Ankkurointi

Tunteiden ankkurointi on neurolingvistisen ohjelmoinnin (NLP) termi. Se tarkoittaa visuaalista (näkyvää), auditiivista (kuuluvaa) tai kinesteettistä (tuntuvaa) laukaisinta, joka on yhdistynyt mielessä tuottamaan ennalta halutun vasteen tai vaikkapa tunnetilan. Ankkurit ovat ihmiselämän kannalta merkittäviä, sillä niiden avulla kaikki tavat ja tottumukset rakentuvat. Ankkurit ovat myös tapa juurruttaa jokin tieto tai kyky tiedostumattomaan mieleen. Tästä on hyvä esimerkki liikennevalot: kukaan ei tietoisesti pohdi, mitä punainen valo tarkoittaa, vaan väri toimii ankkurina pysähtymiselle.  

Tottumus ja tapa ovat ihmisen automaattinen käyttäytymismalli hänen kohdatessaan tietyn tilanteen, ympäristön tai ärsykkeen. Tavanmukaisen käyttäytymisen laukaisijaa kutsutaan ankkuriksi. Ankkuri voi olla nähtävä, kuultava, tunnettava, haistettava tai maistettava.

Jokaiseen ihmiseen, myös sinuun, on asennettu tuhansia erilaisia ankkureita. Kun puhutaan tunteiden, vaistojen ja viettien vankilasta vapautumisesta, silloin tarkoitetaan ihmisen kykyä ymmärtää ankkureiden olemassaolo ja kykyä tehdä tietoisia valintoja sen suhteen, tarttuuko tiedostumattomaan ankkuriin vai ei. Vastaavasti, jos ankkuria ei tiedosta, ihmismieli tarttuu siihen automaattisesti.

Seuraavassa muutama esimerkki erilaisista arkipäivän ankkureista:

  • tietty ilme kumppanin kasvoilla tarkoittaa sinulle jotain ja on näkyvä ankkuri
  • oma nimesi ääneen lausuttuna kiinnittää välittömästi huomiosi  ja on kuuluva ankkuri
  • kädenpuristus merkitsee tietyissä tilanteissa jotain ja on tuntuva ankkuri
  • lempimelodia laukaisee sinussa hyvän ja rennon olotilan ja kuuluva ankkuri
  • maatilan haju laukaisee sinussa lapsuusmuistoja ja on hajuaistillinen ankkuri
  • joillakin suklaan maistaminen parantaa mielialaa ja voi olla makuaistillinen ankkuri
  • kotimaan lippu saa meidät ajattelemaan jotain ylevää ja on näkyvä ankkuri
  • rentouttava meditaation taustamusiikki on ankkuri
  • puhelimen soittoääni tai värinähälytys on ankkuri
  • kaikki hälytykset ovat ankkureita
  • lempivärisi on ankkuri
  • hiusten sipaisu voi olla ankkuri
  • juhlapuvun pukeminen päälle on sinulle ankkuri
  • tietyn sanonnan toistaminen voi olla ankkuri
  • sairaalaan tai uimahallin tuoksu on ankkuri
  • halaaminen on ankkuri
  • vilkuttaminen on ankkuri
  • kaikki mikä laukaisee sinussa itkun tai naurun, on ankkuroitua

Jokainen voi asentaa ankkureita itseensä tai muihin ihmisiin. Koska ankkuroinnin avulla on mahdollista vaikuttaa, niin esimerkiksi moraalisen opetuksen tulee kulkea käsi kädessä mielenhallintataitojen opettelun kanssa. Jokaisessa televisiomainoksessa meihin yritetään asentaa tunneankkuri liittämään tuote johonkin positiiviseen tunteeseen.

Ankkuriharjoitus (kosketusankkuri)

Palauta mieleesi jokin muistikuva tilanteesta, jossa sinusta tuntui todella hyvältä. Esimerkiksi ajattele millaisia positiivisia tunteita koit,  kun viimeksi pystyit hillitsemään itsesi  - esim. jätit ottamatta suklakeksin, jotka ovat intojhimosi. Samalla, kun palautat mieleesi tämän positiivisen tunteen, voit koskettaa itseäsi hennosti nenänpäähän. Tämä hento kosketus on ankkuri. Ankkuri, eli kosketus tulee ajoittaa sellaiseen ajankohtaan, jolloin sisäinen tunteesi on jo herännyt ja se on alati kasvava. Ankkuri, eli kosketus tulee lopettaa ennen, kuin tunne kääntyy laskuun.

Kun onnistut ankkuroimaan mielihyvän tunteen oikein, voit seuraavaksi palauttaa mielesi neutraaliin tilaan. Tämä voi tapahtua esimerkiksi kysymällä itseltäsi mikä on puhelinnumerosi viimeinen numero. Tämän jälkeen, kun aivosi on hämätty neutraaliin olotilaan, voit kokeilla ankkurin voimaa ja onnistumista. Tee nyt sama kosketus nenänpäähäsi ja tarkkaile itseäsi, saatko saman tunnetilan takaisin muutaman sekunnin kuluessa.

Ankkuroinnissa ja sen harjoittelussa ei ole oikotietä onneen. Kyseessä on puhtaasti harjoittelua vaativa taito. Mitä enemmän jaksat harjoitella ankkureiden asentamista ja eri tunnetilojen hahmottamista, sen paremmin opit tuntemaan tietoisesti tilanteita, joissa jokin ankkuri sinussa laukeaa itsestään.

"Nälkäilluusio" on usein helppo yhdistää ankkurointiin, sillä jokainen opittu tapa ja tottumus on ankkuroitu sinuun. Jokainen uusi käyttäytymismalli voidaan myös vahvistaa ankkuroimalla se osaksi sinun ”persoonallista tapaasi” toimia.

Omien ei-toivottujen käyttäytymispiirteittesi metsästäminen on joskus työlästä puuhaa. Siitäkin voi oppia nauttimaan, sillä oman mielesi tuntemisesta ja hallitsemisesta tulee välittömästi sinulle palkkio. Itsensä kehittäminen ei ole vain asioiden opettelemista kertaprojekteina, vaan se on elämän mittainen prosessi, joka on jännittävää ja täynnä haasteita. Mitä varhaisemmassa vaiheessa elämääsi sisäistät tämän, sen helpompaa sinun on jatkaa kehittymistäsi koko loppuelämäsi.

 

Lähteet: 

Joseph O'Connor: “NLP Workbook: A Practical Guide to Achieving the Results You Want”. 2001.

https://houseoftruth.education/fi