Luonnonuskonnot


Kivikautiset esi-isämme elivät luonnossa luonnon ehdoilla. Naiset keräilivät asuinpaikan läheisyydestä kaikenlaista syötäväksi kelpaavaa ja miehet kalastelivat ja metsästelivät riistaa keihäin, nuolin ja ansoin. Ympäristönsä hyvin tuntevan heimon ei tarvinnut milloinkaan nähdä nälkää, sillä kalaa ja riistaa riitti jaettavaksi kaikille. On helppo kuvitella, kuinka läheinen vuorovaikutus ihmisen ja luonnon välillä vallitsi. Se ilmeni luonnon kunnioituksena ja kiitollisuuden tunteena sille näkymättömälle, joka aina uudestaan ja uudestaan lahjoitti saaliseläimiä ja muita luonnon antimia.

Pohtiessaan, keitä nämä riistan, kalansaaliiden ja muiden luonnonantimien näkymättömät lahjoittajat olivat, esi-isämme alkoivat uskoa, että luonnossa eli erilaisia henkiolentoja: metsässä metsän haltijoita, vedessä veden haltijoita, ilmassa ilman haltijoita ja maassa maan haltijoita. Niiden oletettiin haluavan osansa ihmisten hyvinvoinnista, minkä vuoksi niitä hyviteltiin uhreilla ja rukouksilla. Tähän liittyi myös luonnon elollistaminen: puut, kalliot, eläimet ja luonnonilmiöt nähtiin elävinä olentoina, jotka näkivät ja tunsivat ihmisten tavoin. Ihmiset uskoivat, että suhtautumalla kunnioittavasti luontoon ja sen antimiin, sai tulevaisuudessakin nauttia niistä.

Alkuajoista lähtien yliluonnollinen maailma on herättänyt ihmisten mielessä sekä pelkoa että toivoa. Ihmiset ovat yrittäneet elää sopusoinnussa näkymättömän maailman kanssa ja hyötyä siitä. Niinpä ihmiset tarjosivat uhrejaan ja rukouksiaan salaperäisille voimille tai hengille, joiden he uskoivat hallitsevan luonnon tapahtumia. He toivoivat näin voivansa varmistaa hyvän kala- ja metsäonnen sekä torjua onnettomuuksia.

Yli 50 000 vuotta sitten Euroopassa eläneiden Neandertalin ihmisten haudoista on löytynyt aseita, työkaluja, käyttöesineitä, koruja ja ruokia, jotka ovat todisteita uskosta, että kuoleman jälkeen ihmisen henki jatkaa elämää haudan tuolla puolen ja tarvitsee heille elinaikanaan kuuluneita tarve-esineitä ja koruja. Haudoista on myös löytynyt viitteitä jonkinlaisin juhlamenoin suoritetuista hautajaisista.

Esi-isämme uskoivat, että kuolema siirsi vainajat tuonpuoleiseen ja teki heistä näkymättömiä, yliluonnollisia haltijoita, jotka eivät olleet kokonaan erillään elävien yhteisöstä, vaan tarkkailivat elävien sukulaistensa puuhia ja suojelivat heitä. Vainajille vietiin sen vuoksi aina osuus metsän ja maan tuotosta, jotta he eivät tuntisi itseään kaltoin kohdelluiksi ja nousisi ylös kummittelemaan eläville tai pelottelemaan saaliseläimiä. Myöhemmin otettiin käyttöön polttohautaus, jonka avulla uskottiin sielun vapautuvan ruumiin kahleista. Polttohaudoissa vainajien päälle ripoteltiin usein punamultaa, jonka väri symboloi elämää ja verta. Tällä haluttiin turvata elämän jatkuminen haudan tuolla puolen.

Jokaiseen heimoon kuului yleensä yksi muita ihmisiä herkempi henkilö – tietäjä, poppamies tai shamaani – joka kykeni irtaantumaan ruumiistaan ja siirtymään vainajien maailmaan hakemaan apua sairauksien voittamiseen tai neuvoja tärkeisiin päätöksiin.

Kulttuuriantropologien mukaan ihminen on jo melko varhaisessa kehitysvaiheessaan alkanut kuvitella, että tuonpuoleisessa elää jumalolentoja. Alkukantaisten kulttuurien jumalausko näyttää liittyneen taivaaseen, vuoriin, metsästykseen, maanviljelykseen, syntymään, kuolemaan ja yhteisön sääntöihin. Sittemmin näyttää kehittyneen usko persoonallisiin, voimakkaisiin jumalolentoihin, joita ihminen kohtasi elämänsä kaikissa merkittävissä vaiheissa. Jumalausko on aina merkinnyt ihmiselle jotain sellaista, joka antaa maailmalle selityksen ja järjestyksen sekä elämälle tarkoituksen ja perustan ihmisyhteisöjen säännöille.

Uskontojen alkeelliset muodot ovat yhtä vanhoja kuin ihminen. Luonnonuskonnot alkoivat kehittyä kulttuurien kehittymisen myötä samoihin aikoihin, kun ihmiset alkoivat harjoittaa maanviljelyä ja asua kiinteillä paikoilla. Uskontojen kehittymiseen ovat vaikuttaneet eniten kolmen suuren jokilaakson kulttuurit, nimittäin Mesopotamian eli Kaksoisvirtain maan kulttuuri, Egyptin eli Niilinmaan kulttuuri sekä Intian eli Indusjoen laakson kulttuuri.

 

Mesopotamian uskonnot