Kataarit

Kataarilaisuus eli katarismi on gnostilaisuuden ja manikealaisuuden pohjalta Balkanilla 900-luvulla syntynyt uskonto, joka levisi toisen vuosituhannen alussa länteen aina Atlantille saakka. Sen vahvin alue oli Etelä-Ranskassa, mutta 1100-luvulla kataareja oli Ranskan lisäksi Espanjassa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Turkissa, Kreikassa, Ukrainassa, Bulgariassa ja Balkanin maissa sekä jonkin verran myös Englannissa ja Venäjällä. Etelä-Ranskan kataareja kutsuttiin myös "albigensseiksi", koska heitä oli erityisen runsaasti Albin kaupungin seuduilla.

Nimitys "kataari" tulee kreikan kielen sanasta katharos, joka tarkoittaa puhdasta. Kataarit katsoivat edustavansa puhdasta kristinoppia toisin kuin katolinen kirkko.

Kataarit olivat säilyttäneet alkukristilliset jäseneksioton rituaalit, jotka katolisesta kirkosta olivat aikoja sitten kadonneet. Alkukirkon tapaan he ottivat seurakuntaan pyrkijän ensin katekumeeniksi eli opetettavaksi, kunnes hän oli valmis vastaanotettavaksi seurakunnan yhteyteen kasteen liiton kautta. Tällöin pyrkijä lupasi luopua Perkeleestä ja kaikesta pahasta. Hänestä tuli silloin "uskollinen" (kr. pistos), josta saattoi kehittyä "täydellinen" (kr. teleios).

"Täydellisyydellä" tarkoitettiin kataarien keskuudessa kiinteää yhteyttä hyvään ja olemuksellisen eheyden saavuttamista. Kataarilaisuudessa oli suhteellisen pieni joukko varsinaisia täydellisiä kataareja, joita kutsuttiin myös "valituiksi", "vanhoiksi" tai "hyviksi ihmisiksi". Täydellisten joukossa oli sekä miehiä että naisia. Muut kataarit olivat tavallisia uskovaisia, joita oli suuri joukko. Kataarit esittivät jyrkät moraalia ja elintapoja koskevat vaatimuksensa täydellisille, mutta tämän vastakohtana osoittivat suurta suvaitsevuutta ja vapaamielisyyttä muita ihmisiä kohtaan.

Täydelliset olivat läpikäyneet vihkimyksen ja sen merkiksi vastaanottaneet eräänlaisena Pyhän Hengen tulikasteena sakramentin, josta käytettiin nimitystä "lohdutus" (lat. consolamentum). He uskoivat kuolemansa jälkeen kykenevänsä kohoamaan Valon maailmaan tarvitsematta enää koskaan jälleensyntyä.

Täydelliset pukeutuivat mustaan pellavakaapuun, jonka vyönä oli yksinkertainen nyöri. He elivät selibaatissa ja pidättäytyivät sukupuolisuhteista. Heidän ruokavalioonsa kuului vain kalaa ja kasviksia, mutta ei lihaa eikä viiniä. Täydelliset antoivat lupauksen pyrkiä parhaan kykynsä mukaan noudattamaan elämänohjeenaan Jeesuksen "Vuorisaarnaa".

Katarismi opetti, että ihminen koostuu ruumiista, sielusta ja hengestä. Tämä oppi oli keskeisenä osana alkukristillisten vuosisatojen gnostilaisuudessa ja manikealaisuudessa, vaikka Konstantinopolin kirkolliskokous 869-870 oli julistanut uskon yksilöllisen sielun olemassaoloon harhaoppisuudeksi.


Katarismi opetti lisäksi, että on olemassa Pahan periaate, jonka seurauksena pahuus on vallitseva tekijä maailmassa, mutta tuomittu lopulta häviöön taistelussa Hyvää vastaan. Kataarit uskoivat, että jokaisen ihmisen sielussa taistelevat keskenään Hyvä ja Paha. Heidän mielestään Hyvä on jokaisen ihmisen tosi olemus ja Paha ihmisen ulkopuolinen kiusaus, joka esiintyy ihmisessä Hyvän rajoituksena.

Katarismin mukaan ihminen on langennut oikeasta henkisestä olemuksestaan ja hänen vähittäisen puhdistumisensa välttämätön edellytys on jälleensyntyminen. Kataarien oppeihin kuului myös dualismi: Jumala ja Perkele, valo ja pimeys, totuus ja valhe, hyvä ja paha, taivas ja maa, aika ja ikuisuus. Katarismi opetti, että Jumalan pohjattoman rakkauden vuoksi kaikki sielut lopulta täydellistyvät ja pelastuvat. Kataareilla "Graal" oli sen ikuisen lähteen symboli, josta jumalallinen Rakkaus alati virtaa.


Katolinen kirkko piti Etelä-Ranskan kataareja eli albigensseja harhaoppisina ja koki näiden vaikutusvallan uhaksi omalle toiminnalleen. Tämän vuoksi kataarien tukialueille lähetettiin kirkonmiehiä, jotka yrittivät palauttaa heidät "oikeaan uskoon". Tämä ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten kataarit julistettiin kirkonkiroukseen vuonna 1148. Vuonna 1163 Toursin kirkolliskokous sääti, että kataarit tuli vangita ja heidän omaisuutensa takavarikoida. Lopulta vuonna 1179 kirkko kehotti alueen ylhäisöä käyttämään voimakeinoja kataareja vastaan, mutta kehotusta ei noudatettu, sillä useat ylhäiset olivat itsekin kataarien edustaman gnostilaisuuden kannattajia.


Kun kataareja ei kyetty eliminoimaan maallisten ruhtinaitten avulla, paavi Innocentius III määräsi kirkon siirtymään voimakeinoihin ja julisti kataareja vastaan ristiretken. Noin 20 000 miestä Saksasta, Englannista ja Ranskasta liittyi paavin joukoissa tähän "albigenssiristiretkeen" ja otti varustukseensa tunnukseksi ristin. Ristiretkeläiset valtasivat ensimmäiset kataarien asuttamat kaupungit vuonna 1209 surmaten tuhansia kataareja. Kaupunkien asukkaat – sekä kataarit että myös katoliset – taistelivat ristiretkeläisiä vastaan rintarinnan, sillä heille uskontoa tärkeämpää oli halu estää maahantunkeutujien pääsy kotikulmilleen. Valloittajat kuitenkin olivat voimakkaampia ja saivat haltuunsa kaupungin toisensa jälkeen. Uusi paavi Honorius III jatkoi ristiretkeä ja onnistui saamaan sille myös Ranskan kuninkaan Ludvig VIII:n tuen.


Kataarien surmaaminen jatkui vuosikymmeniä. Vuonna 1244 ristiretkeläiset onnistuivat kymmenen kuukauden piirityksen jälkeen valloittamaan kataarien hallussaan pitämän Montsegurin linnakkeen. Ristiretkeläiset antoivat kataareille kaksi vaihtoehtoa: joko katua harhaoppisuuttaan ja kääntyä katolilaisuuteen tai kävellä roviolle. Kerrotaan, että noin 200 kataaria valitsi vapaaehtoisen kuoleman tulessa.


Kataarien viimeinen tukikohta oli Queribus, jonka ristiretkeläiset onnistuivat valloittamaan vasta vuonna 1255. Tämän jälkeen vähälukuisiksi käyneet seurakunnat siirtyivät asumaan luonnon muovaamiin kalkkikiviluoliin Ariegen laaksoon, jonne he muun muassa rakensivat kalliokirkkoja. Komein näistä oli Lombrives'n luola, jota nimitettiin "albigenssien katedraaliksi". Inkvisitio ei kuitenkaan jättänyt edes kataarien rippeitä rauhaan. Vuonna 1328 viimeisen kataariseurakunnan noin 500 jäsentä pakeni Lombrives'n katedraaliluolaan, mutta inkvisition käskystä luolan kapeat sisäänkäynnit muurattiin umpeen. Kun ulospääsyä ei ollut, seurakuntalaiset nääntyivät vähitellen nälkään ja janoon. Luolassa kyyhöttäneet miehet, naiset, vanhukset ja lapset kuolivat uskonsa puolesta ja katolinen kirkko saavutti "voiton".


Jälkimaailma on luonnehtinut kataarien järjestelmällistä tuhoamista yhdeksi kristikunnan historian murheellisimmista ja kuvottavimmista rikoksista. On arvioitu, että ensimmäisen albigenssiristiretken alkaessa kataarien kokonaismäärä Etelä-Ranskassa olisi ollut suurempi kuin katolisen kirkon kannattajien määrä. Tämä on karmaiseva osoitus siitä, kuinka sydämettömästi katolinen kirkko suhtautui gnostilaisiin, jotka itse eivät halunneet pahaa kenellekään.