Raamatun vertauskuvallinen tulkinta

Troeltschin Raamatun tulkinnan periaatteet

Saksalainen teologi Ernst Troeltsch (1865-1923) on esittänyt kolme kuuluisaa ja usein siteerattua Raamatun tulkinnan periaatetta, joihin myös nykygnostikot voivat yhtyä:

1) Kriittisen epäilyn periaate, jonka mukaisesti mitään Raamatun ajatusta tai väitelausetta ei voi sellaisenaan hyväksyä totuudeksi. Ne ovat uskon asioita.

2) Analogian periaate, jonka mukaan se, mikä on mahdotonta tänään, oli mahdotonta myös Raamatun aikana. Tämä johtuu siitä, että luonnonlait ovat aina olleet samanlaisia. Tämä vie pohjan mm. ihmeiltä.

3) Korrelaation periaate, jonka mukaan historian tapahtumat ovat sidoksissa toisiinsa ja toisistaan riippuvaisia. Tämän vuoksi mitään tapahtumaa ei voi eristää historiallisten syiden ja seuraamusten jatkumosta. Tämä pakottaa meidät miettimään, mihin suurempiin kokonaisuuksiin esimerkiksi Jeesuksen toiminta liittyi.

Eksodus-kertomuksen vertauskuvallisuus

Teologian tohtori Outi Lehtipuu kirjoittaa Helsingin yliopiston teo­lo­gi­sen tiedekunnan nettisivuilla seuraavaa:

“Eksodus-kertomus on historialliselta kannalta monin tavoin ongel­mal­linen. Vaikka oletetulta tapahtuma-ajalta (n. 1200-luvulla eKr.) tun­netaan egyptiläisiä lähteitä, ei niissä mainita israelilaisia tai egyp­tiläisiä kohdanneita vitsauksia (esim. esikoispoikien kuolemaa) tai faaraon sotajoukon tuhoutumista.

Myös israelilaisten suuri lukumäärä tuntuu liioitellulta. Jos israe­li­lai­sia on ollut ’noin kuusisataa tuhatta (600 000) marssikelpoista miestä sekä lisäksi naiset ja lapset’ (2. Moos. 12:37) mukanaan suuret eläin­lau­mat, on vaikea kuvitella kuinka joukko on pysynyt yhtenäisenä ja kuin­ka se on voinut harhailla maantieteellisesti pienessä Siinain erä­maassa (Itä-Suomen läänin kokoisella alueella) 40 vuotta.

Kertomukseen liittyy selkeästi legendanomaisia piirteitä. Tämä ei tar­koita, etteikö se sisältäisi myös joitakin historiallisia muistumia. His­toriallisuutta on puolustettu mm. väittämällä, että kansalle tuskin kek­sittäisiin tyhjästä menneisyyttä, johon liittyy ajatus orjuudesta vieraalla maalla.”

” ... Patriarkkakertomukset eivät tallenna muinaista historiaa sel­lai­sena kuin se kerran tapahtui. Toisaalta kertomukset eivät myös­kään ole syntyneet tyhjästä, vaan niiden taustalla on jonkinlaista peri­mätietoa. Siitä, kuinka vanhaa tai luotettavaa tämä perimätieto on, ei ole yksimielisyyttä.

On syytä muistaa, ettei muinaisissa kulttuureissa tunnettu nyky­ai­kaista ’puolueettoman historiankirjoituksen’ ihannetta. Tärkeämpää kuin historiallinen tarkkuus oli kertomuksen puhuttelevuus. Vanhoja kertomuksia saatettiin uudessa tilanteessa tulkita uudella tavalla, jotta ne olisivat säilyttäneet puhuttelevuutensa.

”... Historiallisista ongelmista huolimatta eksodus-traditio ja sen sisäl­tämä kuvaus israelilaisten alkuperästä on olennaisen tärkeä juuta­laisen identiteetin kannalta. Juutalaisen uskon tärkeimpiin käsit­teisiin kuuluu ajatus liitosta, jonka Jumala solmi kansansa kanssa Egyptistä paon jälkeen. Mooseksen välittämässä liitossa Jumala otti Israelin omaksi kansakseen, ja kansa puolestaan sitoutui noudattamaan Jumalan tahtoa, joka oli kirjattu Jumalan Moosek­selle antamaan lakiin.”

♦  ♦  ♦

Kun Raamatun kertomuksissa näyttäisi olevan paljon legendanomaisia piirteitä, niin gnostikot voisivat juutalaisten mystikkojen tavoin pitää Raamatun kertomuksia vain pintakertomuksina, joiden taakse kätkeytyy jotain muuta – kätkettyjä viestejä ja se todellinen sanoma, jonka Raamatun kirjoittajat ovat halunneet jälkipolville välittää. Yksikään asia ei varmaankaan ole Raamatussa turhan takia. Niinpä maksaa vaivan kurkistaa myös pinnan alle. Kyse on vertauskuvallisesta Raamatun tulkinnasta.

Jos juutalaisten 430-vuotinen orjuus Egyptissä ei ole historiallinen fakta, niin sen täytyy olla vertauskuvallinen pintakertomus, jonka taakse on kätketty joku verhottu, vertauskuvallinen salaisuus. Kun rinnastamme Raamatun kertomukset samoihin aikoihin syntyneisiin intialaisiin pyhiin teksteihin – esimerkiksi Bhagavad Gita – löydämme hyvän vertailukohdan. Bhagavad Gita alkaa kuvauksella Pandavien ja Kauravien taistelusta, joka ei ole historiallinen tapahtuma. Sen perinteinen selitys hindu-mystikoiden mukaan kuuluu, että kysymyksessä on vertauskuva ihmisen sisäisestä taistelusta omia paheitaan vastaan. Jos tällä kontekstilla yrittää avata juutalaisten Egyptin orjuutta, niin yksi selitys voisi olla, että kyseessä on halujen orjuus – ihmisen riippuvuus omista paheistaan.

Jos juutalaisten 40-vuotinen erämaavaellus vaikuttaa epäuskottavalta – kuten nykyteologit sanovat – niin paljon uskottavammalta voisi vaikuttaa sen vertauskuvallinen selitys. Jospa Mooseksen erämaavaellus kuvaakin ihmisen tietämättömyyttä ja tiedon etsintää, joka aluk­si on kulkemista ilman päämäärää kuin tiettömässä erämaassa. Kun tätä oli Mooseksen kohdalla kestänyt 40 ikävuotta, hän löysi lopulta etsimänsä ja sai Jumalalta vastauksen elämän suuriin kysymyksiin sekä löysi suunnan elämälleen. Jumalan vastaus Moosekselle oli puettu moraalisen koodiston muotoon – kymmeneksi käskyksi, joiden mukaan kaikkien ihmisten tulisi elää. Tämän selityksen luontevuutta lisää se, että yleensä mies vasta keski-iässä alkaa kaivata suuntaa elämälleen ja tajuta Luojan koodien olemassaolon.

Myös ”luvattu maa” voidaan ymmärtää vertauskuvallisesti. Jumala on luvannut palkkion jokaiselle, joka uskoo häneen sekä elää eettisesti oi­keaa ja puhdasta elämää. Tämän palkinnon ihminen voi saada jo tässä elämässä. Näin sen näkevät mystikoiden lisäksi myös tavalliset juutalaiset. Sama ajatus esiintyy hiukan toisessa muodossa myös Uudessa testamentissa: ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä” (Luuk. 17:21).

Vertauskuvallinen Raamatun tulkinta ns. "Nousevan paradigman" mukaan

Arvostettu Raamatun ja Jeesuksen tutkija pohjoisamerikkalainen Marcus J. Borg (1942–2015) toteaa kirjassaan ”Kristinuskon sydän – Uudelleen löydettyy usko”, että Raamattu ei ole mikään absoluuttinen ilmoitettu Jumalan totuus, vaan muinaisen Israelin uskonnollisten yhteisöjen ja varhaiskristillisen liikkeen tuottama kirjoituskokoelma. Se ei ole siis Jumalan todistus itsestään, vaan ihmisten todistusta Jumalasta, niin kuin ihmiset kokivat ja ymmärsivät omana aikanaan elämänsä suhteessa Jumalaan.

Borgin mukaan viimeisten vuosisatojen ajan länsimaisen kristinuskon valtaenemmistö on kokenut omakseen vanhemman kristinuskon tulkinnan, ”varhaisemman paradigman”. Tälle koulukunnalle on ominaista, että se pitää Raamattua Jumalan ilmoituksena, korostaa sen kirjaimellista tulkintaa ja pitää kristillisen elämän ytimessä uskomista nyt, jotta saadaan pelastus myöhemmin. Tälle koulukunnalle on ominaista myös ajatus kristinuskosta ainoana oikeana uskontona.

Borg toteaa, että viimeisen sadan vuoden aikana on kuitenkin kehittynyt toinen kristillinen tulkinta, ns. ”nouseva paradigma”, josta on tullut merkittävä ruohonjuuritason liike suurissa kirkoissa varsinkin Yhdysvalloissa. Nouseva paradigma on ottanut vakavasti uudet luonnontieteet, tieteellisen historian tutkimukset, uskonnollisen pluralismin ja kulttuurillisen moneuden.

Kirjassaan Borg kuvaa uutta nousevan paradigman tulkintaa kristinuskosta, ja taustoittaa erinomaisen konkreettisesti varhaisemman ja nousevan paradigman välisiä eroja suhteessa kristinuskon ydinasioihin ja käytänteisiin. Jopa Jumala nähdään merkittävästi eri tavalla. Varhaisemmassa paradigmassa korostuu teismi, jossa Jumala nähdään yliluonnollisena ja persoonattomana olentona tuolla jossain. Jumala ja maailma ovat siis selkeästi erillään. Nousevassa paradigmassa korostuu panteismi eli Jumala on kaikessa läsnä oleva. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että toinen näkökulma on väärässä ja toinen oikeassa. Kyse on toimivuudesta, ja miljoonille ihmisille ei varhainen paradigma enää toimi.