Tyhjä tuoli -harjoitus

Tyhjä tuoli -harjoite perustuu psykoterapeutti Fritz Perlsin luomaan hahmoterapiaan. Sen tavoitteena on vapauttaa mieli ikävistä muistoista ja tapahtumista. Siinä anteeksiantaminen ja anteeksisaaminen ovat tärkeitä asioita. Syyllisyyden ja kaunan kantaminen kuormittavat ihmismieltä. Ne kannattaa purkaa perin pohjin auki. Siinä hyvänä apuna on ”tyhjää tuoli” joka liittyy anteeksiantamisen prosessiin.

Henkisenä valmisteluna ennen harjoitusta pitää miettiä, keille ihmisille kantaa kaunaa. Heistä valitaan yksi, jolle olisi syytä antaa anteeksi. Sanotaan häntä tässä vaikka ”Syntipukiksi”. Fyysisenä valmisteluna järjestetään itselle rauhallinen paikka, jossa voi vapaasti puhua ääneen ilman, että kukaan kuuntelee. Asetetaan kaksi tuolia vastakkain noin metrin päähän toisistaan. Otetaan saataville muistiinpanovälineet.

Tyhjä tuoli -harjoitteen prosessi etenee seuraavasti:

1. Istu toiselle tuolille ja kuvittele ”Syntipukki” istumaan sinua vastapäätä tyhjään tuoliin. Toivota henkilö tervetulleeksi lausumalla ääneen hänen nimensä (”Tervetuloa N.N.”).

2. Aloita keskustelu kertomalla ”Syntipukille” se asia tai tapahtuma, josta et pitänyt tai mikä loukkasi sinua, ja kuvaile, mitä se aiheutti sinulle. Voit käyttää sanoja kuten: ”Se, mitä teit minulle oli mielestäni väärin ja olen ollut siitä katkera / vihainen / surullinen / peloissani / masentunut / ………… /, sen vuoksi, että .......... (tässä kerrot mahdollisimman tarkasti sen, mitä tapahtui ja mitä se on sen jälkeen sinussa aiheuttanut)”. Jatka tätä niin kauan, ettei tästä asiasta ole enää mitään sanottavaa.

3. Kerro seuraavaksi ”Syntipukille”, miten hänen ei olisi pitänyt käyttäytyä/puhua/toimia siinä tilanteessa. Voit käyttää sanoja kuten: ”N.N., sinun ei olisi pitänyt siinä tilanteessa ……….... (tehdä mitä), tai olla ……..…... (millainen).”

4. Mieti, mitä sinä tällä hetkellä ajattelet ”Syntipukista”. Tee paperille lista sanoista, joilla kuvaat häntä. Kerro hänelle sitten, mitä sinä tällä hetkellä ajattelet hänestä. Kerro, miten sinulla on tämän vuoksi tapana kohdella häntä tai reagoida häneen. Kerro, mitä tunteita sinussa herää, kun reagoit, niin kuin reagoit. Kerro lisäksi, miten kohtelet itseäsi, kun sinulla on hänestä negatiivisia ajatuksia.

5. Seuraavassa vaiheessa sinun pitää etsiä mielessäsi sellainen toinen henkilö, joka voisi olla kyseisen ”Syntipukin” seurassa ilman yhtään negatiivista ajatusta hänestä. Kuvittele näkeväsi heidät yhdessä.

6. Kerro nyt ”Syntipukille” se kaikki, mitä sinä olisit toivonut tapahtuvan silloin joskus, eli mitkä olivat odotuksesi häntä kohtaan, miten hänen sinun mielestäsi silloin olisi pitänyt toimia. Määrittele tämä positiivisessa kyllä-muodossa välttäen kielteisiä ilmaisuja. Esim. älä sano, että ”olisin halunnut, ettet ole väkivaltainen”, vaan sano, että ”olisin halunnut sinun olevan rauhallinen ja ystävällinen”. Nosta molemmat kädet ylös noin silmien korkeudelle siten, että kämmenet ovat sinuun itseesi päin ja kämmenselät osoittavat kohti ”Syntipukkia”. Voit sanoa: ”Olisin toivonut sinulta N.N. toisenlaista toimintaa, mutta niin ei tapahtunut. Nyt peruutan kaikki odotukseni sinua kohtaan täydellisesti.” Samalla kun puhut, vedä nopeasti kätesi alas. Tässä osoitat itsellesi kehonkielellä luopuvasi odotuksista. Toista kohtaa 6. niin monta kertaa, kuin sinussa herää tunteita, positiivisia tai negatiivisia. Kun odotukset on kokonaan poistettu, tunteita ei enää herää lainkaan.

7. Lopuksi voit kokea rakkauden, anteeksiantamisen, täydellisen hyväksynnän ja vapauden tunteen. Voit sanoa ”Syntipukille”: ”N.N., minä annan sinulle anteeksi sen, että et toteuttanut minun odotuksiani ja annan myös itselleni anteeksi sen, että olin itse asettanut ne odotukset. Olemme molemmat vastuussa omista tunteistamme ja käyttäytymisestämme. Jokaisen tunteen ja käyttäytymisen takana on jokin positiivinen tarkoitus. Vapautan sinut ja itseni meidän molempien hyväksi.” Voit vielä lopuksi kiittää ”Syntipukkia” (nimeltä mainiten) ja hyvästellä hänet.

Jos olet tehnyt harjoituksen syvällisesti ja rauhassa, niin asenteesi kyseistä henkilöä kohtaan on muuttunut pysyvästi. On tarpeetonta ja raskasta kantaa syyllisyyden ja katkeruuden taakkoja mukana elämässään. Siksi kannattaa jutella omassa mielessään tällä tavalla niiden kanssa, joita kohtaan kantaa kaunaa. Sinä itse päätät, kuinka monta tilannetta ja ihmistä on hyvä käydä läpi. Aikuisikään ehtineellä ja monessa mukana olleella ihmisellä, voi olla jopa kymmeniä henkilöitä, joiden kanssa on syytä istuutua alas. Mikään ei estä sinua istuttamasta tyhjään tuoliin myös itseäsi ja sitten tekemään itse itsellesi tämä sama prosessi. Tulokset voivat olla yllättävän hyviä.

https://houseoftruth.education/fi