Mikä on sielu?

Psykologisesti sielu viittaa ihmisen tietoisuuteen. Se jakaantuu kahteen osaan: alempi minä ja ylempi Itse.

Filosofisesti sielun alempi osa viittaa egoon ja ylempi osa viittaa henkiseen järkeen (moraaliin ja etiikkaan).

Teologisesti sielu muodostaa ihmisen ydinolemuksen. Sielun alempi osa heijastaa ihmisyyttä sielun ylempi, henkinen osa heijastaa ihmisen tietoisuudessa jumalallisuutta.

Gnostilaisuudessa ihminen käsitetään kolmijakoiseksi olennoksi, joka koostuu ruumista, hengestä ja sielusta. Näistä ruumis on vain kuori tai kulkuväline. Henki antaa ruumiille elinvoiman. Sielu muodostaa ihmisen todellisen olemuksen ja on kuolematon. Se voi jälleensyntyä eri kehoihin niin monta kertaa, että saavuttaa gnosiksen eli tietoisuuden sielunsa jumalallisesta alkuperästä, minkä jälkeen sen ei tarvitse enää inkarnoitua.

Sielun tie

Gnostilaisen käsityksen mukaan ihmisen sielu on ennalta olemassaoleva (pre-eksistentti) kuolematon valo-olento (aioni), osa jumalallista tietoisuutta. Sen pitää aika-ajoin syntyä ihmiskehoon saadakseen kokemuksia. Ihmisen kuoltua sielu palaa takaisin jumalallisen tietoisuuden yhteyteen.

Sielu on tietoinen persoonallisuus, joka muodostaa ihmisen tosi-olemuksen. 

Kun sielu kuolemassa vapautuu aineellisen ruumiin vankeudesta, se palaa takaisin Valon maailmaan, todelliseen kotiinsa. Se on nyt yhtä elämänkierrosta kehittyneempi valo-olento.

Näin ajateltuna kuolema ei ole loppu, vaan uuden elämän portti. Aioni voi syntyä uudelleen sieluksi johonkin toiseen ihmishahmoon. Kun aioni on kylliksi kehittynyt sen ei tarvitse enää jälleensyntyä aineen maailmaan, vaan se voi jatkaa kehittymistään Valon maailmassa. Monet aionit kuitenkin inkarnoituvat maan päälle opettamaan ihmisiä. Näin tekivät mm. Buddha, Pythagoras, Platon ja Jeesus.

Sielun kaksijakoisuus

Gnostilaisuudessa uskotaan, että sielussa on kaksi tietoisuuden tasoa: jumalallinen ja inhimillinen. Sielun jumalallinen osa viittaa tiedostamattomaan Itseen. Se on puhdas tietoisuus, jota ei voi havaita, mutta jolla on kyky havaita. Sielun inhimillinen osa taas viittaa empiiriseen minään eli tietoiseen Itseen. Sielun tiedostamatonta osaa sanotaan myös jumalalliseksi kipinäksi tai omaksitunnoksi.

Usein käy niin, että sielun alempi osa keskittyy vain aineelliseen elämään ja "sulkee korvansa" ylemmän osan "omantunnon ääneltä". Tällaiset ihmiset elävät kuin unessa tietämättöminä sisimmässään olevasta henkisestä kipinästä. Vasta kun joku tapahtuma on herättänyt tällaisen ihmisen, he alkavat tiedostaa itsessään uinuvan henkisen puolen. Jotta sielun inhimillisen ja jumalallisen osan välillä olisi yhteys, se vaatii sielun inhimilliseltä osalta kohoamista ylemmälle henkisyyden tasolle. 

Sielun mysteeri

Yksilöllisellä sielulla on tietoisuus, joka säilyy samana inkarnaatiosta toiseen, ja ilmentää hänen persoonallisuuttaan.

Sielupersoonallisuus kehittyy jokaisen elämän kierron aikana.

Ihmisen keho aloittaa kehittymisen nollasta jokaisen elämän alussa, kun sen sijaan sielu jatkaa seuraavassa elämässään siitä, mihin edellisessä elämässään päätyi.

Sielu kuljettaa mukanaan edellisten elämiensä aikana saavuttamiaan kokemuksia ja yrittää ilmaista niitä ihmismielelle, jos tämä vain suostuu niitä kuuntelemaan ja tulkitsemaan.

Sielun elämän aikana hankkimat kokemukset tallentuvat myös Kaikkeuden tietoisuuden ”pilveen”, josta ne ovat muidenkin inkarnoituvien sielujen saatavilla.