Swedenborgilaisuus

Swedenborgilaisuudeksi sanotaan hengellisiä käsityksiä, jotka perustuvat ruotsalaisen tiedemiehen ja mystikon Emanuel Swedenborgin (alk. Swedberg; 1688 – 1772) kirjoituksiin. Hän ei elinaikanaan perustanut mitään ajatuksiaan toteuttavaa esoteerista yhteisöä, vaan sellaisia perustivat vasta hänen seuraajansa.

Ruotsissa perustettiin vuonna 1786 swedenborgilainen yhdistys, jolle annettiin nimeksi ”Exegetiska och Philantropiska sällskapet”. Siitä muodostui sen ajan kabbalistien, alkemistien, vapaamuurareiden ja muiden salatieteiden harrastajien ja mystikkojen kohtauspaikka. Saksaan syntyi 1800-luvun alkupuolella Swedenborgin ajatusten pohjalta esoteerinen ”Swedenborgilainen riitti”.

Swedenborg oli vakuuttunut siitä, että Raamattu kuvaa ihmisen muuttumista materialistisesta olennosta henkiseksi olennoksi, mitä hän kutsui uudestisyntymiseksi. Hän kirjoitti, että Raamatun luomismyytti ei ollut kertomus Maan luomisesta, vaan kertomus ihmisen uudestisyntymisestä kuudessa vaiheessa, joita edustaa kuusi luomispäivää. Swedenborg kirjoitti, että ihmisen sielu on todellinen ihminen, ja ruumis on vain elin, jonka kautta sielu toimii maallisessa maailmassa. ”Kuolleen henkilön siirtyminen henkimaailmaan tapahtuu pian hänen kuolemansa jälkeen eikä maailman lopussa, kuten joissakin uskonnoissa esitetään. Silloin ihminen tuomitaan, ja se tuomio on sisäisen ihmisen itsensä paljastamista. Jokaisella ihmisellä on ”sisäinen muisti”, ”elämän kirja”, johon hänen elämänsä ja tekonsa on tallennettu.”

Swedenborg hylkäsi perisynnin sekä ajatuksen Jeesuksen kuolemasta sen sovittajana. Hänen mukaansa Jeesuksen roolina oli vain toimia opettajana ja esikuvana kristityille. Swedenborgin mukaan kaikki hyvä ja viisas ovat peräisin Jumalasta, josta ne säteilevät maan päälle. Vastaavasti pahuus ja valheet nousevat helvetistä. Ihminen voi omilla valinnoillaan ja uskollaan päästää Jumalan vaikutuksen sisälleen. Tämä johtaa hyviin tekoihin ja viisauteen sekä samalla torjuu pahan vaikutukset. Koska hyvyys ja viisaus ovat näin toisiinsa kietoutuneita, viisas ihminen on hyvä ihminen. Swedenborgin mukaan Jumala toivoo kaikkien ihmisten päätyvän Taivaaseen, mutta ihmisen oma tahto ja valinta voivat toimia tätä vastaan.

Swedenborgin teologiassa helvetti ei ollut rankaisun eikä kärsimyksen paikka, vaan sinne joutuvat ne sielut, joiden luonteeseen se sopii. Helvetti on hänen mukaansa karu paikka, jonka asukkaat taistelevat keskenään vallasta, orjuuttavat toisiaan ja tekevät kovaa työtä. Samalla se on paikka, joka soveltuu niille sieluille, jotka elämässä himosivat maallista hyvää. Taivaaseen taas päätyvät ne, jotka elämässään suuntaavat rakkautensa Jumalaa ja toisia ihmisiä kohtaan. Swedenborgin mukaan maanpäällisen maailman ja Taivaan välissä on henkimaailma, jossa sielut viipyvät jonkin aikaa kuoleman jälkeen. Hän sanoi ihmisten voivan jo eläessään saavuttaa yhteyden henkimaailmaan ja sen asukkaisiin.

Swedenborgin kirjoitukset ovat antaneet vaikutteita useille kulttuurihenkilöille, kirjailijoille ja taiteilijoille. Hänen filosofialla oli suuri vaikutus myös Södermanlandin herttuaan, myöhemmin kuningas Kaarle XIII:een, joka Ruotsin vapaamuurariuden (Svenska Frimurare Orden) suurmestarina rakensi ainutlaatuisen astejärjestelmän järjestelmän ja kirjoitti sen rituaalit. Swedenborgia voisi sanoa myös ensimmäiseksi uusgnostilaiseksi, sillä niin hyvin hänen ajatuksensa ovat linjassa niiden ajatusten kanssa, jotka sata vuotta hänen jälkeensä tulivat uusgnostilaisuuten.