SWISH eli HUISKIS -tekniikka

SWISH on eräs NLP (Neuro-Linguistic Programming) –tekniikka. Nimi tulee englanninkielen sanasta swish (huiskahdus). Olemme antanneet tälle harjoitteelle suomenkielisen nimen "HUISKIS", joka toimii suomalaisella paremmin. Harjoitus on mahdollista tehdä yksin. Se perustuu siihen, että annat aivoillesi uuden toimintastrategian, jota sitten toistat muutaman kerran. Näin aivosi oppivat automatisoimaan toivotun mallin.

Harjoitus etenee kahdeksassa vaiheessa:

1. Palauta mieleesi jokin käyttäytyminen, josta haluat päästä eroon tai jokin tilanne, jossa käyttäydyt tavalla, jonka haluat muuttaa.

2. Kuvittele eteesi valkokangas, jossa on suuri ja tarkka kuva tuosta määrätystä käyttäytymisestä, josta haluat päästä eroon.

3. Ota seuraavaksi mieleesi jokin käyttäytyminen, jolla haluat korvata aiemman käyttäytymismallin.

4. Sijoita kuva tästä uudesta ja halutusta käyttäytymisestä pieneksi postimerkin kokoiseksi kuvaksi valkokankaan oikeaan alakulmaan.

5. Valkokankaallasi on siis kaksi kuvaa – iso kuva ei-toivotusta käyttäytymisestä ja pieni kuva uudesta, toivomastasi käyttäytymisestä.

6. Lausu kuuluvalla äänellä "HUISKIS" ja kuvittele, että samalla hetkellä, iso kuva ei-toivotusta käyttäytymisestä menee pieniksi sirpaleiksi, kuin särkyvä lasi, ja kuva halutusta käyttäytymisestä suurenee koko valkokankaan kokoiseksi.

7. Toista tätä samaa harjoitusta viisi kertaa peräkkäin. Pidä aina pieni tauko välissä. Huomaat, miten vanhan, ei-toivotun kuvan palauttaminen valkokankaalle alkaa käydä yhä vaikeammaksi jokaisella kerralla.

8. Harjoituksen lopuksi palaa nykyhetkeen.

 

Lähteet: 

Joseph O'Connor: “NLP Workbook: A Practical Guide to Achieving the Results You Want”. 2001.

https://houseoftruth.education/fi