuli pyrkiä, sekä käsitykset valosta ja tiedosta. Mutta myös Jeesus vaikutti gnostilaisuuden sisältöön. Esimerkiksi Jumalan käsittäminen nimenomaan rakkauden Jumalaksi ja lähimmäisenrakkauden korottaminen ihmisen keskeisimmäksi elämänohjeeksi ja jumalalliseksi laiksi tuli Jeesuksen ansiosta gnostilaisuuteen. Eräiden Jeesuksen opetusten sanotaan esiintyvän gnostilaisissa evankeliumeissa alkuperäisemmässä ja täydellisemmässä muodossa kuin Uuden testamentin evankeliumeissa.

Manikealainen gnostilaisuuden haaraa sai alkunsa Persiassa 200-luvulla eläneen profeetta Manin toimesta ja kohosi yllättäen yhdeksi sen ajan suurista maailmanuskonnoista. Kirkkoisä Augustinus oli manikealainen ennen kuin kääntyi kristinuskoon 300-luvun lopulla. Manikealaisuus levisi Rooman valtakunnan länsiosiin ja idässä aina Kaakkois-Kiinaan uiguurien asuinsijoille saakka. Ranskassa manikealaisuus jatkui kataarien gnostilaisen uskonnon muodossa aina 1300-luvulle saakka. Kiinassa manikealaisuus hiipui kokonaan vasta 1500-luvun lopulla.

Vähässä-Aasiassa vuosina 140–160 vaikuttaneen gnostilaisen opettajan Theodotoksen mukaan gnostikko on ihminen, joka on ymmärtänyt sielunsa taivaallisen alkuperän:

"Meitä ei tee vapaaksi pelkkä kaste, vaan tieto siitä, keitä me olemme ja mitä meistä on tullut, missä olemme olleet tai mihin olemme joutuneet, minne olemme matkalla ja mistä meidät on vapautettu, mitä on syntymä ja mitä jälleensyntyminen."
 

 

Miltei 1800 vuoden ajan lähes kaikki, mitä gnostilaisuudesta tiedettiin, perustui heidän vastustajiensa yksipuolisen kielteisiin kirjoituksiin. Vasta 1945 Ylä-Egyptissä Nag Hammadin kaupungin lähistöllä tehty arkeologinen löytö toi päivänvaloon gnostilaisten omia kirjoituksia. Löydetyn ison saviruukun sisällä oli 13 papyruksesta valmistettua, nahkakansiin sidottua kirjaa, jotka sisälsivät 300–400 -luvuilla tehtyjä koptinkielisiä käännöksiä vielä varhaisemmista kreikankielisistä gnostilaisista evankeliumeista. Näistä mainittakoon "Tuomaan evankeliumi", "Filippuksen evankeliumi" ja "Johanneksen salainen kirja". Alkuperäisen "Tuomaan evankeliumin" kirjoitusajankohdaksi arvellaan noin vuotta 140, mutta se saattaa sisältää perimätietoa, joka on peräisin varhaisemmalta ajalta kuin Uuden testamentin evankeliumit, kenties jo vuosilta 50–100. Kyseessä oli siis arkeologinen sensaatio. Nag Hammadin gnostilaisista evankeliumeista saamme käsityksen siitä, millaista oli ajanlaskumme alun gnostilaisuus.

Nykyisin gnostilaisuus ilmenee eri maissa toimivina gnostilaisina kirkkokuntina, joiden uskonkäsityksiä voi kuvailla universaaleiksi ja yleisuskonnollisiksi, ilman dogmien rajoittavuutta. Suurimmat gnostilaiset kirkkokunnat toimivat Yhdysvalloissa, pienempiä Australiassa ja Euroopassa.

Gnostilaiset ajatukset vaikuttavat taustalla myös useissa filosofisissa ajatussuuntauksissa ja nykyajan hengellisissä liikkeissä, joista tunnetuimpia ovat teosofia ja ruusuristiläisyys sekä erilaiset New Age -liikkeet. Yhteistä meidän aikamme gnostilaisille yhteisöille on, että ne tarjoavat henkisen polun kohti ihmisen sisäistä eheyttä. Niiden opetusten ydinsanomat liittyvät lähimmäisenrakkauteen, suvaitsevaisuuteen sekä näkyvän ja näkymättömän olevaisen ymmärtämiseen.
 

Aleksandrian filosofikoulu jalosti gnostilaisuutta 


Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla kukoistaneessa Aleksandrian filosofikoulussa kohtasivat sen ajan juutalaiset, egyptiläiset ja kreikkalaiset filosofit. Heidän ajatuksistaan kehkeytyi yhdistelmä käsityksistä, joita olivat jo ennen heitä edustaneet egyptiläiset papit, juutalaiset rabbiinit, arabialaiset opettajat sekä kreikkalaiset filosofit - erityisesti Pythagoras (582–496 eaa.) ja Platon (427–347 eaa.). Monien tutkijoiden mielestä tämä koulu vaikutti vahvasti gnostilaisuuden muotoutumiseen ja antoi aineksia länsimaiseen esoteriaan.

Mystinen numerosymboliikka on lähtöisin Pythagoraalta. Hänen mysteerikoulussaan kokelaille opetettiin, kuinka he olevaista tutkimalla, vanhoihin viisauksiin perehtymällä ja jumalallisia ilmestyksiä kokemalla voivat saavuttaa gnosiksen eli tietoisuuden jumaluuden, olevaisen ja sielun olemuksesta. Nämä opit johtivat myös gnostilaisuuden muotoutumiseen poluksi, jonka kautta pyrittiin saavuttamaan ymmärrys Jumalan ja luomakunnan yhteyksistä. Lisäksi nämä opit johtivat pyhään geometriaan ja henkiseen alkemiaan, jotka olivat keskeisiä "tieteitä" niin hermetismin kuin ruusuristiläisyydenkin alkutaipaleilla.

 

 

Gnostilaisuuden sisältöön vaikuttaneet aatteet ja samoista aatteista tai gnostilaisuudesta vaikutteita saaneet henkiset liikkeet
(klikkaa kuvaa suuremmaksi)