Gnosis - sisäinen tietoisuus

 

Kreikan kielen sana "gnosis" tarkoittaa tietoa, tietoisuutta ja tuntemista.


Gnostilaisuudessa gnosis merkitsee muuttunutta tietoisuuden tilaa, jossa ihminen käsittää todellisuuden perimmäisen luonteen sekä tuntee sisimpäänsä kätkeytyvän jumalallisen voiman ja ymmärtää, että rakkaus on kaiken täyttymys ja ihmiselämän tarkoitus.


Gnosiksen saavuttamiseksi ihminen yleensä läpikäy jossain muodossa kolme vaihetta:

  • Ensimmäisessä vaiheessa ihminen oppii tuntemaan universaaleja, ajattomia viisauksia, jotka antavat hänelle valmiudet käsittää Jumalan ja olevaisen olemus. Nämä viisaudet ovat gnosiksen perustus.
     
  • Toisena vaiheena ihminen oppii syvällisesti tuntemaan itsensä sekä pyrkii hillitsemään ruumiillisia halujaan ja mielensä paheita. Näiden tuloksena ihminen saavuttaa nöyryyden, joka antaa toivon pelastuksesta.
     
  • Kolmannessa vaiheessa ihminen alkaa tuntea sisimpäänsä kätkeytyvän jumalallisen voiman ja tulee tietoiseksi sielunsa jumalallisesta alkuperästä sekä ymmärtää, että rakkaus on kaiken täyttymys – ihmiselämän tarkoitus ja Jumalan laki. Tätä viimeistä vaihetta kutsutaan gnosikseksi.

Niin kauan kuin ihminen etsii, on usko hänen yhteytensä Jumalaan. Kun ihminen on saavuttanut päämäärän, usko muuttuu tiedoksi (= gnosis).

Universaalit viisaudet


Universaalit, muinaisaikaiset viisaudet edustavat sitä "todellista valoa", joka edeltää gnosista. Platon kutsui näitä kosmisia viisauksia "maailmansielun heijastumiksi" ja Carl Jung viittasi niihin puhuessaan "ihmiskunnan kollektiivisesta alitajunnasta". Nämä salassa pidetyt viisaudet ovat olleet muun muassa tuhansia vuosia sitten toimineiden egyptiläisten mysteerikoulujen vihittyjen mestarien hallussa, ja välittyneet meidän päiviimme saakka lukuisien esoteeristen yhteisöjen sisäisenä perimätietona. Viisaus on vasta ensimmäinen vaihe tiellä kohti gnosista. Pelkästään viisauden nimittäminen "gnosikseksi" perustuu termin syvällisen merkityksen väärinymmärrykseen.


Itsetuntemus ja itsehillintä
 

Gnosiksen saavuttamiseksi ei riitä, että tuntee edellä mainitut universaalit viisaudet – on myös opittava elämään niiden mukaan.

Kaikissa gnostilaisissa suuntauksissa itsetuntemusta ja itsehillintää on pidetty olennaisena välivaiheena polulla kohti gnosiksen saavuttamista. Nag Hammadin gnostilaisista papyruskääröistä löydämme kuvauksia mielen rauhoittamisen ja mietiskelyn tekniikoista, rukouksista, vihkiytymisriiteistä ja hymneistä, joiden avulla silloiset gnostilaiset ovat katsoneet voivansa saavuttaa syvällisen itsetuntemuksen, pääsemään eroon mielihaluista ja paheista sekä saavuttamaan nöyryyden. Joissakin gnostilaisissa yhteisöissä on esiintynyt jopa askeettisia suuntauksia. Nykyisin tällaista askeettisuutta ei esiinny.

Gnostilaiset eivät pidä elämästä nauttimista sinänsä paheena – jos siinä ei mennä liiallisuuksiin ja jos ihminen muuten elää rakkauden lain mukaan.

Täydellistyminen
 

Gnostilaiset nimittävät gnosiksen saavuttamisen viimeistä vaihetta täydellistymiseksi, jolloin ihminen on saavuttanut tietoisuuden sielunsa taivaallisesta alkuperästä sekä sisimpäänsä kätkeytyvästä jumalallisesta voimasta. Jotkut gnostilaiset kertovat henkilökohtaisesta kokemuksesta, jonka kautta opastava tieto on kirkastunut heille näyn omaisesti. Monissa Idän uskonnoissa vastaavaa vaihetta kutsutaan valaistumiseksi. Kristityt kutsuvat gnosiksen saamista usein uskoon tulemiseksi ja sanovat, että he ovat löytäneet Jeesuksen. Näissä kaikissa on kysymys ihmisen henkisen muutoksen viimeisestä vaiheesta, jonka palkkiona on syvällinen tietoisuus Jumalasta, ihmisyydestä ja kaikesta olevaisesta – niin tämänpuoleisessa kuin tuonpuoleisessakin.

Täydellistynyt ihminen on myös saavuttanut tietoisuuden siitä, että sopusointu on kaiken olevaisen perusta ja rakkaus ihmiselämän tarkoitus..

 

 

 
Sisäinen tietoisuus


Gnosis voidaan ymmärtää myös "sisäiseksi tietoisuudeksi", sillä gnostikko on läpikäynyt sisäiseen oivallukseen perustuvan prosessin itsensä tuntemiseksi. Itsensä tunteminen taas on gnostikkojen mukaan sama kuin Jumalan, ihmisluonnon ja kohtalon tunteminen.

Vähässä-Aasiassa vuosina 140–160 vaikuttaneen gnostilaisen opettajan Theodotoksen mukaan gnostikko on ihminen, joka on ymmärtänyt sielunsa taivaallisen alkuperän:
 

"Meitä ei tee vapaaksi pelkkä kaste, vaan tieto siitä, keitä me olemme ja mitä meistä on tullut, missä olemme olleet tai mihin olemme joutuneet, minne olemme matkalla ja mistä meidät on vapautettu, mitä on syntymä ja mitä jälleensyntyminen."
 

 


Oman gnosiksen kokeminen


Alkuaikojen gnostikot olivat vakuuttuneita siitä, että jokainen omasta taivaallisesta alkuperästään tietoisuuden (gnosiksen) saanut täyttyi taivaallisesta valosta ja saavutti yhteyden Valon maailmaan.


Gnostilainen teologi Valentinos kertoi, että hän oli saanut perimätietona salaisia opetuksia, mutta kun hän oli itse kokenut uskonnollisen näyn, siitä tuli lopulta hänen oman gnosiksensa lähde. Valentinoksen oppilas Herakleios sanoi, että ihmiset uskovat aluksi muiden ihmisten todistusten perusteella, kunnes oppivat löytämään totuuden itsestään. Valentinoksen toinen oppilas Markos päätyi samaan johtopäätökseen oman näkynsä jälkeen, ja oletti jokaisen hänen vihkimänsä oppilaan kokevan samaa sen jälkeen, kun on saavuttanut gnosiksensa.


Gnosiksen saamista seuraava näkyjen kokemisen perinne on gnostilaisuudessa jatkunut meidän päiviimme saakka. Tällaiset uskonnolliset kokemukset eivät ole tunnusomaisia pelkästään gnostilaisuudelle, vaan vastaavaa tavataan muun muassa baptistien, kveekarien ja monien muiden uskonnollisten suuntausten piirissä. Historia kertoo monien uskoon tulleiden saaneen näkyjä ja ilmestyksiä, jotka ovat vahvistaneet heidän ymmärrystään.



Gnostilaisuuteen kuuluu myös tietämisen nöyryys.