Gnostilaisuus – polku kohti sisäistä eheyttä ja olevaisen ymmärtämistä

Elämänfilosofiana gnostilaisuus opettaa:

• Lähimmäisenrakkautta
• Suvaitsevaisuutta
• Ekologisuutta

Uskontona gnostilaisuus rakentuu viidelle kulmakivelle

• On yksi Jumala – kaiken alku ja loppu
• Rakkaus on Elämän laki
• Rukous on ihmisen yhteys Jumalaan
• Sielu on kuolematon
• Teot määräävät kohtalon 

Elämän tarkoitus on oppia tuntemaan Jumala sisimmässään. Se vaatii henkistä kehittymistä ja luopumista aineellisuuden ylivallasta. Kun ihminen on kehittynyt näin pitkälle, hän pääsee vapaaksi pimeydestä, jolloin hänestä tulee Valon lapsi. Tätä henkisen kehitysprosessin kruunua kutsutaan gnosiksen saavuttamiseksi.

Nimitys ”gnostilainen” tulee kreikankielen sanasta gnosis (tieto). 
 

Gnostilaisen käsityksen mukaan sielussa on ihmisen todellinen olemus. Sielu on kuolematon. Se on jumalallisen hengen ilmentymä, joka ihmisen kuoltua palaa takaisin kotiinsa Jumalan yhteyteen.

Ihmiselämän tarkoituksena on henkisen kehityksen kautta saavuttaa gnosis eli tietoisuus sisimpäänsä kätkeytyvästä jumalallisesta voimasta ja sielunsa alkuperästä. Tähän pyrkiessään ihmisen tulee täyttyä viisauden valosta, hänen henkisen olemuksensa tulee eheytyä, hänen tulee toimia eettisesti oikein sekä hylätä aineellisten tarpeidensa ensisijaisuus. Gnosiksen voi saavuttaa kuka tahansa, jolla on malttia hitaasti edetä polullaan.

 

Vähässä-Aasiassa vuosina 140–160 vaikuttaneen gnostilaisen opettajan Theodotoksen mukaan gnostikko on ihminen, joka on ymmärtänyt sielunsa jumalallisen alkuperän:

"Meitä ei tee vapaaksi pelkkä kaste, vaan tieto siitä, keitä me olemme ja mitä meistä on tullut, missä olemme olleet tai mihin olemme joutuneet, minne olemme matkalla ja mistä meidät on vapautettu, mitä on syntymä ja mitä jälleensyntyminen."

 

Nykyisin gnostilaisuus ilmenee eri maissa toimivina gnostilaisina yhteisöinä ja  kirkkokuntina, joiden uskonkäsityksiä voi kuvailla universaaleiksi, ilman dogmien rajoittavuutta. Suurimmat gnostilaiset kirkkokunnat toimivat Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa, pienempiä Euroopassa ja Australiassa.

Gnostilaiset ajatukset vaikuttavat taustalla myös useissa filosofisissa ajatussuuntauksissa ja nykyajan hengellisissä liikkeissä, joista tunnetuimpia ovat teosofia ja ruusuristiläisyys sekä erilaiset New Age -liikkeet. Yhteistä meidän aikamme gnostilaisille yhteisöille on, että ne tarjoavat henkisen polun kohti ihmisen sisäistä eheyttä. Niiden opetusten ydinsanomat liittyvät lähimmäisenrakkauteen, suvaitsevaisuuteen sekä näkyvän ja näkymättömän olevaisen ymmärtämiseen.

"Ihmisen sielu on kuolematon ... yksilöllinen olento, elävä henki, kipinä Suuresta Valosta, joka on siirtynyt ihmisruumiiseen ja asuu siinä; tulee erotetuksi ruumiista kuolemassa, ja palaa Jumalan luo, joka on sen antanut; joka ei hajoa eikä katoa kuolemassa, kuten henkäys tai savu, ja jota ei voi tuhota; joka edelleen on olemassa, on aktiivinen ja älyllinen, kuten ollessaan Jumalassa ennen kuin verhoutui ihmisruumiiseen." (Albert Pike 1871)


Gnostilaisuudeksi on kahden vuosituhannen aikana sanottu satoja erilaisia uskonkäsityksiä ja esoteerisia opetuksia, joista monilla on varsin vähän keskenään yhteisiä piirteitä. Niinpä näitä kaikkia ei ole syytä yrittää niputtaa saman nimikkeen alle.

Gnostilaisuus oli 100 - 300 luvuilla kristinuskon vakava kilpailija Jeesuksen sanojen oikeana tulkitsijana, mutta jäi häviölle ja tuomittiin harhaopiksi. Ahdasmieliset kristityt sanovat vielä nykyisinkin gnostilaisuutta "harhaopiksi". Tämä on kuitenkin virheellinen ilmaisu, sillä gnostilaisuus on syntynyt ennen kristinuskoa ja on itsenäinen uskonto, kuten esim. juutalaisuus, joka myös poikkeaa kristinuskosta ja on tätä ennen syntynyt.
 

Gnostilaisuuteen on kiteytynyt kaikkien uskontojen ydin

 

Jos kaikista nykyisin harjoitettavista uskonnoista poistettaisiin kaikki toisistaan poikkeavat opinkappaleet, jäljelle jäisi vain se, mikä on kaikille uskonnoille yhteistä. Se olisi kaikkien uskontojen ydin. Tämä ydin ei olisi kovin monimutkainen oppi, sillä perimmäisen totuuden on pakko olla yksinkertainen, koska sitä ei voi enää jakaa pienempiin osiin. Tässä uskontojen pelkistämisessä gnostilaisuus pääsisi kaikkein vähimmällä, sillä siinä ei ole paljoakaan sellaisia opinkappaleita, jotka olisivat ristiriidassa muiden uskontojen kanssa. Niinpä voidaan sanoa, että gnostilaisuuteen on kiteytynyt kaikkien uskontojen ydin:

 

"Rakkaus on elämän tarkoitus ja Jumalan laki."

 


Gnostilaisuuden tunnusomaiset piirteet


Seuraavat käsitykset ovat historian saatossa olleet tunnusomaisia gnostilaisuudelle, joskaan kaikki mainitut eivät ole esiintyneet kaikissa gnostilaisissa suuntauksissa:
 

Todellinen Jumala ja Luojajumala

  • kaikkeuden alkuna ja hallitsijana on yksi korkein olento – "Jumala" – josta käytetään myös nimitystä "Todellinen Jumala";

  • Jumala on ollut olemassa jo ennen aikojen alkua ja ennen olevaisen luomista;

  • Luojajumala (demiurgi) oli Jumalasta virrannut alempi Valon maailman olento, jonka uskotaan luoneen aineellisen maailmankaikkeuden ja kaiken elollisen - myös ihmisen;

  • Jumala käsitetään universaalin rakkauden lähteeksi, joka rakkaudellaan kutsuu ihmisiä luokseen;

  • syklinen maailmankäsitys: kun maailmankaikkeus loppuu, kaikki palaa taas takaisin siihen yhteen, josta kaikki alkoi.

Kaksijakoinen maailmankuva

  • olevainen koostuu aineettomasta Valon maailmasta ja aineellisesta maailmankaikkeudesta;

  • Jumala loi ensin Valon maailman valo-olentoineen; yksi valo-olennoista oli "Luojajumala" (demiurgi), joka loi aineellisen maailman ja lopuksi ihmisen; 

Maailmankaikkeuden yhteenkuuluvuus

  • maailmankaikkeuden harmonista kehitystä ohjaa Jumala  – universaali tietoisuus, "kaikkeuden mieli";

  • ihmisillä on rukousyhteys Valon maailmaan; rukous tuo avun;

  • ihmiset pääsevät osallisiksi Valon maailman siunauksesta ja kaitselmuksesta; Valon maailman olennot opastavat ihmisiä rakkauden tekoihin.

Sielun kuolemattomuus

  • ihmissielu on lähtöisin Valon maailmasta, muodostaa ihmisen todellisen olemuksen ja on kuolematon;

  • ihmiskeho on sielun asunto elämän aikana;

  • ihmisen kuoltua sielu palaa Valon maailmaan, joka on sen todellinen koti;

  • kuoleman jälkeen ruumis jää aineen maailmaan, jossa sen alkuaneet palaavat aineen kiertokulkuun.

 Gnosis

  • ihmiselämän aikana sielu heijastaa ihmisessä Valon maailmaa ja toimii ihmisen omanatuntona yrittäen ohjata ihmistä hyvään ja rakkauden tekoihin sekä opastaa välttämään pahuutta ja huonoa elämää; ihmiskehon mielihalut houkuttelevat kuitenkin ihmistä, ja usein ihminen noudattaa enemmän aineellisen maailman kutsuja kuin sielunsa ohjausta; 

  • kun ihminen on tullut tietoiseksi sielunsa jumalallisesta alkuperästä, hänen sanotaan saavuttaneet gnosiksen;

  • gnosis on muuttunut tietoisuuden tila, jossa ihminen suuntautuu kohti todellista valoa ja rakkauden tekoja.
     

Pelastuskäsitys

  • rakkaus on elämän tarkoitus ja täyttymys ("Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille");

  • ihmisen teot vaikuttavat siihen, mitä sielulle tapahtuu kuoleman jälkeen ("Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää"); jos ihminen ei ole tehnyt rakkauden tekoja, hän joutuu syntymään uuteen ihmiskehoon oppiakseen elämään oikein; joskus tämä vaatii monta jälleensyntymää;

  • kun sielu lopulta on oppinut elämään oikein, sen sanotaan saavuttaneen täydellisyyden, minkä jälkeen sielu saa jäädä Valon maailmaan, täydelliseen onnellisuuteen;

  • Valon maailman inhimillinen vastine on "Jumalan valtakunta", joka ei kuitenkaan ole tietty paikka jossain ylhäällä, vaan olotila, jonka voi saavuttaa jo tässä maailmassa; ("Jumalan valtakunta on täällä teidän keskellänne, sisäisesti teidän sydämissänne")

 

"Mystinen gnostilaisuus"
- YLE Puheen ohjelma 2.2.2016, jossa haastatellaan Gnostilaisen Seuran Pentti Tuomista ja Harriet Väänästä sekä prof. Antti Marjasta.
Kesto 56 min.