Ofiitit
 |
Ofiitit olivat ensimmäisinä vuosisatoina toiminut kristillisen gnostilaisuuden lahko, jonka nimi tulee kreikankielen käärmettä tarkoittavasta sanasta ofis. He kunnioittivat käärmettä henkisyyden symbolina, koska katsoivat, että käärme Edenissä opasti ihmisiä oikeaan tietoon eikä suinkaan syntiin. Lahkon perustajaa ei tunneta.
Ofiitit uskoivat luomisen alkaneen sarjalla emanaatioita, jotka etenivät seuraavassa järjestyksessä: Bythos (Syvyys), Kaikkeuden Isä (Ensimmäinen Mies), Ennoia (Ihmisen Poika, Toinen Mies) ja Pyhä Henki (Ensimmäinen Nainen).
Ofiittien myytin mukaan Ensimmäinen ja Toinen Mies ihastuivat feminiinisen Pyhän Hengen kauneuteen ja he loivat tästä ”Kolmannen Ihmisen”, joka oli ”Ikuinen Valo”. He uskoivat tämän valon olleen kirkasta ja nestemäistä ja antoivat sille nimeksi Kristus. Kun tätä valoa, jolla Kristus hedelmöitettiin, oli enemmän kuin häneen mahtui, niin ylimääräinen valo valui kohti aineellista maailmaa, ja siitä muodostui Sofia (Viisaus). Tämä sai hiljaiset vedet liikkeeseen ja Sofian leikkiessä vedellä, hänelle muodostui keho, joka oli ilman suojaa ainetta vastaan. Jotta hän ei olisi täysin sekoittunut aineeseen, hän kohottautui äitiään kohti ja muodosti kaaren veden ylle, ja siitä muodostui näkyvän taivaan kaari. Ajan kuluessa hän kuitenkin kiihkeän kaipauksen voimin onnistui vapautumaan kehonsa taakasta, ja jätettyään sen taakseen, hän kykeni kohoamaan kohti Valon maailmaa. Sillä välin, kun Sofia oli ollut kosketuksissa veteen, hänestä oli syntynyt poika, Jaldabaoth (aram. yalda bahuth = kaaoksen poika), joka oli vetänyt itseensä osan äitinsä ikuisesta valosta, ja kykeni emanoimaan itsestään kuusi samankaltaista olentoa, arkonttia. Jaldabaoth ja hänen kuusi poikaansa muodostivat Hebdomadiksi sanotun kokonaisuuden, joka hallitsi seitsemää taivaan piiriä seitsemän taivaankappaleen ympärillä.
Jaldabaoth katseli alapuolellaan olevia aineen hitusia ja tunsi suurta kaipuuta luoda jotain. Niinpä hän sai käärmeen muotoisen pojan, jonka nimi oli Nous (järki), ja josta tuli henki ja sielu, mutta myös unohdus, jumalattomuus, mustasukkaisuus, kateus ja kuolema. Jaldabaoth katseli alapuolellaan olevaan maailmaa ja huusi ylpeänä: ”Olen Isä ja Jumala, eikä minun yläpuolellani ole ketään muuta”. Hänen äitinsä Sofia kuulu tämän ja vastasi: ”Älä valehtele, Jaldabaoth, sinun yläpuolellasi on Kaikkeuden Isä, Ensimmäinen Ihminen ja Ihmisen Poika”.
Ofiittien myytti jatkuu kertomuksella siitä, kuinka Jaldabaoth saadakseen huomiota, huudahti pojilleen: ”Tehkäämme ihminen meidän kuvaksemme”. Sitten kuusi arkonttia teki aineesta jättimäisen miehen, jonka suunnittelussa äiti Sophia avusti, toivoen näin voivansa saada takaisin valonsa Jaldabaothista. Kun heidän luomansa mies sitten makasi maassa kiemurrellen kuin mato kykenemättömänä nousemaan ylös, Jaldabaoth hengitti siihen elämän henkäyksen ja tyhjensi itsensä voimastaan. Mies, jonka nimeksi annettiin Adamas (Aadam eli Ihminen), sai näin järjen (kr. nous), nousi ylös, ja jätti kokonaan huomiotta Jaldabaothin, ja sen sijaan kiitti järkensä ohjaamana ylempänä olevaa Kaikkeuden Isää. Tästä Jaldabaoth tuli kateelliseksi ja päätti karkottaa luomansa miehen Paratiisista, mutta siihen hän tarvitsi naista. Niinpä Jaldabaoth muodosti Aadamin kyljestä Eevan, jonka kauneuteen kuusi arkonttia ihastui ja he loivat tämän innoituksen pohjalta kuusi naispuolista enkeliä. Jaldabaot kielsi Aadamia ja Eevaa syömästä hedelmiä Paratiisin keskellä olevasta Tiedon puusta. Sofia sai käärmeen avulla Eeva rikkomaan Jaldabaothin määräystä ja sekä Eeva että Aadam söivät Tiedon puusta ja heidän silmänsä avautuivat. Samalla he tulivat tietoisiksi kaiken yläpuolella olevasta jumalallisesta voimasta. Sitten Jaldabaoth karkotti Aadamin ja Eevan paratiisista, mutta Sofia oli salaa tyhjentänyt heidät valosta, joten heidät heitettiin alas aineelliseen maailmaan, samoin kuin käärme. Sitten Jaldabaoth otti arkonttien luomat kuusi enkeliä luokseen ja ne synnyttivät hänelle kuusi poikaa vastapareiksi Hebdomadin kuudelle pojalle. Näistä tuli demoneja, jotka alkoivat alituisesti vainota ihmiskuntaa.
Aadamilla ja Eevalla oli aluksi kevyt ja kirkas, ikään kuin henkinen ruumis, joka aineelliseen maailmaan putoamisen jälkeen muuttui raskaaksi ja valottomaksi. Maan päälle tultuaan myös heidän henkensä oli heikko, koska he olivat menettäneet kaiken aiemman voimansa. Sofian tuli heitä sääli ja hän antoi heille takaisin ”valon pisaran makean tuoksun”, jotta he sen kautta heräisivät tietoisiksi itsestään ja tietäisivät olevansa alasti.
Kun Sofialla nyt ei ollut lepoa taivaassa eikä maan päällä, häntä alkoi kaduttaa tekemänsä, ja hän pyysi apua äidiltään, Pyhältä Hengeltä eli Ensimmäiseltä Naiselta. Tämä sääli tytärtään ja pyysi Ensimmäistä Miestä, Kaikkeuden Isää, lähettämään Kristuksen alas Sofian avuksi. Sofia ilmoitti Johanneksen kautta Kristuksen tulosta, ja valmisti Jaldabaothin avulla puhtaan naisen puhtaaksi astiaksi vastaanottamaan Kristuksen, joka syntyi Jeesuksena neitsyestä jumalallisella voimalla, ja oli viisaampi, puhtaampi ja vanhurskaampi kuin kukaan muu ihminen ennen häntä. Sitten Kristus laskeutui seitsemän taivaan läpi ja otti niistä jokaisesta pojan muodon ja vei jokaiselta hallitsijalta näiden vallan. Minne tahansa Jeesus meni, valo seurasi häntä, ja kun hän tuli tähän maailmaan, hän ensimmäiseksi yhdisti itsensä sisareensa Sofiaan, ja he elävöittivät toisensa mystisessä morsiushuoneessa ja yhdistyneenä laskeutuivat Jeesukseen, josta näin tuli Jeesus Kristus. Sitten hän alkoi tehdä ihmeitä ja opettaa tuntemattomasta Isästä sekä sanoi olevansa Kaikkeuden Isän poika.
Tämän jälkeen Jaldabaoth ja muut Hebdomadin hallitsijat vihastuivat ja halusivat ristiinnaulita Jeesuksen, mutta taivaallinen Kristus ei unohtanut maan päällä olevaa Jeesusta, vaan lähetti voiman, joka nosti hänen henkisen ruumiinsa taivaaseen, aineellisen ruumiin jäädessä ristille. Sitten henkinen Jeesus pysyi maan päällä ylösnousemuksensa jälkeen kahdeksantoista kuukautta ja opetti muutamia valitulle opetuslapselleen valaistumisestaan, minkä jälkeen hänet nostettiin taivaaseen.
Ofiittien myytti jatkuu kertomuksella, jonka mukaan Kristus, istuen Jaldabaothin oikealla puolella, rikastuttaa itsensä taivaaseen kohonneiden vanhurskaiden sielujen valon pisaroilla aiheuttaen vastaavan menetyksen Jaldabaothille, tämän sitä tietämättä. Kaikkien asioiden täyttyminen tapahtuu, kun kaikkien vanhurskaiden sielut ovat yhdistyneet Kristukseen, ja viimeinenkin valon pisara on saatu takaisin tästä alemmasta maailmasta.