Tatianoslaiset
Tatianos Assyrialainen oli varhaiskristillinen teologi, jonka syntymäajasta ja -paikasta tiedetään vain se, mitä hän itse kertoo teoksessaan ”Puheita kreikkalaisille”. Sen mukaan hän syntyi ”assyrialaisten maassa”, mikä tarkoittaa roomalaista Assyrian provinssia. Tatianos siirtyi jossain vaiheessa Roomaan, ja pysyi siellä jonkin aikaa. Siellä hän ilmeisesti sai ensikosketuksen kristinuskoon. Hänen oman kuvauksensa mukaan inho pakanallisia kultteja kohtaan sai hänet pohtimaan uskonnollisia asioita. Hän kertoo vakuuttuneensa pakanuuden järjettömyydestä luettuaan Vanhaa testamenttia. Tatianos kääntyi kristinuskoon ja hänestä tuli Justinos Marttyyrin oppilas. Tatianos avasi oman koulunsa Roomassa Justinoksen esimerkin mukaan. Hänestä tuli kuitenkin pian gnostilaisen opettajan Valentinoksen seuraaja. Ei tiedetä, kuinka kauan hän pystyi toimimaan Roomassa häiriöttä. Justinoksen kuoltua Tatianos karkotettiin vuonna 165 kirkosta hänen gnostilaisten näkemystensä takia. Hän jätti Rooman ja viipyi jonkun aikaa Kreikassa ja Aleksandriassa, jossa hän on saattanut opettaa Klemens Aleksandrialaista. Sitten Tatianos perusti Mesopotamiaan koulun, jonka vaikutus ylsi Syyrian Antiokiaan, Kilikiaan ja Pisidiaan saakka. Tatianaoksen askeettiset (enkratistiset) opit vaikuttivat pitkään etenkin syyrialaisessa kirkossa. Tatianoslaiset olivat askeetikkoja, jotka kieltäytyivät viinistä ja lihasta ja usein myös avioliitosta. Syyrialainen kristillisyys oli luonteeltaan askeettista jo ennen Tatianosta.
Tatianos kirjoitti ainakin kolme kirjaa, joista ensimmäinen oli edellä mainittu ”Puheita kreikkalaisille”. Siinä hän arvostelee pakanallisia uskontoja. Hänen toinen tunnettu teoksensa oli syyriankielinen ”Diatessaron”, joka oli synteesi Uuden testamentin neljästä evankeliumista. Näin hän muodosti yhden yhtenäisen kertomuksen Jeesuksen elämästä. ”Diatessaron” oli käytännössä ainoa evankeliumiteksti, jota Syyrian kirkossa käytettiin kolmannella ja neljännellä vuosisadalla. ”Diatessaronista” tunnetaan useita eri tekstimuotoja ja sitä on käännetty ainakin latinaksi, saksaksi, hollanniksi, ranskaksi, italiaksi, englanniksi, armeniaksi, arabiaksi, persiaksi ja georgiaksi. Tatianoksen kolmas teos oli ”Täydellisyydestä Vapahtajan opin mukaan”, jossa hän kuvaa avioliiton siteeksi, joka sitoo lihan katoavaan maailmaan, ja lukee sen paholaisen keksinnöksi. Hän tekee eron vanhan ja uuden Ihmisen välillä; vanha Ihminen on juutalainen laki, uusi Ihminen evankeliumi. Muita Tatianoksen teoksia olivat ”Tutkielma ihmisen ja eläimen luontojen yhtäläisyyksistä” sekä ”Problematon biblion”, joka oli kokoelma ongelmallisista raamatunkohdista.
Tatianoksen teologian lähtökohtana on tiukka monoteismi, joka toimii moraalin lähteenä. Hän katsoi, että ihmisillä oli alun perin usko yhteen Jumalaan, mutta he menettivät sen syntiinlankeemuksen seurauksena. Seurauksena ihmiset vajosivat demonien vallan alle, polyteismiin. Yhden Jumalan tunnustamisen kautta sielu vapautuu aineellisesta maailmasta ja demonien vallan alta ja yhdistyy Jumalaan. Jumala on henki (pneuma), joka oli olemassa yksin ennen luomista, ja hänessä oli itsessään potentiaalisena koko luomakunta. Luomisen keinona oli Tatianoksen mukaan dynamis logike, ”sanoin esitetty voima”. Ensin Jumalasta sai alkunsa Logos, jonka tehtävänä oli tuottaa maailma luomalla aine, josta kaikki luotu sai alkunsa. Koko luomakunnan läpäisee pneuma hylikon, eräänlainen ”maailmansielu”, joka on yhteistä enkeleille, tähdille, ihmisille, eläimille ja kasveille. Tämä maailmansielu on alempitasoinen kuin jumalallinen pneuma, ja ihmisessä siitä tulee psykhe eli sielu. Näin aineelliselta ja sielulliselta kannalta ihminen ei eroa oleellisesti eläimistä. Samaan aikaan ihmistä kuitenkin kutsutaan poikkeukselliseen yhteyteen jumalallisen hengen kanssa, mikä nostaa ihmisen eläinten yläpuolelle. Tämä henki on Jumalan kuva ihmisissä, ja ihmisen kuolemattomuus on seurausta siitä. Ensimmäinen hengistä lankesi ja sai aikaan muiden lankeemuksen, ja näin demonit saivat alkunsa. Lankeemus oli seurausta henkien halusta erottaa ihminen Jumalasta, niin että ihmiset palvelisivat niitä Jumalan sijasta. Ihminen tuli osalliseksi lankeemusta, menetti siunatun asumuksensa Jumalan luona samalla kun henki hylkäsi sielun, ja vajosi aineelliseen sfääriin, jossa oli jäljellä ainoastaan heikko muisto Jumalasta. Tatianoksen mukaan Ihminen lankesi vapaana, ja samalla tavalla hän voi kääntyä vapaasti uudelleen Jumalan puoleen. Henki yhtyy niiden sieluihin, jotka elävät vanhurskaasti. Jumala muistuttaa ihmisen jumalankaltaisuudesta profeettojen kautta. Vaikkakaan Tatianos ei mainitse nimeä Jeesus, hänen oppinsa lunastuksesta kulminoituu hänen kristologiaansa. Filosofisen taustan ajatteluunsa Tatianos sai keskiplatonismista.
Tatianos kuoli vuoden 185 seutuvilla, mutta hänen seuraajansa jatkoivat hänen oppiensa levittämistä vielä pitkään.