Monoimuslaiset
Monoimus (arab. Mun'im) oli arabialainen gnostikko, joka eli suunnilleen vuosina 150-210. Hippolytoksen mukaan hän oli Tatianoksen seurailija ja hänen kosmologinen järjestelmänsä oli johdettu pythagoralaisten vastaavasta. Monoimus sai selvästi vaikutteita myös kristinuskosta, monismista ja gnostilaisuudesta.
Monoimus tunnetaan Jumalan olemusta koskevasta mielipiteestään, joka oli panteistinen. Hänen mukaansa kaikkeus on luotu ”monadista” (iota tai yod, ”yksi sarvi”), josta saivat alkunsa dyadi, triadi, tetradi, pentadi, heksadi, heptadi, ogdoadi, enneadi ja dekadi. Hän liitti näin gnostilaiset aionit pythagoralaisen kosmologian ensimmäisiin elementteihin sekä Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomisen kuvaukseen. Tällainen ajattelu vastaa myös niitä kahta versiota ”Eugnostos” nimellä tunnetusta tekstistä, jotka kuuluvat Nag Hammadin kirjastoon. Myös niissä kuvataan sama kulku monadista dekadiin. ”Eugnostos” on kirjeen muotoon kirjoitettu tutkielma gnostilaisesta esoteerisesta kosmologiasta. Siinä kuvataan näkymätöntä maailmaa ja sen jumalhahmoja ja emanaatioita. Kirjoituksessa ei ole mitään kristillisiä aiheita tai sisältöjä. ”Eugnostoksella” puolestaan on yhteyksiä toiseen gnostilaiseen tekstiin, ”Jeesuksen Kristuksen viisaus”, jossa sana ”monadi” esiintyy jälleen. ”Jeesuksen Kristuksen viisaus” on ollut ”Eugnostoksesta” kristillisille yleisöille muokattu versio.
Monoimus puhui ”Ihmisestä” ja ”Ihmisen pojasta” sanakääntein, jotka muistuttivat naassenien tekstejä. Hän kuvailee ”Kaikkeuden Ensimmäistä Periaatetta” androgyyniksi sanoen, että se on ”Isä, Äiti, kaksi kuolematonta nimeä”; nämä sanat ovat suora lainaus naassenien hymnistä, joka puolestaan on peräisin vielä vanhemmasta Simon Maguksen ”Apophasis Megale” tekstistä. Monoimus puhui myös ”kuudesta voimasta”, jotka olivat olleet tärkeitä luomisessa. Ne vastasivat Simon Maguksen kuutta ”maailmankaikkeuden juurta”.