Gnostilaiset evankeliumit

Miltei 1800 vuoden ajan lähes kaikki, mitä gnostilaisuudesta tiedettiin, perustui hei­dän vastustajiensa yksipuolisen kielteisiin kirjoituksiin. Vasta joulukuussa 1945 Ylä-Egyptissä Nag Hammadin kaupungin lähei­syy­dessä joukko arabimaanviljelijöitä teki merkittävän arkeologisen löydön ollessaan keräämässä multaa Jabal al-Tarif kalliojyrkänteen luolista. Maata kaivaes­saan he osuivat lähes metrin korkuiseen punaiseen saviruukkuun, jonka sisällä oli 13 papyruksesta valmistettua, nahkakansiin si­dottua koptinkielistä kirjaa. Kirjat päätyivät lopulta myytiin antiikkikaup­piaiden välityksellä mustassa pörssissä. Viranomaiset onnistuivat ostamaan kirjoista yh­den ja takavarikoimaan 11 kirjaa, joista yhdestä tosin oli jäljellä vain puolikas. Nämä 12 kirjaa, joita alettiin kutsua koo­dek­seik­si, sijoitettiin Kairon koptilaiseen museoon. Kolmas­toista koo­deksi päätyi myyntiin Amerikassa.

Hollannissa työskennellyt professori Gilles Quispel sai koptilaisesta museosta tutkittavakseen teksteistä otettuja valokuvia. Ensimmäinen rivi alkoi sanoilla: "Elävä Jeesus pu­hui nämä salaiset sanat, ja Didymos Juudas Tuomas kirjoitti ne muistiin." Quispel tunnisti heti, että kyseessä olivat alkurivit gnostilaisesta "Tuomaan evankeliumista", jos­ta oli 1890-luvulla löytynyt joitakin krei­kankielisiä katkelmia. "Tuomaan evankeliumin" koko teks­tin löytyminen oli tieteellinen sensaatio. Teksti sisälsi mo­nia Uudesta testamentista tuttuja opetuksia, mutta jotkut kohdat poik­kesivat täysin kaikesta tunnetusta kristillisestä perimätiedosta.

Samaan koodeksiin "Tuomaan evankeliumin" kans­sa on sidottu "Filippuksen evankeliumi", joka kertoo Jeesuk­sen toimista ja sanoista varsin eri tavalla kuin Uusi testamentti. Samassa niteessä oli myös "Jo­hanneksen salainen kirja", joka sanoo paljastavansa, mitä Jeesus opetti oppilaalleen Johannekselle "salaisuuksista sekä siitä, mikä on kätketty hiljaisuudessa." Kaikkiaan Nag Hammadista löydetyt koodeksit sisälsivät 52 ensimmäisiltä kristillisiltä vuo­sisadoilta peräisin olevaa koptinkielistä gnostilaista tekstiä. Useissa niistä arvostellaan ylei­siä kristillisiä uskomuksia, kuten neitseellistä syntymää tai ruu­miillista ylösnousemusta, joita sanotaan naiiveiksi väärinymmär­ryksiksi.

Nag Hammadin kirjalöytö sisälsi noin 1500 vuotta sitten tehtyjä koptinkielisiä käännöksiä vielä varhaisemmista alkuperäi­sistä teks­teis­tä, jotka oli kirjoitettu kreikaksi eli samalla kielellä kuin Uusi tes­tamentti. Tutkijat ovat teksteissä käytetyn kirjoitustyylin ja kirjojen nahkasidonnan tukena käytettyjen papyrusten perusteella ajoittaneet Nag Hammadin koodeksit 350–400 -luvuille, mutta alkuperäisten tekstien syntyajankohdiksi on arveltu ajanlaskumme toista vuo­si­sataa. Osa alkuperäisteksteistä lienee pe­räisin 120–150 -luvuilta.

Uuden testamentin evankeliumit on kirjoitettu 60–110 -luvuilla. Alkuperäisen "Tuomaan evankeliumin" kirjoitusajankohdaksi arvellaan noin vuotta 140, mutta se saattaa sisältää perimätie­toa, joka on peräisin var­haisemmalta ajalta kuin Uuden testa­mentin evankeliumit, kenties jo vuosilta 50–100, eli samalta tai jopa var­haisemmalta ajalta kuin Markuksen, Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit.

Vaikutusta Idän uskonnoista

Aikana, jolloin gnos­tilaisuus oli voimakkaimmillaan (80–200 jaa.) kauppa- ja kulttuuriyhteydet kreikkalais-roomalaisen maailman ja Kaukoidän välillä olivat vilkkaat. Jo sitä ennen buddhalaiset lähetyssaarnaajat olivat sukupolvien ajan tehneet käännytystyötä Aleksandrias­sa. Englantilainen buddhalaisuuden tutkija Edward Conze on tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että buddhalaiset ovat olleet kos­ketuksissa Tuomas-kristittyihin eli kristittyihin, jot­ka tunsivat ja tunnustivat "Tuomaan evankeliumin" ja muita gnostilaisia kir­joituksia. Perimätiedon mukaan Jeesuksen seuraaja Tuomas kävi Intiassa, mutta varmoja todisteita tästä ei ole.

Gnostilaisuuden piirissä esiintyi en­simmäisellä vuosisadalla käsityksiä, jotka nykyisin yleensä liitetään intialaisiin uskontoihin, mutta onko gnostilaisuus saanut vaikutteita in­tialaisista lähteistä, on vaikeasti selvitettävissä, sillä ennen ajanlaskumme alkua "itämaisiksi" ja "länsimaisiksi" kutsumamme uskonnot eivät olleet selkeästi erillään. Vuorovaikutusta näiden kulttuurien ja uskontojen kesken oli ollut jo Platonin aikoina (427–347 eaa.) ja samansuuntaisia ajatuksia on saattanut syn­tyä eri kulttuureissa samoinakin aikoina toisistaan riippumatta.

Harhaoppisyytökset

Kris­tinuskon alkuaikoina Nag Ham­madista löydetyn kaltaiset gnostilaiset tekstit saivat liikkua vapaasti, mutta 100-luvun puolivälissä "oi­keaoppiset" kristityt julistivat ne harhaoppisiksi. Nag Hammadin tekstit kätkettiin osana valtataistelua, jota käytiin katolisen kirkon ja gnostilaisten kesken varhaisen kristinuskon muotoutumisesta. Gnostilaisten evankeliumien kirjoittajat eivät itse katsoneet olevansa harhaoppisia. He käyttivät kristillistä kieltä ja sanovat kertovansa Jeesuksesta salaista peri­mätietoa, joka on kätketty niiltä monilta, jotka muodostivat katolisen kirkon, kuten kirkkoa 100-luvul­la alettiin kutsua.

Nag Hammadin kirjalöytö sisälsi lähes yksinomaan gnostilaisia tekstejä. Monet niistä viittaavat Vanhan testamentin kirjoituk­siin, toiset Paavalin kirjeisiin ja Uuden testamentin evankeliumei­hin. Monissa teksteissä esiintyvät päähenkilöinä Jeesus ja hänen oppilaansa kuten Uudessa testamentissakin, mutta eroa­vuudet sisällössä ovat silmiinpistäviä.

Gnostilaisessa "Suuren Setin toinen opetus" -nimisessä kirjoituksessa "valon lasten" nimissä puhuva kirjoittaja sanoo katolisten kristittyjen ainoastaan jäljittelevät tosi kirkkoa julistaessaan "oppia kuolleesta miehestä" ja muita valheita. He sanoivat tällaisten ihmisten vainoavan niitä, jotka ovat saavuttaneet vapautuksen gnosiksen kautta. Myös gnostilainen "Tutkielma totuudesta" hyökkää katolisia vastaan sanomalla heidän olevan niitä, jotka sanovat olevansa kristittyjä, mutta "jotka eivät tiedä, kuka Kristus on".

Taistelu Jeesuksen sanojen oikean tulkin asemasta oli kärjistynyt vuoteen 200 mennessä, jolloin sekä katoliset että gnostilaiset kristityt väittivät edustavansa todellista kirkkoa ja syyttivät toisiaan vääriksi veljiksi ja teeskentelijöiksi. Kristinuskosta oli tullut instituutio, jonka kolmiportaisen johdon muodostivat piispat, papit ja diakonit. Nämä julistivat olevansa ainoan oikean uskon vartijoita. Seurakuntien joukossa Rooman seurakunta oli ottanut johtavan roolin.

Lyonin piispa Irenaeus ja Antiokian piispa Ignatios katsoivat, että oikea on se kirkko, joka säilyttää kirkollisen järjestyksen muodot muuttumattomina – piispoineen, pappeineen ja diakoneineen. Kaikki muut kirkot ovat vääriä. Gnostilaiskristittyjen mielestä taas suhde papistoon ei saanut erottaa väärää kirkkoa oikeasta kirkosta, vaan ero tulee tehdä kirkon jäsenten ymmärryksen tason ja heidän keskinäisten suhteidensa laadun mukaan. Gnostilaiset pitivät ratkaisevana osallistumista "todellisen veljeskunnan viisauteen" sekä "hengellistä ystävyyttä niiden kesken, jotka ovat peräisin samasta juuresta".

Tiedon etsintää

Nag Hammadista löydetyssä gnostilaisessa tekstissä "Arvovaltainen opetus" kuvataan sielun matkaa ja sitä kuinka sielu tuli alun perin taivaasta, Täyteydestä, mutta kun se oli heitetty alas ruumiiseen se alkoi tuntea intohimoa, vihaa ja kateutta. Tekstissä sielua kehotetaan etsimään tietoa ja sanotaan, että sielu saavuttaa täyttymyksen, kun se saa tiedon Jumalasta. Gnostilaiset sanoivat etsivänsä ja seuraavansa sielun polkua. He sanoivat myös, että katoliset piispat eivät tiedä, että gnostilaisilla kristityillä on suora yhteys Kristukseen, sielun todelliseen paimeneen, minkä vuoksi he eivät tarvitse piispojen ohjausta.

Katoliset piispat pitivät omaa oppiaan totuutena ja uskon ainoana oikeana muotona. Sen sijaan gnostilaiset pitivät kaikkien uskontojen opinkappaleita, spekulaatioita ja myyttejä – myös omiaan – ainoastaan totuuden likiarvoina.

Valentinolaisen gnostilaisuuden läntisen koulukunnan kaksi tärkeintä opettajaa, Ptolemaios ja Herakleon, olivat sitä mieltä, että kirkkoon kuului sekä hengellinen osa että ei-hengellinen osa. Kun Jeesus sanoi, että "monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja" (Matt. 22:14), he selittivät sen tarkoittavan, että kristittyjen suuri enemmistö olivat ne "monet", jotka olivat kutsutut, mutta he itse ja kaikki muut, jotka olivat saaneet gnosiksen, kuuluivat gnostilaisina "harvoihin valittuihin". Herakleon sanoi, että Jumala oli antanut heille hengellisen ymmärryksen, jotta he voisivat opettaa "monia" ja auttaa myös heitä saavuttamaan gnosiksen.

Ptolemaios sanoi, että vihkiytymättömät kristityt palvoivat Luojaa ikään kuin tämä olisi Jumala. Hänen mukaansa kristityt eivät ymmärtäneet Kristuksen olemuksen mysteeriä, vaan uskoivat virheellisesti, että Kristus oli pelastanut heidät synneistä nousemalla ruumiillisesti kuolleista. Sen sijaan Ptolemaioksen mukaan gnosiksen saaneet kristityt olivat tulleet tuntemaan Kristuksen olemuksen mysteerin ja ymmärtävät hänet Isän lähettämänä Totuutena.

Juudaksen evankeliumi

Egyptistä Muhafazat al-Minyan kaupungin lähistöltä löytyi vuonna 1978 nahkakansiin sidottu 62-sivuinen koptinkielinen papyruskäsikirjoitus, joka osoittautui gnostilaiseksi "Juudaksen evankeliumiksi". Tutkijoiden mukaan siinä on käytetty samaa koptin kielen murretta kuin Nag Hammadin kirjaston koptinkielisissä teksteissä. Papyruksen radiohiiliajoituksen perusteella evankeliumi on kirjoitettu vuosien 230–330 välisenä aikana. Teksti oli todennäköisesti käännös varhaisemmasta kreikankielisestä kirjoituksesta, jonka on päätelty olevan peräisin toisen vuosisadan puolivälistä eli paljon myöhäisemmältä ajalta kuin Uuden testamentin neljä evankeliumia, jotka kirjoitettiin 70–100 –lukujen välillä.

Sisällöltään "Juudaksen evankeliumi" edustaa setiläistä gnostilaisuutta. Sen mukaan Juudas oli Jeesuksen suosikkiopetuslapsi, jolle Jeesus opetti sellaisia salaisia opetuksia, joita muut opetuslapset eivät saaneet tietoonsa. "Juudaksen evankeliumi" kuvaa Jeesuksen gnostilaiseksi opettajaksi, joka piti ihmisruumista sielun vankilana. Evankeliumissa Jeesus sanoo Juudas Iskariotille: "Sinä uhraat ihmisen, johon olen pukeutunut". Näin siis Juudas ei pettänyt Jeesusta, vaan toimi Jeesuksen tahdon mukaan.

Valon evankeliumi

Otsikolla "Evangelium des Lichtes" ("Valon evankeliumi") varustettu saksankielinen teksti löytyi Emmerin muistiinpanojen joukosta 1994. Nimi johtunee siitä, että evankeliumissa Jeesuksen ensimmäiseksi lausuma sana on "Valo":
 

Jeesus sanoi: "Valo on tullut teidän keskuuteenne, mutta te ette näe sitä, sillä maailman houkutukset vetävät teidät pimeään. Kulkekaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia." (Val. 1:1)

"Valon evankeliumin" syntyhistoriaa ja alkuperäistä kirjoittajaa ei tiedetä, ei myöskään sitä, kuka on kääntänyt sen saksaksi. Löydetty konekirjoitusteksti lienee kopio tai käännös jostain vanhasta käsikirjoituksesta, joka on kulkeutunut gnostilaisena perintönä mestari Emmerille jossain muodossa.

Mitään "Valon evankeliumia" vastaavaa sisältökokonaisuutta ei ole aikaisemmin tavattu muualta. Vaikka "Valon evankeliumin" alkuperäistä käsikirjoitusta ei ole löydetty, sen puuttumista sinänsä ei voi pitää todisteena itse evankeliumia vastaan. Ehkä alkuperäinen evankeliumi joskus hyvällä onnella löydetään ja saatetaan tutkijoiden käyttöön. Löydettiinhän Nag Hammadin gnostilaiset evankeliumitkin vasta 1940-luvulla ja gnostilainen Juudaksen evankeliumi 1970-luvulla.

"Valon evankeliumin" riveiltä löytyy runsaasti gnostilaisia äänenpainoja. Jos evankeliumi tosiaan on Jeesuksen ajoilta, silloin vahvistuu käsitys, että Jeesus olisi monessa suhteessa ollut gnostilaisempi kuin Uuden testamentin evankeliumeissa annetaan ymmärtää. Myös eräät Nag Hammadista löydetyt gnostilaiset evankeliumit korostavat Jeesuksen gnostilaisuutta, mutta eivät niin selkeästi kuin "Valon evankeliumi".

"Valon evankeliumissa" kiinnittyy huomio gnostilaiseen tapaan jakaa opetukset kahteen tasoon: ensiksi on oppimattomalle kansalle eli "lapsille" tarkoitettuja opetuksia ja sen jälkeen oppia saaneille eli "täysi-ikäisille" tarkoitettuja opetuksia. Tekstissä nämä tasot on selkeästi erotettu toisistaan.

"Q-evankeliumiksi" sanotaan tekstiä, jota tutkijat pitävät Jeesuksen opetusten ja vertausten alkuperäisenä ko­ko­el­ma­na, ja jonka pohjalta muiden evankelistojen – erityisesti Matteuksen ja Luuk­kaan – oletetaan kirjoittaneen omat, Uuteen testamenttiin kelpuutetut evankeliuminsa.

"Valon evankeliumin" sisältö muistuttaa "Q-evankeliumia", mutta niiden välillä on yksi olennainen ero: "Valon evankeliumissa" ei mainita lainkaan Jeesuksen ihmetekoja. "Q-evankeliumissa" ihmeteot mainitaan, mutta siellä ei mainita Jeesuksen neitseellistä syntymää eikä ristinkuolemaa seuranaistapahtumineen, jotka ovat Uuden testamentin evankeliumien olennainen osa.

"Valon evankeliumi" on teologisesti ehyempi kokonaisuus kuin tutkijoiden konstruoima "Q-evankeliumi" ja Uuden testamentin evankeliumit. Jos "Valon evankeliumi" on Jeesuksen aikana muistiin merkitty, se on voinut muodostaa pohjan, jolle sekä "Q-evankeliumi" että Uuden testamentin evankeliumit ovat aikajärjestyksessä kerrostuneet.
 

On mahdollista, että "Valon evankeliumi" on syntynyt 1800-luvun lopulla "Q-evankeliumin" idean kehittäjien innoittamana. Hypoteesin "Q-lähteestä" esitti vuonna 1838 ensimmäisen kerran saksalainen Christian H. Weisse, joka toimi tutkijana Leipzigissa – kaupungissa, josta saksaksi kirjoitettu "Valon evankeliumi" löydettiin. Teoriaa täydensivät saksalaiset H.J. Holzmann vuonna 1863 ja Adolf von Harnack vuonna 1907. Myöhäistä syntyajankohtaa tukee se, että "Valon evankeliumissa" on kielikuvia, joíta vanhemmissa evankeliumeissa ei ole. 

On mahdollista, että "Valon evankeliumin" takana olisi ollut Q-lähdeteorian täydentäjä, Adolf von Harnack (1851–1930), joka opiskeli Leipzigin yliopistossa, promovoitiin vuonna 1873 teologian tohtoriksi ja nimitettiin 1876 Leipzigin yliopiston kirkkohistorian ylimääräisen professorin virkaan. Harnackin tutkimusotteena oli täydellinen vapaus Vanhan ja Uuden testamentin dogmatismista.

Harnack pyrki löytämään kristinuskon dogmien takaa alkuperäisen "Jeesuksen evankeliumin", joka vastaisi Jeesuksen opetusten sisältöä. Hän määritteli Jeesuksen opetusten pääkohdiksi seuraavat neljä kohtaa: 1) Jumala on rakastava isä, 2) jokainen ihmissielu on äärettömän arvokas, 3) Jumala kehottaa lähimmäisenrakkauteen ja veljeyteen sekä 4) Jumalan valtakunnan tuleminen kaikkiin ihmissydämiin on historian päätepiste. Harnack ei uskonut ihmeisiin, mutta hän piti mahdollisena, että Jeesus oli parantanut ihmisiä tavoilla, jotka olivat saattaneet siihen aikaan tuntua ihmeiltä.

Harnackin olettamaa "Jeesuksen evankeliumia" ei ole löydetty, mutta on mahdollista se on identtinen löydetyn "Valon evankeliumin" kanssa. Harnack sanoi, että "Jeesuksen evankeliumi" koskee sielun suhdetta Jumalaan. Hän korosti, että Jeesuksen opetukset olivat hyvin yksinkertaisia. Hänen mielestään Jeesuksen tarkoituksena oli synnyttää uskovien sydämissä itsenäistä hengellistä elämää. Harnack kritisoi virallista kirkkoa sanoen, että kristinuskon opilliset lisäykset ja järjestäytyminen kirkkolaitokseksi ovat enemmän etäännyttäneet ihmisiä "Jeesuksen evankeliumista" kuin liittäneet heitä siihen.

Kenties Harnack tai joku hänen oppilaistaan on mennyt ajassa vielä "Q-evankeliumiakin" taaemmaksi ja loogisella päättelyllään rekonstruoinut kaikkien "evankeliumien äidin" – "Jeesuksen evankeliumin" tai "Valon evankeliumin" – joka kuitenkin olisi jostain syystä joutunut sivuun ja vaipunut unholaan. Tämä vaihtoehto luonnollisesti himmentää "Valon evankeliumin" historiallista hohdokkuutta, mutta ei pyyhi pois sitä tosiasiaa, että "Valon evankeliumi" on syvästi vaikuttavaa luettavaa.