Gnostilaisten salaiset opetukset


Gnostilaiset mestarit ovat ikivanhan gnostilaisen perinteen mukaisesti paljastaneet syvällisiä opetuksia ja viisauksia vain niille, jotka ovat kykeneviä ajattelemaan syvällisesti ja perehtymään mysteereihin. Opetus on siis aina ollut luonteeltaan esoteerista eli suppealle piirille tarkoitettua.
Opetukselle on ollut luonteenomaista, että mestarit eivät ole antaneet valmiita vastauksia, vaan opastaneet jokaista oppilastaan löytämään vastaukset itse. Gnostilaisuus on näin tarjonnut hitaan polun kohti sisäistä eheytymistä ja olevaisen ymmärtämistä.
Nykyisin gnostilaisuutta voi opiskella myös ilman mestareita. Aluksi tietämättömyyttään voi hälventää tutkimalla gnostilaisia kirjoituksia omin päin kirjoista tai internetistä. Myös mietiskely yksinäisyydessä voi luoda mieleen tyyneyttä. Jossain vaiheessa etsijä kuitenkin usein huomaa hapuilevansa pimeydessä ja joutuneensa upottavaan suohon ja ryteikköön. Silloin hän kaipaa jonkin gnostilaisen yhteisön tukea päästäkseen oikealle polulle. On helpompi löytää pimeydessä lujapohjainen polku, kun joku pitelee soihtua ja opastaa kädestä pitäen polun alkuun.

Riitit ovat aina olleet gnostilaisuuden näkymätön osa


Riiteillä tai rituaaleilla (lat. ritus) tarkoitetaan vahvistetun kaavan mukaan suoritettavia seremonioita, toimituksia ja juhlamenoja. Tällaisia ovat esimerkiksi uskonnollisista yhteyksistä tutut kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautajaiset sekä esimerkiksi vihkimys papiksi. Myös ihmiselämän erilaisiin muutostilanteisiin liittyy tapoja ja juhlamenoja, joita kutsutaan rituaaleiksi tai siirtymäriiteiksi. Tällaisia esiintyy mm. eri yhteisöihin liityttäessä tai siirryttäessä ylemmälle tasolle. Esimerkiksi monissa kulttuureissa nuorten aikuistumiseen liittyy siirtymäriittejä.

Usein luullaan virheellisest, että riitit ja rituaalit tarkoittaisivat noituuden harjoittamista tai jotain muuta sopimatonta toimintaa. Tämän on siis virheellinen käsitys eikä ainakaan gnostilaisissa rituaaleissa ja riiteissä tiedetä harjoitetun mitään tällaista.

Jo muinaisissa gnostilaisissa yhteisöissä käytettiin rituaaleja opetusmenetelmänä. Opetusluentoihin verrattuna rituaalinen oppiminen oli todettu tehokkaammaksi:

  • rituaaleissa oli henkistä voimaa - luennossa oli vain tiedon voimaa

  • rituaalit antoivat henkistä ravintoa - luennot ravitsivat vain mielikuvitusta

  • rituaalit vaikuttivat tunteiden kautta - luennot vaikuttivat tietämyksen kautta

  • rituaalit vaikuttivat alitajunnan kautta - luennot vaikuttvat tietoisen kautta

  • rituaaleissa oli toiminnallista dramatiikkaa - luentojen dramatiikka oli kerronnallista

Gnostilaiset riitit ovat yksi vanhimmista yhä toimivista esoteerisista riiteistä. Niiden esikuvana ovat muinaiset sumerien ja egyptiläisten käyttämät initiaatioriitit sekä mysteerikoulujen opetusmenetelmät. Riittien sisältö pohjautuu varhaisten gnostilaisten mestarien salaisiin opetuksiin, jotka nousevat gnostilaisista uskonkäsityksistä täydentyen asteittain.

Antiikin ajan gnostlaisista liikkeistä mandealaisten tiedetään käyttäneen esoteerisia mysteerejä opetuksissaan sekä pyhiä sakramentteja, joilla he puhdistivat sieluaan ja edistivät sen kohoamista aineellisesta ruumiista henkiseen sekä saavuttaakseen gnosiksen. Mandealaiset vihkimysriitit olivat täysin salaisia ja ylimmät vihkimykset annettiin vain niille, joita pidettiin kykenevinä ymmärtämään ja säilyttämään salaisuudet. Heidän alemmista asteistaan ei ole tietoa, mutta papeilla tiedetään olleen kolme vihkimysastetta, joista käytettiin nimityksiä "oppilas", "aarteenvartija" ja "kansanjohtaja".

Ajanlaskumme toiselta vuosisadalta alkaen kristityt kirkonmiehet merkitsivät muistiin tietojaan gnostilaisten uskonharjoituksesta ja riiteistä. Yksi tuon ajan ahkerista kirjoittajista oli Lyonin arkkipiispa Irenaeus, joka kuvaa vuonna 180 laatimassaan kirjoituksessa "Libros Quinque Adversus Haereses" gnostilaisten kristittyjen salaisia opetuksia, muun muassa gnosiksen eli sisäisen tietoisuuden ja ymmärryksen vastaanottamiseen liittyvää salaista lunastus-sakramenttia. Koska kirkonmiehet pitivät gnostilaisuutta kristinuskon kilpailijoina, he käsittelivät gnostilaisten tekemisiä yleensä kielteisessä hengessä ja vääristelivät usein tosiasioita.

Vasta vuonna 1945, kun Egyptistä löytyivät Nag Hammadin kirjaston papyrustekstit, saatiin luettavaksi ensimmäiset gnostilaisten omat kuvaukset varhaisista gnostilaisista riiteistä. Teksteistä päätellen muinaiseen gnostilaiseen riittiin sisältyi yhdeksän eri tasoa eli astetta. Asteiden lukumäärä viittaa ilmeisesti ikiaikaiseen mystiseen "Elämän puuhun", jota esittävässä symbolisessa kuviossa yhdeksän alimman sefiran on kuvattu johtavan ylimpään "Kruunuun" – puhtaaseen tietoisuuteen eli gnosikseen.

Myös 300-luvulta alkaen toimineiden manikealaisten gnostilaisten veljeskuntien riiteissä tiedetään olleen yhdeksän tasoa, joista viisi alinta annettiin "Kuulijoille" ja neljä ylintä "Valituille". 
  

 Gnostilainen Riitti