Gnostilaiset kirkot

Seurakunnat ovat aina olleet gnostilaisuuden näkyvä osa


Gnostilaiset alkuseurakunnat noudattivat ihannekuvaa "hengellisestä kirkosta".

Nag Hammadista lötyneessä gnostilaisessa "Suuren Setin toinen opetus" -tekstissä sanotaan gnosiksen saaneista, että "ystävyys yhdistää heitä ikuisesti, he eivät tunne minkäänlaista vihamielisyyttä eivätkä pahuutta ... he elävät järjen veljeydessä ja viisaudessa ... rakastavat toisiaan hengen yhteydessä".

Tällainen gnostilainen ihannekuva "hengellisestä kirkosta" erosi jyrkästi katolisten tarjoamasta "maanläheisestä kirkosta", jonka muodostivat yksinkertaisesti vain jumalanpalvelukseen kokoontuvat seurakunnan jäsenet.

Alkukirkon gnostilaiset seurakunnat torjuivat katolisen kirkon järjestelmän ja omaksuivat yksilöllisempiä uskonnollisen yhteyden muotoja. Tämä yksilöllisyys koitui kuitenkin gnostilaisuuden tuhoksi. Niinpä suuria, yhtenäisesti ajattelevia gnostilaisia seurakuntia esiintyi vain muutaman vuosisadan ajan, minkä jälkeen liike jakaantui lukuisiin pienempiin haaroihin ja muuttui epäyhtenäseksi.

 

Gnostilaisuuden ensimmäinen vuosituhat


Ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina gnostilainen kristillisyys oli kasvanut kansainväliseksi liikkeeksi, joka oli levinnyt Palestiinasta kautta koko Välimeren alueen ja toimi erillisinä seurakuntina muun muassa Egyptin Aleksandriassa, Kreikan Edessassa sekä nykyisen Turkin alueella Antiokiassa ja Efesoksessa. Silloin kristinusko oli vielä alkuvaiheessaan ja nousi Rooman valtauskonnoksi vasta kolmannella vuosisadalla.


Vaikka katolinen kirkko julisti gnostilaisuuden harhaopiksi, gnostilaiset ajatukset vaikuttivat pitkään kristinuskon piirissä. Gnostilaisuus hävisi lopulta taistelun Jeesuksen sanojen oikean tulkin asemasta. Gnostilaiset seurakunnat torjuivat katolisen kirkon järjestelmän ja omaksuivat yksilöllisempiä uskonnollisen yhteyden muotoja. Tämä yksilöllisyys koitui kuitenkin gnostilaisuuden tuhoksi. Niinpä gnostilaiset seurakunnat säilyivät vain muutaman vuosisadan ajan.

Gnostilaisuus ei suinkaan kokonaan kadonnut, vaan jatkoi elämäänsä manikealaisuudessa, mandealaisuudessa sekä keskiajan kristillisissä liikkeissä. Näitä olivat esim. 800-luvulla Makedoniassa vaikuttaneet paulikiaanit, 900–1500 -luvuilla Bulgariassa ja Balkanin niemimaalla toimineet bogomiilit sekä vuosina 1150–1300 Pohjois-Italiassa ja Ranskassa eläneet kataarit. Islamin piirissä gnostilaisia ajatuksia ovat edustaneet druusit ja jesidit. Intiassa esiintyi mogulien valtakaudella 1600-luvulla useita merkittäviä gnostilaisia ajattelijoita, jotka pyrkivät islamin ja hindulaisuuden jumalakäsityksen yhdistämiseen. 

Kristityt ja gnostilaiset olivat kilpailevia uskontoja
 

Taistelu Jeesuksen sanojen oikean tulkin asemasta oli kärjistynyt vuoteen 200 mennessä, jolloin sekä katoliset kristityt että gnostilaiset väittivät edustavansa todellista kirkkoa ja syyttivät toisiaan vääriksi veljiksi ja teeskentelijöiksi.

Kristinuskosta oli tullut instituutio, jonka kolmiportaisen johdon muodostivat piispat, papit ja diakonit. Nämä julistivat olevansa ainoan oikean uskon vartijoita. Seurakuntien joukossa Rooman seurakunta oli ottanut johtavan roolin. Katoliset kristityt olivat 100-luvun lopulta alkaen sanoneet, että jokainen, joka tunnusti apostolisen uskontunnustuksen, hyväksyi kasteen, osallistui jumalanpalvelukseen ja totteli papistoa, hyväksyttiin kristityksi. 
 

Gnostilaiset korostivat hengellistä kypsyyttä


Gnostilaiset seurakunnat olivat vähemmistönä, mutta he sanoivat korostavansa laadullisia kriteerejä. He arvostelivat katolisia sanomalla, että ei pelkkä kaste tehnyt ihmisestä kristittyä.

Muun muassa "Filippuksen evankeliumissa" sanottiin, että "moni on laskeutunut veteen ja noussut ylös saamatta mitään, vaikka väittääkin olevansa kristitty".

Gnostilaiset vaativat hengellistä kypsyyttä todisteeksi todellisesta uskostaan lainaten Jeesuksen sanoja (Matt. 7:20–21): "Hedelmistä te siis tunnette heidät. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon."


Katolisille kristityille riitti kirkkouskovaisuus


Katoliset piispat eivät halunneet laadullisia kriteerejä kirkon jäsenyyden ehdoksi, koska jokaisen ehdokkaan henkilökohtainen perehdyttäminen oppiin ja heidän hengellisen kypsyytensä arvioiminen gnostilaisen käytännön tapaan olisi vaatinut paljon työtä ja monimutkaisen hallinnon.

Katoliset piispat pitivät tärkeänä saada paljon jäseniä kristillisiin seurakuntiinsa. He halusivat myös yhdistää eri puolilla maailmaa sijaitsevat kristilliset seurakunnat yhden johdon alaisuuteen.

Katolisen kirkon johtajat loivat selkeän ja yksinkertaisen toimintamallin, joka koostui opista, riiteistä ja sakramenteista sekä poliittisesta järjestelmästä. Se toimintamalli on vuosisatojen kuluessa osoittautunut hämmästyttävän tehokkaaksi ja helposti hallittavaksi.

Lyonin piispa Irenaeus ja Antiokian piispa Ignatios katsoivat, että oikea on se kirkko, joka säilyttää kirkollisen järjestyksen muodot muuttumattomina – piispoineen, pappeineen ja diakoneineen. Kaikki muut kirkot ovat vääriä.
 

Gnostilaiset eivät tarvinneet pappeja itsensä ja Jumalan välille


Gnostilaisten mielestä suhde papistoon ei saanut erottaa väärää kirkkoa oikeasta kirkosta, vaan ero tuli tehdä kirkon jäsenten ymmärryksen tason ja heidän keskinäisten suhteidensa laadun mukaan.

Gnostilaisten mielestä olennaista olivat:

  • osallistuminen "todellisen veljeskunnan viisauteen" sekä

  • "hengellinen ystävyys niiden kesken, jotka ovat peräisin samasta juuresta".

Gnostilaisilla oli ihanteellinen kuva "hengellisestä kirkosta". Se erosi jyrkästi katolisten tarjoamasta "maanläheisestä kirkosta", jonka muodostivat yksinkertaisesti vain jumalanpalvelukseen kokoontuvat seurakunnan jäsenet.

 

Gnostilaisessa tekstissä "Suuren Setin toinen opetus" sanotaan gnosiksen saaneista, että "ystävyys yhdistää heitä ikuisesti, he eivät tunne minkäänlaista vihamielisyyttä eivätkä pahuutta ... he elävät järjen veljeydessä ja viisaudessa ... rakastavat toisiaan hengen yhteydessä".

 


Gnostlaiset pyrkivät tuntemaan itsensä


Gnostilaiset sanoivat: "Kun ihminen tuntee itsensä ja Jumalan, joka hallitsee totuutta, hän pelastuu."

He sanoivat myös: "Ainoastaan ne, jotka käsittävät eläneensä tietämättömyydessä ja oppivat vapautumaan siitä oivaltamalla, keitä he ovat, kokevat valaistuksen ja saavat uuden elämän, ylösnousemuksen."

Kasteen tapaisia fyysisiä riittejä he pitivät merkityksettöminä ja sanoivat, että "totuuden kaste on jotain muuta".

Gnostilaisessa "Tutkielmassa totuudesta" sanotaan papillisen hierarkian tottelemisen merkitsevän uskovien alistumista sokeille oppaille, ja uskon kasteeseen ja muihin sakramentteihin osoittavan naiivia maagista ajattelua.
 

Gnostilaiset seurasivat sielun polkua


Nag Hammadista löydetyssä gnostilaisessa tekstissä "Arvovaltainen opetus" kuvataan sielun matkaa ja sitä kuinka sielu tuli alun perin taivaasta - Täyteydestä - mutta kun se oli heitetty alas ruumiiseen se alkoi tuntea intohimoa, vihaa ja kateutta.

Tekstissä sielua kehotetaan etsimään tietoa ja sanotaan, että sielu saavuttaa täyttymyksen, kun se saa tiedon Jumalasta.

Gnostilaiset sanoivat etsivänsä ja seuraavansa sielun polkua. He sanoivat myös, että katoliset piispat eivät tiedä, että gnostilaisilla kristityillä on suora yhteys Kristukseen, sielun todelliseen paimeneen, minkä vuoksi he eivät tarvitse piispojen ohjausta.

Katoliset piispat pitivät omaa oppiaan totuutena ja uskon ainoana oikeana muotona. Sen sijaan gnostilaiset pitivät kaikkien uskontojen opinkappaleita, spekulaatioita ja myyttejä – myös omiaan – ainoastaan totuuden likiarvoina.
 

Harvat ja valitut
 

Valentinolaisen gnostilaisuuden läntisen koulukunnan kaksi tärkeintä opettajaa, Ptolemaios ja Herakleon, olivat sitä mieltä, että kirkkoon kuului sekä hengellinen osa että ei-hengellinen osa.

Kun Jeesus sanoi, että "monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja" (Matt. 22:14), he selittivät sen tarkoittavan, että kristittyjen suuri enemmistö olivat ne "monet", jotka olivat kutsutut, mutta he itse ja kaikki muut, jotka olivat saaneet gnosiksen, kuuluivat gnostilaisina "harvoihin valittuihin". Herakleon sanoi, että Jumala oli antanut heille hengellisen ymmärryksen, jotta he voisivat opettaa "monia" ja auttaa myös heitä saavuttamaan gnosiksen.


Kristuksen olemuksen mysteeri
 

Ptolemaios sanoi, että vihkiytymättömät kristityt palvoivat Luojaa ikään kuin tämä olisi Jumala. Hänen mukaansa kristityt eivät ymmärtäneet Kristuksen olemuksen mysteeriä, vaan uskoivat virheellisesti, että Kristus oli pelastanut heidät synneistä nousemalla ruumiillisesti kuolleista.

Ptolemaioksen mukaan gnosiksen saaneet olivat tulleet tuntemaan Kristuksen olemuksen mysteerin ja ymmärtävät hänet Isän lähettämänä Totuutena.
 


Gnostilaisuuden toinen vuosituhat


Uusia gnostilaisia kirkkoja alettiin perustaa 1800-luvun alussa, mutta kun 1890-luvulla oli löytynyt joitakin krei­kankielisiä katkelmia gnostilaisesta "Tuomaan evankeliumista", kiinnostus gnostilaisen uskonperinteen elvyttämisen ja vaalimisen kasvoi. Vasta kun Nag Hammadin gnostilaiset kirjoitukset oli löydetty vuonna 1945 ja niiden käännöksiä alkoi tulla julkisuuteen, gnostilaisuudesta tuli erityisen suosittu tutkimuskohde ja gnostilaisuuden nimissä perustettiin lukuisia seuroja ja keskusteluryhmiä. Koettiin gnostilaisuuden voimakas nousu ja eri puolille maailmaa syntyi kymmenittäin uusia gnostilaisia yhteisöjä. Useimmat näistä yhteisöistä olivat tutkimukseen ja opetukseen keskittyneitä seuroja, jotka tarjosivat lähinnä mahdollisuuksia informaation vaihtoon ja keskusteluihin. Selkeästi gnostilaiseen uskoon keskittyviä kirkkokuntia on 1800–1900 –luvuilla kuitenkin syntynyt suhteellisen vähän.

1800-luvulla perustettujen lisäksi 1900-luvulla perustettiin vain muutamia uusia gnostilaisia kirkkoja. Ne tarjosivat mahdollisuuksia yhteisiin rukoushetkiin ja suorittivat kirkollisia toimituksia eli sakramentteja gnostilaisen perinteen mukaisesti sekä järjestivät jumalanpalveluksia ja messuja.

Useimmat 1800–1900 –luvuilla syntyneistä gnostilaista kirkoista ovat noudattaneet toiminnallisesti ja liturgisesti roomalaiskatolisia tai anglikaanisia kirkollisia perinteitä, mutta poikenneet näistä opillisesti hylkäämällä muun muassa käsitykset Jeesuksen jumaluudesta ja hänen lunastuskuolemastaan. Jotkut gnostilaisista kirkoista taas ovat olleet täysin omaleimaisia niin opillisesti kuin myös liturgisesti, toiminnallisesti ja organisatorisesti. Joukossa on ollut myös epälukuinen määrä kirkkoja, joiden nimessä on ollut jotain "gnostilaisuuteen" viittaavaa, mutta joiden opissa ja toiminnassa ei ole ollut lainkaan varsinaista gnostilaisuutta. Viimeksi mainitut kirkot ovat ilmeisesti ymmärtäneet sanan "gnostilaisuus" tarkoittavan yleensä jotain salattua tietoa, jollaista he jossain muodossa ovat katsoneet edustavansa.
 

Gnostilaisuuden kolmas vuosituhat


Nykyisin toimivista gnostilaisista kirkoista on syytä manita kolme:
 

Gnostilainen kirkko Suomessa

Ecclesia Gnostica

Ecclesia Gnostica Catholica

 

Kahdella viimeksi mainitulla ei ole toimintaa Suomessa.
 

Gnostilainen kirkko Suomessa
 

Suomessa gnostilainen kirkko aloitti toimintansa vuonna 2010. Se edustaa uusgnostilaisuutta eli 2000-luvun uskonkäsityksiä, joiden pohjana on alkukirkon gnostilaisuus. Yhteisön keskeisin toimintamuoto on gnostilainen messu, joka on musiikkipainotteinen hartaustilaisuus. Sillä ei ole sakramentteja eikä pyhiä toimituksia.

 

Gnostilaisen kirkon toiminta tapahtuu Gnostilaisen Seuran puitteissa. Messuja on toistaiseksi vain Helsingissä (Uudenmaankatu 33). Messu on noin tunnin mittainen universaali jumalanpalvelus, jonka teema vaihtuu vuoden mittaan. Messun jälkeen on ns. G-klubi, jossa keskustellaan minialustuksen pohjalta.

>> Lisätietoa gnostilaisesta messusta

 

Pyhät toimitukset


Suomessa Gnostilaisella kirkolla ei nykyisin ole muita pyhiä toimituksia kuin gnostilainen messu. Tarpeen mukaan voidaan järjestää erilaisia siunaustilaisuuksia kodeissa ja pyhäköissä –kuten lapsen nimenanto ja siunaaminen, häämessu ja avioliiton tai parisuhteen siunaaminen, sielunmessu ja kodin siunaaminen.

 

Esoteerinen gnostilaisuus


Vuosisatojen ajan gnostilaisten perinteiden vaalimisesta ovat gnostilaisten yhteisöjen lisäksi huolehtineet lukuisat esoteeriset yhteisöt, kuten hermetistit ja ruusuristiläiset. Myös monet nykyaikana toimivista henkisistä liikkeistä ovat saaneet vaikutteita gnostilaisuudesta. Tällaisia ovat muun muassa teosofiset liikkeet sekä "New Age" -liike. Edellä mainitut esoteeriset yhteisöt eivät kuitenkaan edusta varsinaista gnostilaisuutta, joten niitä ei tässä yhteydessä käsitellä. 

Lähes kaikilla gnostilaisilla kirkoilla on ollut kaksi rinnakkaista toimintalinjaa, jotka ovat vastanneet ikivanhaa gnostilaista jäsenistön jaottelua toisaalta kouluttamattomiin seuraajiin eli "imeväisiin" ja toisaalta täydelliseen tietoon oikeutettuihin eli "täysi-ikäisiin". Kouluttamattomille on tarjottu perinteistä kirkollista toimintalinjaa, johon kuuluvat jumalanpalvelukset ja messut sekä kirkolliset toimitukset. Sen sijaan niille kirkon jäsenille, jotka ovat olleet kiinnostuneita syvällisemmästä tiedosta ja kyenneet sellaista vastaanottamaan, on tarjottu toisella toimintalinjalla mahdollisuutta kartuttaa ja syventää gnostilaisuuteen liittyviä tietojaan esoteerisillä riitteillä tiettyjen veljeskuntamaisesti toimivien organisaatioiden puitteissa.

 

>> Gnostilaiset riitit